Unisuuden autuus

Olen vihdoinkin päässyt taas jonkinlaiseen normaaliin unirytmiin kiinni. Käyn ajoissa nukkumaan (mikä sitten on ajoissa onkin taas eri asia) ja nukun yöni rauhallisesti. Cityilyni on vähentynyt huomattavasti enkä enää valvo yli puolenyön roikkuakseni nenä kiinni tietokoneen ruudussa. Olen pirteämpi ja reippaampi, ja naamakin näyttää ehkä vähän valoisammalta kun koko naaman peittävät silmäpussit ovat kadonneet ja mustat silmänaluset ovat vain hämärä muisto menneestä keväästä. Nukkumisesta on tullut ihan mukavaa, vaikka ennen olin sitä mieltä että se on jokseenkin turhaa puuhaa.

Hiphei, minusta on kai tullut vanha. Öitä. Mä lähden nukkumaan. :)