Uimakausi alkoi Helsingissä – merivesi lämpiää, sinilevää vain vähän

Helsingin virallinen uimakausi kestää elokuun loppuun saakka.

Kallahdenniemellä voi kahlata läheiselle särkälle, jos uskaltaa.
Kallahdenniemellä voi kahlata läheiselle särkälle, jos uskaltaa. Kuva: Elina Ylä-Mononen

Virallinen uimakausi alkoi 15. kesäkuuta ja kestää elokuun loppuun saakka. Helsingin ympäristöpalvelut on aloittanut uimarannoille kohdistuvat tarkastukset ja veden hygieenistä laatua seurataan uimakauden aikana määrittämällä vesinäytteistä ulosteperäisiä bakteereita.

Viime viikon lopulla haettujen Helsingin itäisten uimarantojen vesinäytteiden tulokset olivat hyviä lukuun ottamatta Tuorinniemen uimarantaa, jossa veden laatu oli huono ulosteperäisten bakteerien ylityksen vuoksi. Tuorinniemestä haettiin uusintanäyte 8. kesäkuuta ja sen tulos oli hyvä.

Sinileviä havaittiin vähäisiä määriä Mustasaaren, Pihlajasaaren, Suomenlinnan ja Uunisaaren rantavedessä näytteenoton yhteydessä, mutta rannikon uimarannoilla sinilevähavaintoja ei vielä ole tehty. Tuloksista tiedotetaan niiden valmistuttua uimarantojen ilmoitustaululla sekä Helsingin kaupungin internet-sivuilla.

Merivesi lämmennyt hieman, vähäisiä määriä sinileviä havaittu

Helsingin edustan meriveden lämpötila on noussut hieman viime viikosta, ja on nyt keskimäärin 11–14 asteista. Suojaisilla lahdilla pintavesi on lämpimämpää, jopa 18-asteista. Tuulet ovat sekoittaneet pintavettä, ja levät ovat sekoittuneet veteen. 
Tuulten laantuessa ja lämpimän sään jatkuessa vielä vähälukuisena esiintyvät sinilevät saattavat nousta pintaan ja runsastua. Nyt onkin hyvä ajankohta nauttia virkistävästä pulahduksesta aaltoihin.

Tietoa uimavesistä, levätilanteesta, veden lämpötilasta ja merisäästä

Uimavesinäytteiden viimeisimmät tulokset ovat nähtävillä kunkin uimarannan ilmoitustaululla. Lisäksi uimavesinäytteiden tuloksista ja näytteenoton yhteydessä tehdyistä sinilevähavainnoista tiedotetaan kesän aikana Helsingin kaupungin verkkosivuilla sekä viikoittaisilla mediatiedotteilla.

Helsingin edustan vesien tilaa voi seurata Helsingin kaupungin tekemien veden laadun mittausten tuloksista:


 
Lue myös: Cityn rantaraati listaa Helsingin uimarannat

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi