Blogi

Uni on yliarvostettua, mutta ah, niin tarpeellista.
Viime yönä nukuin yli 8 tuntia, tänään on tuntunut siltä, että jotain on vialla kun ei väsytä. Työt sujuvat vanhalla rutiinilla, ei tarvitse juurikaan miettiä mitään. Väsymys on olotila johon tottuu kun riittävän kauan valvoo, tai nukkuu vain pieniä pätkiä milloin pystyy. Mun viimeisestä 4 vuodesta 2 ensimmäistä meni 2,5-4 tunnin unilla/vuorokausi.

Torstaina on kiva päivä.. tai ilta oikeastaan.. :) Mä hymyilen jo nyt kuin Hangon Keksi.

Sitä odotellessa..

Oon väsynyt, mut se menee ohi.. tekis mieli kiivetä yläkerran kokoustiloihin nukkumaan päiväunet, varsinkin kun kotiin ei pääse ennen kuutta. Järkyttävä närästys ja sisäinen tuska, mut silti yleisesti ottaen älyttömän hyvä fiilis.

on ohi. Oli hyvä viikonloppu plus yks mielenkiintoinen juttu josta en kommentoi kyl enempää.. tietää, luulisin. :) Huomenna töihin, ei jaksais, mut kai se on pakko mennä.

Ajoin muksujen kanssa tänne mummolaan itärajalle pääsiäiseksi. Lähteminen on aina yhtä vaikeaa eikä huvittais, mutta kun perille pääsee, niin huomaa miten paljon on kaivannut tätä hiljaisuutta ja rauhaa.. ja omia perheenjäseniään. Puhumattakaan lapsista, jotka ovat onnensa kukkuloilla päästessään tekemään mummin ja ukin kanssa kaikenlaista sellaista, mitä kaupungissa ei voi tehdä.

Onnellisuus on aina suhteellinen käsite. Juuri nyt mä olen onnellinen. Mun elämässä on paljon hyviä ja ihania ihmisiä, jotka toivottavasti ajattelevat musta samalla tavalla.

Tää mun elämä menee niin omia polkujaan ettei perässä tahdo pysyä. Tyyntä myrskyn silmässä, rauhallista, vaikka asioita tapahtuu ympärillä vähän liikaakin. Mutta mä olen onnellinen tässä tilanteessa, ja se on enemmän kuin mitä voi toivoakaan. Joskus sitä kyllä toivoo, että joku toinenkin aikuinen olisi tasapainottamassa tilannetta näiden lasten kanssa. Varsinkin kun yksi on lukihäiriöinen adhd, yksi diabeetikko ja yksi vaan huomionkipeä. Mutta sellaista se vaan on ja kaikesta selviää, ennemmin tai myöhemmin. Yleensä vielä hengissä.

Niin, siinäpä. Yksi tuli ja vei jalat alta. Olen äärimmäisen onnellinen.

Edellisestä kirjoituksestani on kauan. Toisaalta tuntuu siltä, että olisi tapahtunut paljonkin, toisaalta taas ei mitään.

Uskon siihen, että asioilla on tarkoituksensa. En vielä tiedä, mikä tarkoitus kaikella elämässäni tapahtuneella on, mutta tiedän että sillä kokemuksella pystyn auttamaan muita. Heikompia, pienempiä, niitä joiden elämässä mikään ei ole mennyt niinkuin pitäisi, jotka ovat kärsineet koko ikänsä.

Haluan ympärilleni ihmisiä, jotka eivät arvota minua ulkonäköni, tai ruumiillisten ominaisuuksien perusteella. Arvostan muissa henkistä rikkautta, avoimuutta, rohkeutta. Miksi en siis itse saisi olla samanlainen? Kuka minua estää?

Suurin etuni ja suurin haittani on se, että välitän liikaa muista ihmisistä, heidän hyvinvoinnistaan ja tarpeistaan. Joskus jopa oman hyvinvointini ja tarpeitteni kustannuksella. Olen leijonaemo, huolehdin niistä, joista välitän ja teen mitä tahansa heidän takiaan. Ehkä sen takia minuun on sattunut niin paljon.

Nyt on uudenvuodenaatto. En aio tehdä minkäänlaisia uudenvuodenlupauksia. En usko niihin. Ne lupaukset, joilla on jotain merkitystä, tehdään aivan toisenlaisissa tilanteissa.

Ehkä voisin kuitenkin vähentää energiajuomien juomista, tai ostaa vähemmän vaatteita. En kuitenkaan usko, että teen kumpaakaan noista. =)

Viettäkööt jokainen Onnellisen Uuden Vuoden Juhlan, omalla tavallaan.

Mikähän siinä on, että vaikka kuinka yrität tehdä asiat niin, että kaikki menisi hyvin, aina on joku, joka yrittää kampata viimeistään maaliviivalla.

En jaksa enää ymmärtää ihmisiä, jotka haluavat, että toiset ihmiset kärsivät yhtä paljon kuin he itse kärsivät. Viattomat, sivulliset ihmiset.

Tänään on tapahtunut kaikenlaista, enemmän ja vähemmän mukavaa. Vähemmän mukavista en välitä puhua, enemmän mukavista mainittakoon vaikka se, että aurinko paistoi koko päivän ja oli kiva olla ulkona.
Heittelin huonekaluja parvekkeelta alas ja pakkailin kirjoja laatikoihin. Muutto alkaa pikkuhiljaa lähestyä, ja sitä on pakko alkaa valmistelemaan, ettei tule ihan kamala kaaos..

Lapset ovat edelleen hereillä, ei hyvä asia. Täytyy mennä siis rauhoittelemaan niitä. Ehkä jatkan tätä myöhemmin tänään, ehkä jonain toisena päivänä.

Olipa vaikea keksiä kategoriaa tälle blogille. Vois olla melkein mitä vaan, joten toi sekalaista on kaiketi lähimpänä oikeaa.

Minkä takia ihmiset roikkuvat päivästä toiseen chateissa ja muissa keskusteluissa? Eikö kenelläkään ole elämää? No, toisaalta, roikunhan mäkin täällä ja jos en olis, niin kukaan ei mua osais kaivata. Tällä ei siis ole mitään merkitystä kenenkään muun elämän kannalta.

Kun ihmiselle tapahtuu kaikenlaista, siis toisinsanoen paskaa kaatuu niskaan enemmän kuin laki sallii, tulee ihminen sallivaisemmaksi. Itse olen ainakin huomannut, että olen nyt huomattavasti avoimempi, vapaamielisempi enkä stressaa enää juuri mistään. Edelleenkään ei näytä siltä, että mikään olis helpottumassa vähään aikaan, mutta ei sille voi nyt mitään.

Kaikenkaikkiaan mä olen melkein tyytyväinen elämääni. Voi olla, että lähden kohta kaupungille, voi olla että en. En tiedä vielä jaksanko. Ehkä keitän vain kupin kahvia, otan kaapista keksin ja alan seuraamaan, kuinka alas ihmiset voivat vajota.