Lorvailua

Heräsin tänään puoli kymmenen aikoihin. Rapsuttelin toista niskasta ja hiplasin käsivarresta. Kaivauduin kainaloon ja olin onnellinen siitä hetkestä. Mietin, miten elämä kuljettaa kummallisia reittejä pitkin. Miten olen pitkään ollut yksin ja yhtäkkiä tuntuu kuin siitä olisi jo ikuisuus vaikkei siitä olekaan kuin ihan vain pieni hetki vasta.

Olen sinkkuillut kaksi vuotta ja nyt... en tiedä missä olen nyt tai mitä elämällä on minulle edessä päin. Mutta siitä huolimatta oloni on levollinen. Elämä on tässä ja nyt. Kaikki on juuri niin kuin pitääkin. Odotan tulevaa innolla ja haluan katsoa seuraavan oven taakse. Mutta varovasti...

Ulkona näyttää kirkastuvan. Taidan lähteä kaupungille lorvailemaan. Pitäisi ehkä siivoilla vähän kotona mutta en jaksa. Ehtiihän sitä myöhemminkin. Ja sitä paitsi en ole varma haluanko siivota täällä juuri nyt. Hymyilyttää kun katson ympärilleni. Sohvalla on läjä vaatteita, tosin ne eivät ole minun. Kylpyhuoneessa on miesten juttuja, eivät siis todellakaan ole minun. Tiskipöydällä on kaikkia astioita kaksin kappelein, vain toiset ovat minun. Eteisen lattialla on kypärä, joka ei ole minun. Naulakossa roikkuu vaatteita, jotka eivät ole minun. Asuntoni on vallannut mies! Se taitaa olla minun... ;)