Eilen illalla se iski. Kaikki pahaolo ja viha ja rakkaus ja turhautuneisuus ja pelot löi päälle yhtäaikaa. Tämän kirjoittaminen olkoon mulle terapeuttista touhua. Mistään ei tullut mitään, itkua vain ja tärinää, heilumista, ihan ja vain huutamista tuli kyllä ihan tarpeeksi.. Tänään se on jatkunut ja päätin ottaa töistä tööt lomaa.. Ei vaan pienen pää kestä enää. Kun itsestään antaa sen kaiken minkä mie annoin ja sitte vedetään ilman syytä matto jalkojen alta ilman minkään valtakunnan järkevää selitystä niin se sai mun pään ihan sekasi.
Se ei lopu siihen,lapsi herää keskellä yötä klo 04.15 missä mun ... missä se on? Juoksee tuvan joka huoneen läpi ja huutaa hysteerisenä.. lapsi huutaa: mun ... ei tule ikinä enää kotia ja itkee hysteerisenä. Mutta kyllä se ... varmasti joskus käy meillä, ja rakastaa sinua ihan yhtä paljon kuin ennenkin. Äitiä myös lakattaa, ei kultapieni äitiä, sinua vain kovasti.. Nii-i te o mun iti.. Siinä hetkessä mie päätin että kettään, en sitte ainuttakaan päästä enää niin lähelle että se vois satuttaa noin kovasti poikaa saatika sitte mua. Ikinä en olisi uskonu että mie voisin johonki rakastua niin tulisesti, iha niinko valentin vaala katariinaansa.. Sanotaan että ihmiselle ei anneta enempää kuin se jaksaa kantaa mutta mie en uso siihen enää.
Ja kokoajan tuntuu siltä että mua muistutettais asiasta, saattaa olla mun omaa mielikuvituksen tuotettakin.. Avaan paikallislehden ja ensimmäinen sana mikä osuu kohalle o Rovaniemi, mun ohi ajaa rekka josa lukee napapiirin kuljetus aatelkaa pohjanmaalla!! Palaveri pidetään huoneessa 016 joka on lapin suuntanumero, mulle soittaa ihminen joka esittelee ittensä että MIE olen se ja se jonka nimi on juuri se sama kuin romahduksen aiheuttajan erona la pääte sukunimen peräsä, paarilla eräs nuoriso-ohjaaja nimeltä romahduksen aiheuttaja vokotteli räikeästi, postilaatikkoon tuli mainos: lapin lomat nyt edullisesti... Voisiko tätä tiedon tulvaa päästä pakoon..??
