Blogi

Jokaisen kuukauden viidentenä päivänä kirjoitin itselleni postikortin. Suljin huoneen oven, vaikka olin yksin kotona ja asetuin pienen kirjoituspöydän ääreen, kaivoin pienen kuluneen metallilaatikon esiin sängyn alta ja nostin viisi kuminauhalla sidottua postikorttinippua. Laskin ne sängylle ja sivelin niitä hellästi sormillani. Luin joka ikisen läpi aina vain uudelleen, jokaisen kuukauden viidentenä päivänä. Postikortit olivat ajan kanssa kuluneita ja haalentuneita, mutta ne olivat koko elämäni. Silmäilin päiväyksiä ja osoitekenttää ja koskin kortin pinnassa olevia uurteita kirjoituksestasi. Henkäisin syvään ja rutistin kortteja sylissäni. Laitoin postikortit varovasti takaisin laatikkoon ja työnsin sen takaisin sängyn alle. Avasin ikkunan ja otin uuden postikortin ulos kirjoituspöydänlaatikosta. Otin mustekynän käteeni ja syvennyin kirjoittamaan postikorttia itselleni. Kirjoitin puolestasi kuulumiset ja kysyin mitä minulle kuuluu. Kirjoitin, että toivon sinulla olevan kaikki hyvin.. Ps. Tulen pian kotiin. Maltathan vielä minua odottaa, Sinua aina rakastaen. Loppuun laitoin nimikirjaimesi ja suukkoja, aivan niin kuin sinulla oli aina tapana laittaa. Liimasin kortin yläkulmaan postimerkin ja kirjoitin siistillä käsialalla osoitteeni osoitekenttään.

Kun postikortti oli valmis, henkäisin syvään ja laitoin mustekynän takaisin laatikkoon ja kuvittelin kortin olevan sinulta. Nousin ylös tuolistani, jätin avonaisen ikkunan aukin ja ennen huoneesta poistumista silmäilin ympärilleni haikeana ja suljin oven perässäni. Kävelin lähimmälle postilaatikolle ja työnsin kortin sisään. Kohta minä sinusta taas kuulen, sanoin hiljaa mielessäni. Vaikka tiesinhän minä sisimmässäni, etten enää koskaan saisi tuntea kosketustasi tai helliä suudelmiasi. En koskaan enää kuulisi kuinka hiljaa kuiskaat korvaani kuinka minua rakastat. Et enää koskaan koskisi hiussuortuviani. Mutta sen tiedän, etten koskaan lopeta postikorttien lähettelyä. Sen minä sinulle lupaan, oma pieni sotilaani.

Kesäloman loppuminen on tänä kesänä haikeampaa kuin ennen. Tämä oli ensimmäinen yhteinen kesäloma mieheni kanssa ja vaikka moni asia jäikin tekemättä ja kokematta, oli tämä silti elämäni parhaita kesiä. Viime kesä oli kyllä se tärkein kesä, sillä sain muuttaa mieheni kanssa yhteen, olin työtön ja pennitön, mutta niin täynnä energiaa tuosta uudesta muutoksesta elämässäni. Sain tuoda omat tavarani yhteiseen kotiin, nukkua joka yö tärkeän ihmisen sylissä eikä aamulla ollut mitään kiirettä lähteä kotiin, sillä minähän olin jo kotona, Olen tällä hetkellä työtön, mutta en täysin pennitön sentään. Olen saanut nähdä Porvoon ja ne hienot kadut ja idylliset pienet putiikit. Kävin Orivedellä ja näin kuvan kauniin pienen punaisen mökin omalla pienellä perunamaalla. Se oli juuri sellainen kuin aina olen haaveillut omistavani. Kyllä minä vielä joskus saan oman pienen punaisen mökin omalla perunamaalla ja pihalla. Olen saanut nähdä Korkeasaaren suloiset eläimet ja nauttia aamukahvin ulkona kalliolla. Olen saanut viilettää pyöräni päällä ympäri helteisiä kesäkatuja oman rakkaani seurassa ja nauttinut vain kauniista päivistä.

Vaikka en päässytkään ulkomaille enkä edes risteilylle, niin ei se minua enää haittaa. Toki olin pettynyt, mutta ei se maailmaani kaada. Jos olen koko elämäni jo muutenkin odottanut pääsyä ulkomaille, niin luulisi minun vielä jaksavan odottaa hetken aikaa. Tärkeintä on kuitenkin nauttia elämästä, seurasta ja rakkaudesta. Nauttia omasta terveydestään ja siitä, että kykenee tekemään asioita. Yhteinen aika oman rakkaan kanssa on minulle niin tärkeää ja siitä tulee lämmin olo. On niin mukavaa herätä kauniina kesäaamuna rakkaan ihmisen vierestä ja aloittaa aamu rauhallisesti. Sain keittää kahvia ja loihtia aamupalan pöytään kahdelle ja nähdä kuinka toinen arvostaa pieniä arkisia eleitä. Olen iloinen, että vielä ne perhosetkin minua muistelevat. Turhaan minä loman loppumista murehdin, sillä eihän se rakkaus silti mihinkään karkaa. Saan silti keittää kahvia viikonloppuisin, herätä aamuisin toisen vierestä, nukahtaa syliin ja suukkojen ja halien puutteesta en tule koskaan kärsimään. Tähän asuntoon ei ole vielä arki laskeutunut ja siitä me molemmat pidämme huolen. Meillä tulee aina olemaan kesä.

Viehtymykseni vanhoihin asioihin yltyy yltymistään. Olen etsinyt käsiini vanhaa musiikkia ja kuuntelen niitä vain kotona touhuten samalla kaikkea muuta. Näillä kyseisillä kappaleilla on merkillinen vaikutus minuun. Hyräilen, laulan ja heijaan itseäni. Tulen niistä niin hyvälle mielelle ja tuntuu ettei mikään voi pilata päivääni saati olotilaani. Tunnen olevani vanhanaikainen puoliso. Sellainen, joka mielihyvin hoitaa kotiaskareet, käyttää hameita tai mekkoja, tekee ruokaa ja on aina hyvällä päällä. Sellainen, joka suukottaa miestään hänen tullessaan kotiin ja haluaa palvella. Sellainen, joka halaa ja kysyy kuinka päivä meni. Sellainen, joka osaa antaa omaa rauhaa. Sellaiselta minusta tuntuu. Mutta minulla vain ei ole sellaista miestä jota saisin palvella. Olen toki iloinen, ettei minua kohdella kuin palvelijaa, mutta myönnän että olen huolehtivaista sorttia ja rakastan palvella.

Vanha musiikki ei ole ainoa viehtymykseni kohde. Rakastan niin monia asioita etten aina ymmärrä sitä itsekään. Eräänä päivänä kaivoin vaatekaappini hyllyltä pienen laatikon ja laskin sen sängylle. Se on täynnä postikortteja. Kauniita sellaisia. Laskin niitä aikani kuluksi ja lukemaksi sain yli 280 postikorttia. Laitoin osan korteistani valokuva-albumiin. Niitä selaillessa minut valtaa aina hyvänolon tunne. En voisi luopua korteistani ja haluan niitä lisää. Kuvat ovat niin kauniita ja koskettavia. Se on minun pieni elämäntehtäväni. Harrastukseni. Salaisuuteni. Mutta mistä minä nyt saisin lisää erikoisia ja uusia kortteja kokoelmiini?

Postikortit eivät sinäänsä liity mihinkään vanhaan, mutta kun aika kuluu ja nostan tuon saman laatikon alas kymmenen vuoden päästä voin vain kuvitella miten hienolta se tuntuu. Olen myös innokas kirjeiden ystävä, mutta minulla ei vain tällä hetkellä ole kirjeystäviä. Olen säästänyt kaikki kirjeet nuoruusajoiltani. Siellä ne elävät omaa elämäänsä pienessä sinisessä laatikossa. Olen pettynyt, koska tuntuu ettei kukaan halua kirjoittaa oikeita kirjeitä. Onhan se jokseenkin työlästä ja vie aikaa, mutta ne säilyvät ja ovat mielestäni arvokkaampi kuin sähköpostilla saadut kirjeet. Niihin tarttuu se ihana tuoksu vanhasta ja uudesta ja pian ne näyttävätkin vanhoilta. Ihanan kellertäviltä.

Kenties minua pidetään outona mieltymysteni vuoksi, mutta nuoruudessani nuo olivat lähes ainoat iloni ja kontaktini ulkomaailmaan. Postikortit ja kirjeet. Aina tuli se sama tunne, että nämä ovat vain minulle ja vielä vanhana mummona saan niitä pidellä käsissäni. Mihin ovat unohtuneet ne pienet asiat, jotka ennenkin ilahduttivat ihmisiä? Olenko jumahtanut mahdottomiin ajatuksiin ja toiveisiin?
Joka tapauksessa aion jatkaa pientä perinnettäni, sillä muistan miten hienolta tuntui lukea äidille tulleita kirjeitä hänen nuoruusajoiltaan. Sitä tunnetta en unohda koskaan. Minun lienee täytyy istua alas kirjoituspöydän ääreen ja kirjoittaa itselleni kirjeitä ja lähettää erilaisia postikortteja.

Postiluukku kilahti ja pieni keltainen kirjekuori putosi eteisen lattialle. Nousin sohvalta ylös ja kävelin eteiseen ja olin ihmeissäni tuosta pienestä keltaisesta kirjeestä. Ensimmäiseksi ihmettelin onko kirje tuotu väärään osoitteeseen, enhän minä koskaan saa muuta postia kuin tylsiä laskuja tai mainoksia mistä milloinkin. Nostin kirjeen ylös ja pyörittelin sitä tovin kädessäni. Kirjeen etupuolelle oli kirjailtu kauniilla käsialalla nimeni ja osoitteeni ja kirjeen ylänurkassa oli postimerkki leimalla. Kirje oli tosiaan minulle enkä ollut sitä itse itselleni lähettänyt. Käänsin sen ympäri ja näin pienessä lapussa miesystäväni mummon nimen sekä osoitteen.

Olin hämilläni ja samaan aikaan hyvin onnellinen. Hymyilin ja avasin kirjekuoren varovaisesti. Istahdin ruokapöydän ääreen ja otin kaksi kirjettä esiin kuoresta. Valkoinen kirjepaperi sisälsi maukkaan lihapullareseptin mitä rakastin. Sen jälkeen avasin keltaisen kirjepaperin ja luin sen. Sen luettuani hengähdin syvään ja liikutuin. Oloni oli ristiriitainen, halusin itkeä onnesta ja itkeä surusta. Olin surullinen, sillä menneisyys tulvahti mieleeni taas, mutta olin niin onnellinen kun joku pitää minusta niin kovasti, että kirjoittaa kirjeen ja niin kauniinkin vielä. Pidin kirjettä kädessäni ja luin sen aina vain uudelleen. ”Kyllä kaikki vielä järjestyy.” Se lause leijaili mielessäni pitkään ja haikeana. Niin positiivisena. ”Aina aukeaa jotain uutta.” Hymyilin ja leijailin omassa pilvilinnassani. En osannut odottaa kirjettä saati siitä aiheutuvaa tunnekuohua.

Laskin kirjeen pöydälle ja join teetä. Jostain syystä teekin maistui niin makealle, vaikka siinä ei ollut edes sokeria. Tee pelkällä maidolla oli sinä aamuna paras asia omassa elämässäni minkä maistoin. Se ei ollut missään tekemisissä menneisyyden tai tulevaisuuden kanssa, vaan se oli rehellisesti tähän hetkeen kuuluva. Katsoin ulos ikkunasta ja ihailin aurinkoa ja sen tuomaa valoisuutta. Kuinka aurinkokin näyttää niin värikkäältä ja ihanalta. Tämän kirjeen säilytän ikuisesti, ajattelin ja taitoin kirjeet varovasti ja laitoin takaisin pieneen keltaiseen kuoreen. Aion istua pöydän äärellä hetken aikaa ja juoda teeni ilman kiireen häivää. Ajatella, että tuo kirje tuli minulle. Vain minulle.

Koottiin just pari lipastoa makuuhuoneeseen. Kyllä tulee heti siistimpi kämppä, kun saa laitettua tavarat laatikoihin. Virallisina "avustajina" meillä oli Vildemar Pieru ja Nekku "Töppöjalka" Pökäle. On niin hiostava ilma, että joutuu hiihtää täällä bikineissä!

Tänään tehään pizzaa, juodaan punaviinii ja pelataa yhtä kivaa lautapelii.

On kyllä ollut tosi mukavaa viettää ekaa kesälomaa Anssin kanssa. Ollaan vaan oltu ihan lapsellisia. Yks ilta oltiin vesisotaa sumutepulloilla ja kaikkee. Muutama päivä sitten Anssi yllätti mut totaalisesti tekemällä mulle ruokaa. En saanut ollenkaan mennä keittiöön edes.

Pyöräiltiin hirveessä helteessä n. 10km ja kyllä harmitti ettei ollut bikineitä. Olisi päässyt uimaan. Eilen tehtiin visiitti Korkeasaareen ja oli mukavaa. Tarjosin koko reissun.

Torstaina tuhlasin rahaa stadissa Minnan kanssa. Tarjosin kahvit. Löysin alusvaatteita, bikinit ja ihanan oranssin paidan. Teki hyvää välillä hemmotella itteään.

Nyt vaan olen. Kivaa. :-)

Ps. Juhannus meni myös erittäin kivasti. Huristeltiin Jarin ja Maritan mökille Orivedelle. Syötiin ja juotiin viinii. Oli ihan mahtavaa vaan olla. Eksyin jopa mettään Maritan kanssa.

Nyt hieman jännittää, sillä tein päätöksen että haen syksyllä myös sairaanhoitajaksi. Saa nähdä miten käy. :-)

Heräsin ennen viittä enkä saanut enää sen jälkeen unta. Sain juuri ja juuri parisen tuntia unta varastettua. Jostain kumman syystä on silti varsin pirteä olo. Hyvä olo, vaikka olo fyysisesti oli aika huono. Keitin teetä ja painin Nekun kanssa. Otin pahasti nenille, ainakin jos kättäni katsoo. Nekku on selvästi katujen kasvatti! Käperryin vain sohvalle ja rutistin sen syliin kehräämään.

Kävimme Jumbossa heti yhdeksältä. Siellä oli ihanan hiljaista ja rauhallista. Kiersimme muutamassa kaupassa ja siitä poikettiin kahville/teelle paikkana tietenkin Fazec Café. Anssi tarjosi mulle teen, croisantin ja mehun. Oli niin mukavaa istua siellä aamutuimaan. Pienen aamupalan jälkeen kävimme Kirjatorilla ja sain mukaani kolme pokkaria; seitsemännen portaan enkeli – Frank McCourt, Perhonen lasikuvussa – Jean-Dominique Bauby ja Labyrintti – Kate Mosse. Ainakin piristi hieman oloani. Nyt täytyy vain keittää teetä ja käpertyä sohvalle lukemaan uusia kirjojani.

Mukavaa päivänjatkoa kaikille. :-)

Loma. Se vihdoin alkoi. Mulla on ristiriitainen tunne. Työni loppui eilen lopullisesti ja se hieman surettaa, mutta toisaalta loma alkoi ja tekisi mieli huutaa ja hyppiä. En kuitenkaan aio tuhlata aikaani surkutteluun! Oon niin täpinöissä, etten osaa keskittyä mihinkään. Haluaisin lähteä lenkille, mutta alaselkä ei anna periksi kyllä yhtään nyt! Haluaisin myös lähteä kunnon pyörälenkille. Kai pitää vain yrittää ottaa rennosti ja nauttia päivästä. Täytyy bongailla matkoja netistä, jos vaikka joku osuis meiän kohdalle.

Juon vaan teetä ja kuuntelen loistavaa Florence And The Machinea. Kyllä osaa pitää mielen vireenä. :-)

Että mä rakastan elämää. <3

Ps. Ei oo kiva herätä kissan tiivistunnelmaiseen kasvojen leivontaan.