Villetta

Paikka muistuttaa räkälää. Kulahtaneet markiisit mainosteippauksin, suttuinen lappu aukioloajoista ja printterillä tuhritut ruokalistat lämäistynä ikkunaan. Normaalisti kiihdyttäisin askelia ja painelisin suoraan ohi. Olen kuitenkin saanut vihjeen "luotettavasta lähteestä", joten paikka on pakko tsekata.

Täyttä! Ruuan on pakko olla hyvää, sillä ainakaan sisustuksen takia tänne ei tultaisi viettämään iltaa. Nuhjainen yleisilme, kulahtaneet loosipöydät ja omintakeinen taide seinillä eivät luo valtaisaa idylliä. Seuraan hetken henkilökunnan kiireistä hyörintää ja aitoitalialaista meininkiä. Keittiössä laulaa joku. Olo on kuin Napolin torilla iltaruuhkan aikana. Paikan pyörittäjät ovat selvästi saapasmaasta; täällä ei tarjoilla turko-italiaa.

Koska pöydän vapautumista ei ole lähitulevaisuuden näköpiirissä, päätän ottaa tilauksen messiin. Lista on tyypillisen italialainen: antipastit, pastaa eri muodoissa, muutama kala ja lihaa – sekä tietysti pizzaa. Ilmeisesti omistajat ovat joutuneet tekemään pieniä myönnytyksiä suomalaisen maun tyydyttämiseksi, sillä pizzalistoja on kaksi. Ensimmäisellä ovat ns. roiskeläppätäytteet, paremmalla listalla taas kunnon tuotteet. Pizzojen päällystevalikoima paremmalla listalla on erinomainen ja päädyn koettamaan perinteistä tomaatti, prosciutto, rucola -pizzaa.

Tilaukseni tulee melko nopeasti ja kuuma pizzalaatikko hanskassa änkeän ulos pienestä ravintolasta. Ulospäästyäni kiusaus käy ylivoimaiseksi ja raotan kantta herkullisen tuoksun kiihottamana. Koska kadulla on rauhallista, eikä kukaan näe, päätän maistaa palan heti. Rapea, sopivan sitkoinen pohja, hyvä tomaattikastike ja tuoreita raaka-aineita – loistavaa! Himo vie voiton – pakko saada lisää! Ennen kuin ymmärrän, mitä oikein on tapahtunut, olen syönyt koko pizzan. Keskellä Ruusulankatua. Grazie!

Kiitämme

Moitimme

Käyttäjien arviot

Anna oma arviosi

17 kommenttia

Statinkunti

22.9.2006 12:38

Ihan yliarvostettu paikka.Keskivetopizzaa.JA ellen pahasti erehdy hiustukot eivät kuulu pizzaan!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

agf

22.9.2006 22:49

Ihan jees, mutta ei lauttasaaren Basilikaa voittanutta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

juhis75hki

26.9.2006 20:09

Jutun pohjalta päätin kokeilla paikkaa. Pettymys, suuri pettymys. 4 peruspizzaa koko perheelle, 46€, syömättä jäi. Pohja TODELLAKIN sitkeää, tomaattikastike mautonta, täytteet tolkuttoman isoina paloina yhdessä kasassa pizzan päällä. Jutun kirjoittaja ei ilmeisesti ole koskaan hyvää pizzaa maistanutkaan. En todellakaan suosittele kenellekään. P.s. Hyvää pizzaa saa muuten Pietarinkadun Sopranosta...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

KlpK

29.9.2006 12:32

Villetta on Helsingin ainut AITO italialainen ravintola.Paikka ei ole sen
"kulahtaneempi" kuin keskiverto trattoria Roomassa.Pizzat ovat koostumukseltaan aivan toisesta maailmasta verrattuna Kotipizzaan, seikka joka voi tulla shokkina henkilöille jotka luulevat että pizza on kotoisin Vaasasta tai Turkista.
Suosittelen kuitenkin kokeilemaan Pastoja ja Liharuokia joissa paikka pääsee todella loistamaan autenttisuudellaan.Reilu vuosi sitten tapahtuneen omistajanvaihdoksen jälkeen uusi oma linja löytymässä unohtamatta meitä ikuisia kanta-asiakkaita.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Joonatan76

13.10.2006 15:53

Nimimerkki Juhis yllä on joko sekoittanut paikan toiseen tai provoaa tarkoituksellisesti. Olen käynyt Villettassa parikymmentä kertaa, Brunon aikana toki useimmat, mutta nyt uusien yrittäjien myötäkin jo kolmisen kertaa. Ruoka on ollut poikkeuksetta aina mainiota ja tuolla hintatasolla paikka on todellinen löytö.

Alkuperäinen paikan perustaja, yllä mainittu Bruno on muuten Napolista kotoisin. Brunon sai helposti hiiltymään toteamalla, että hänen pizzansa ovat kuitenkin leimallisesti pohjoisitalialaisia. Roomasta etelään pizzapohja on näet jotenkin pehmeämpi, jopa vetelämpi -- pohjoisessa taas harrastetaan näitä meille tutumpia, aika rapeita pohjia.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Markus76-

18.10.2006 13:42

Erinomainen ravintola ja loistavaa Pitsaa!!

Juhiksen kommenteissa paistaa juuri tietämättömyys aidoista pitsoista, rakenteesta, muodosta ja rakenteesta sekä ennenkaikkea mausta.

Loistava paikka - mutta ei suomalaisille junteille :)

Markus

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ninneri

18.11.2006 19:28

Jos lempparipizza on "perinteinen suomalainen", eli vetinen mössöpohja jolla kaikki täytteet vedetty pieneksi silpuksi, niin Villetan kannatta unohtaa.

Mutta jos haluaa erinomaista italialaista ruokaa ja/tai aistia aidon italialaisen pikkuravintolan tunnelmaa, hektisyyttä ja ystävällistä palvelua, niin kannattaa ehdottomasti suunnata Ruusulankadulle. Ja kannattaa varata pöytä etukäteen, varsinkin perjantaina ja lauantaina.

Uusi omistaja Giuseppe on muuten hänkin kotoisin Napolista.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

JOOO-O

22.1.2007 08:51

Onneton ravintola...ainakin noin asiakaspalvelun suhteen. Ruuasta on paha sanoa kun eivät pidä kiinni pöytävarauksistaan, joten ei päästy maistamaan.
Ontuvia selityksiä siitä, miksi 15 henkilön varaus on hukkunut edellisen vuoden varauskirjaan!! Jooh, näin varmaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Missy1

21.3.2007 11:24

Huonoin ravintola ikinä!
En voisi suositella edes pahimmalle vihamiehelle!

Söimme pasta-annokset, jotka olivat todella pahan makuiset, ja vatsa meni sekaisin. Hyi hyi ja HYI.

Ihmettelemme suuresti ravintolan saamia huippuarvosanoja, koska ruoka oli todella huonoa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

turistiperhe

7.4.2007 12:14

yhdyn edelliseen, pahaa oli. erehdyttiin myös ottamaan pasta-annokset ja se oli huono kokemus. pizzat näyttivät taas hyviltä ja niitä jengi siellä söikin.
pastasta meni koko perheellä vatsat sekaisin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Nam30

5.6.2007 03:17

Ihan ok, paikka ahdas, mutta ruoka hyvää.
Tosin suosittelen Lauttasaaren Basilikaa kaikille italialaistyyppisestä pitäville. Siellä palvelu loistavaa, ruokaa sulaa suuhun (kannattaa kokeilla paikan Tiramisua) ja hinta kohdillaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Taivaankumma

21.6.2007 17:45

Stadin paras italialainen sekä entisten että nykyisten omistajien aikana. Etenkin Saltimbocca vie kielen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jami37hki

5.2.2008 14:39

Paikkaa on selkeästi arvostellut sekä aidosta italialaisesta pitävät, että "suomi" pizzan ystävät. Paikka on ehkäpä suomen paras italialainen, varsinkin, jos huomioidaan hinta/laatu suhde. Italiassa enempi matkustaneet osaavat taatusti arvostaa makuja. Yksinkertaista, mutta erittäin maukasta. Sama pätee myös erittäin hyviin pasta annoksiin. Henkilökunta on iloista ja luonnollisesti kiireistä. Ilmapiiri on rento ja hyväntuulinen. Makujen ja ilmapiirin avulla pääsee todelliseen, aitoon italialaiseen tunnelmaan.
Suosittelen kaikille italialaisen ruuan ystäville. Suomi pizzat ja makaronilaatikon kannattaa hakea jostain ihan muualta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Bravo10

11.8.2008 19:35

Aivan mahtavat pizzat! Kaupungin parhaat! Hyvä tunnelma. Italiaakin pääsee sönköttämään halutessaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

uiop

20.12.2009 11:05

Palvelu oli niin syvältä, että kaikki muu menetti merkityksensä. Toista kertaa en mene.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

JoriH

25.11.2010 17:21

Tilasin lounaspizzana Pizza Vegetarianan, joka hämmensi minut totaalisesti. Pakaste Wok-vihannespussi oli kaadettu pohjan päälle ja loppukarmeus oli viimeistelty tölkkiherkkusienillä ja -oliiveilla. Lisäksi vielä ylimielistä 'palvelua' kun kommentoin Pizzan kosteaa rakennetta ja makua. Voi olla, paikasta saa hyviakin annoksia, mutta kynnys uuteen yritykseen on aika korkea. Sääli.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Pettymys

12.8.2011 21:42

Ihmettelen suuresti, mistä Villettan maine hyvänä ruokapaikkana oikein juontaa juurensa?

Söimme ystäväni kanssa molemmat pastaa (annokset: penna rucola, gorgonzola e pollo ja fettuccini della casa). Molempien annokset olivat todella mauttomia, jonka johdosta yritimme pelastaa suolalla, mustapippurilla ja parmesanilla. Hyvää oli se, että annokset olivat riittävän kokoisia ja ruoka oli kohtuuhintaista.

Lisäksi talon tarjoama salaatti oli melkoisen säälittävän makuista (vihreää salaattia, porkkanaraastetta, maissia, herneitä, makaronia, oliiviöljyä, balsamicoa + patonginpala). Yleensä minulla on tapana syödä pitkän kaavan mukaan, mutta tässä tapauksessa olen tyytyväinen, että en tilannut muuta. Jälkiruokaa siirryimme syömään muualle.

Palvelu oli aika hidasta ja tarjoilija esim unohti tuoda meille alussa ruokalistan. Ymmärrän toki, että perjantai-iltaisin ravintolassa on kiire, mutta siitä huolimatta.

Paikka ei ole ulkonäöltään mikään häävi, mutta eipä sen tarvitsekaan. Huonoa miljöössä oli kuitenkin se, että pöydät olivat melkein kiinni toisissaan ja sellainen intiimiyden puute vähän haittasi. Toisaalta ravintolassa oli sen verran kova meteli, ettei naapuripöydän keskustelut juurikaan kuuluneet.

Positiivista paikassa oli se, että henkilökunta oli italialaista ja kuhina oli sen mukaista.

En valitettavasti voi suositella paikkaa. Harmitti vähän, kun menin ravintolaan vähän turhan suurin odotuksin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi