Pidä coolisi pyöräillessä
Hövdingin pyöräilykypärän kanssa näytät hyvältä kunnes rysähtää.
YK väistää Venuen tieltä
Pohjoisella Rautatienkadulla jatketaan elektronisen musiikin tunnelmissa.
Jussi Parviainen löytää ensirakkauden yhä uudelleen
Parviainen suunnittelee menevänsä seuraavassa leffassaan kauneusleikkaukseen kelvatakseen 19-vuotiaalle Saanalleen.
Ei kieltoja vaan kannustusta
Vanhempamme kiipeilivät puuhun, mutta meiltä ja nuoremmiltamme se on usein kielletty.
Mihin vie viikonlopun tie?
Cityn selektiossa pistepirkkoja, rakkauden kesän päätöstä, jenkkiräppiä ja kasetteja Afrikasta.
Laatuaikaa leffassa
Rakkautta & Anarkiaa -leffafestarit tuovat hetkeksi vaihtoehdon kapeaan elokuvatarjontaan.
Ravintola Muru
Kuusamolaista peuraa (osa neljän ruokalajin menua, 48 e) Peuranfileetä, linssejä, béarnaisekastiketta, kehnäsieniä, neulapapuja, porkkanaa, maissia, kaalia, lientä. Kesällä 2011 on puhuttu lähinnä yhdestä ravintolasta: Murusta. Keskustelu on pyörinyt sen ympärillä,…
UG-taidetta koko kansalle
Underground-taide ei tarkoita, ettei kukaan näkisi sitä. Se tarkoittaa kyseenalaistamista ja boksin ulkopuolista ajattelua.
Safkafestarit Turussa
Turussa päästään taas nauttimaan kulinaristisista tapahtumista Turun Ruokamessujen yhteydessä.
Kahvila kuin ravintola Mansessa
Sokoksen kahvilapuoli oli remontissa kesällä, mutta nyt täysin uudistunut Sokos Café on avattu.