Olisiko se kahvi?
Tai ehkä istumatyö?
Vai sittenkin liiallinen kiire?
Ei – ei mikään näistä.
Oikea vastaus on suomalainen sisu.
Kun urheus, reippaus ja jaksavuus menevät liiallisuuksiin, ne kääntyvät itseään vastaan.
Toimii kuin hidas myrkky
Tyypillinen suomalainen lausahdus: ei tarvitse auttaa, pärjään itse.
Tapa on monilla niin syvällä selkärangassa, että monen on vaikeaa sitä itse edes huomata.
Se lausutaan kunniamerkin tavoin, mutta käytännössä se on kuin hidas myrkky.
Miten Suomi voi -tutkimus osoittaa karuja lukuja siitä, miten moni suomalainen tekee töitä sairaana.
Onko hiljainen kärsiminen kansallisharrastus?
Suomalainen ei halua olla vaivaksi – ja saattaa aiheuttaa sillä itselleen peruuttamatonta tuhoa.
OECD:n raporttien mukaan suomalaiset lykkäävät avun hakemista pidempään kuin useimmat eurooppalaiset.
Se on kuin yrittäisi sammuttaa metsäpalon vesipisaralla, koska “ei viitsi häiritä palokuntaa”.
Vaikenemisen kulttuuri haittaa avun hakemista
Väliotsikko“Pärjään itse” on kulttuurinen default-asetus.
Emme kerro pomolle että olemme uupuneita.
Emme varaa aikaa lääkärille ja vähättelemme oireitamme.
Emme halua vaivata läheisiämme kertomalla huolistamme.
Ei siis mikään ihme, että Suomi on maa, jossa mielenterveysongelmiin haetaan apua aivan liian myöhään, työuupumuksesta on muodostumassa krooninen kansantauti ja yksinäisyys on yleisempää kuin koskaan aiemmin.
Miksi tämä tapa on niin vaarallinen?
Koska se naamioituu hyveeksi.
”Pärjään itse” saattaa kuulostaa vahvalta, mutta käytännössä se saattaa olla uupumuksen kiihdytyskaista, mielenterveyden riskitekijä, sairauksien kroonistaja ja oiva kasvualusta yksinäisyydelle.
Se on tapa, joka tekee meistä haavoittuvampia juuri silloin, kun kuvittelemme olevamme vahvimmillamme.
Väistämätön lopputulos
Joissain tapauksissa apua haetaan vasta sitten, kun työkyky on romahtanut, parisuhde on kriisissä, masennus tai fyysinen kipu on kroonistunut ja arki ei enää pysy kasassa.
Ja silloin apu on aina raskaampaa, hitaampaa ja kalliimpaa – ihmiselle ja yhteiskunnalle.
Onko tästä ulospääsyä?
On, mutta se vaatii kulttuurista kapinaa.
Ei suurta vallankumousta, vaan pieniä tekoja.
Pyydetään apua, ennen kuin ollaan romahtamispisteessä.
Varataan lääkäriaika silloin kun oire alkaa – ei kuukausien päästä.
Kerrotaan töissä, kun kuormitus tuntuu liialliselta.
Muistetaan että olemme ihmisiä, emme koneita, vaikka suomalaisessa kontekstissa se tuntuukin miltei radikaalilta.
LUE MYÖS: Tutkijat löysivät yksinäisyyden syyn – ja se yllättää liki jokaisen
