Paikka muistuttaa räkälää. Kulahtaneet markiisit mainosteippauksin, suttuinen lappu aukioloajoista ja printterillä tuhritut ruokalistat lämäistynä ikkunaan. Normaalisti kiihdyttäisin askelia ja painelisin suoraan ohi. Olen kuitenkin saanut vihjeen "luotettavasta lähteestä", joten paikka on pakko tsekata.
Täyttä! Ruuan on pakko olla hyvää, sillä ainakaan sisustuksen takia tänne ei tultaisi viettämään iltaa. Nuhjainen yleisilme, kulahtaneet loosipöydät ja omintakeinen taide seinillä eivät luo valtaisaa idylliä. Seuraan hetken henkilökunnan kiireistä hyörintää ja aitoitalialaista meininkiä. Keittiössä laulaa joku. Olo on kuin Napolin torilla iltaruuhkan aikana. Paikan pyörittäjät ovat selvästi saapasmaasta; täällä ei tarjoilla turko-italiaa.
Koska pöydän vapautumista ei ole lähitulevaisuuden näköpiirissä, päätän ottaa tilauksen messiin. Lista on tyypillisen italialainen: antipastit, pastaa eri muodoissa, muutama kala ja lihaa – sekä tietysti pizzaa. Ilmeisesti omistajat ovat joutuneet tekemään pieniä myönnytyksiä suomalaisen maun tyydyttämiseksi, sillä pizzalistoja on kaksi. Ensimmäisellä ovat ns. roiskeläppätäytteet, paremmalla listalla taas kunnon tuotteet. Pizzojen päällystevalikoima paremmalla listalla on erinomainen ja päädyn koettamaan perinteistä tomaatti, prosciutto, rucola -pizzaa.
Tilaukseni tulee melko nopeasti ja kuuma pizzalaatikko hanskassa änkeän ulos pienestä ravintolasta. Ulospäästyäni kiusaus käy ylivoimaiseksi ja raotan kantta herkullisen tuoksun kiihottamana. Koska kadulla on rauhallista, eikä kukaan näe, päätän maistaa palan heti. Rapea, sopivan sitkoinen pohja, hyvä tomaattikastike ja tuoreita raaka-aineita – loistavaa! Himo vie voiton – pakko saada lisää! Ennen kuin ymmärrän, mitä oikein on tapahtunut, olen syönyt koko pizzan. Keskellä Ruusulankatua. Grazie!
Kiitämme
- makua
- hintaa
Moitimme
- ulkoasu
- ahtaus
