
Historia ja tiede kohtaavat paikassa, jossa jokaisella näytteellä on oma tarinansa.
The Bone Museum jakoi sosiaalisessa mediassa videon, jossa museon henkilökunta esittelee kokoelman harvinaisuuksia. Vitriineissä nähdään mm. täysin yhteenluutunut ihmisen selkäranka, amputaation jäljet kantava sääriluu sekä yleisön suosikki Gordon. Gordon on sikiöluuranko, jonka museo hankki New York Universityn lääkäriltä lahjoituksena.
Jos upotus ei toimi, näet videon myös tästä.
Videolla vilahtavat myös syfiliksen muovaama kallo, polion vääntämä reisiluu ja luurangot, joissa näkyvät tiukkojen korsettien seuraukset luustolle. Lisäksi mukana on otteita muista harvinaisuuksista, etiketeistä ja kuriositeeteista, jotka avaavat lääketieteen historiaa.
Luukokoelma kerää myös kritiikkiä
The Bone Museum sijaitsee Brooklynissa Yhdysvalloissa. Museota on arvosteltu siitä, että se esittää tieteelle lahjoitettuja ihmisjäänteitä. Puhuessaan Yhdysvalloissa tehtävistä kehonlahjoituksista John Oliver kritisoi museota siitä, että se esittelee ihmisluita tavoilla, joita lahjoittajat eivät ehkä ole tarkoittaneet:
”Kun useimmat ihmiset ajattelevat lahjoittavansa kehonsa tieteelle, he kuvittelevat sen päätyvän arvostettuun oppilaitokseen, eivät johonkin tienvarsien luukokoelmaan, naama alaspäin, peppu pystyssä, aseteltuna muodostelmaan, jota parhaiten voi kuvailla Cirque du Soleil -esiintyjän lempiseksiasennoksi."
Lähteet: The Bone Museum, John Oliver





