Cityparin elämää

Tähän päivään oli kiva herätä. Näin nimittäin just ennen heräämistäni hävytöntä mutta juuri siksi hyvää unta :D No tottakai harmitti ettei se tapahtunut oikeasti mutta parempi kai tuo kuin ei mitään.

Kaverit ja tutut ovat ottaneet yhteyttä nyt ihan urakalla, pitäisi nähdä ainakin neljä tai viisi ihmistä viikonlopun aikana. Toivotaan siis ettei erakko-olo iske tähän väliin. Tällä hetkellä näyttää kyllä vahvasti siltä että sosiaalisuus on pop.

Taidanpa mennä keittämään kahvia. Harmi ettei saatavilla ole eilisen kahvilan tuotetta, sieltä kun sai parasta kahvia mitä olen ikinä juonut Suomessa. Pitänee poiketa siellä lähiaikoina uudestaan.

...ja näyttää taas niitä hyviä puoliaankin. Tänään on tapahtunut kolme positiivista juttua; sain kivaa työtä kesäksi (lehdestä), löysin kämpän ja keksin puvun naamiaismiittiin. Loistavaa :)

Asunnosta sen verran, että löysin nyt itselleni kivan kesäkämpän. Ja se on hyvä juttu, koska enhän mä muuta etsinytkään. Kaikki syksyinen on vielä kovin avointa kun en tosiaan tiedä, aloitanko silloin opinnot vai en, enkä siis halunnutkaan kuin lyhytaikaisen asunnon. Mahdollisten opintojen mukaan katson sitten syksyllä kämppäasiaa uudestaan. Tämä asunto on kuitenkin mulla elokuun loppuun asti ja tässä vaiheessa se riittää vallan mainiosti. Pienihän se on mutta eipä tuo haittaa, kun naamiaismiitin aikoihin käytössäni on 60 neliön kaksio johon pystyn kyllä teikäläisiä majottamaan :)

Tosiaan, töiden kanssa kävi lopulta paremmin kuin hyvin. Luulin joutuvani jäätelökopperoon koko kesäksi mutta pääsinpäs pälkähästä, onneksi. Voisko parempaa työtä ollakaan: tutussa lehdessä, loistavien tyyppien kanssa, tehden juuri sitä mistä eniten pitää? Ainoa miinus on se että olen siellä sitten harjoittelijapalkalla mutta tällä hetkellä tuokin tuntuu lähinnä lottovoitolta, kun vaihtoehtona olisi ollut jäätelönmyynti josta en kuitenkaan olisi sen enempää netonnut. Ja mikä parasta, mulla on kaikki kesäviikonloput vapaita :) Se on kuulkaas aika iso juttu nyt.

Joo ja naamiaisasu on tosiaan sitten hankittu. Tai no enhän mä sitä kyllä hankkimaan joutunut, vaan löysin sen kaappeja kaivellessani. Toki se vaatii pientä täydennystä mutta pääosa siitä on jo kuosissa, joten halvaksi se ainakin tulee. Eikä tarvinnut edes väkisin keksiä mitään kun tuo todellakin ihan vahingossa osui käteen. Nyt voinkin sitten rauhallisin mielin alkaa odotella kyseistä miittiä ja toki myös sitä edeltäviä aikoja :)

Heräämisen jälkeen makoilin melko pitkään sängyssä. Meinasin nukahtaakin mutta ajatuksenjuoksu pysyi kuitenkin suhteellisen hyvin koossa. Jostain tuli mieleeni se tunne, että elämä on jossain muualla. En siis tuona hetkenä tuntenut niin, mutta aloin ajatella sitä tunnetta joka oman itsenikin on monta kertaa vallannut. Ja mietin, että mistä se sitten johtuu? Miksi toisinaan on tuntunut siltä että kaikki tärkeä tapahtuu jossain muualla, ja mitä se kaikki tärkeä sitten on?

Olen ollut aika levoton. Viimeisten kolmen vuoden aikana olen muuttanut muutaman kuukauden välein ihan vain siksi, etten ole koskaan viihtynyt missään pidempään. Aina on tuntunut siltä ettei tämä, tämä eikä tämäkään paikka ole sovi mulle. Ties kuinka monta kertaa olen muuttohetkellä vakuutellut että TÄLLÄ kertaa aion viipyä kauemmin. Ja ties kuinka monta kertaa olen muutaman kuukauden jälkeen todennut että tämä nyt vain ei ole mua varten ja että on pakko päästä pois, seuraavaan paikkaan. Sama ajatusmalli on toistunut myös niin opiskeluasioissa kuin ehkä uusissa ihmissuhteissakin. Mietinkin nyt sitä, että olenko ehkä tiedostamattani etsinyt sitä toisaalla tapahtuvaa kaikkea tärkeää naamioiden sen tyydyttävän asuinpaikan ja muun sellaisen etsimiseksi?

En kai ole kovin aikuinen vieläkään, kun käsitykseni elämästä on ollut - ja on osittain yhä - niin idealistinen. Silloin kun omassa elämässäni on ehkä vähän harmaampi vaihe menossa, olen jollain tapaa uskonut että olen vain tipahtanut räiskyvästä elämänpyörästä joka sitten jatkaa kulkuaan ilman minua. Että se OIKEA, täysi elämä on koko ajan olemassa mutta itse vain en pääse osalliseksi siihen koska olen väärässä paikassa väärään aikaan. Olen ehkä aina kestänyt arkea vähän keskimääräistä heikommin ja kieltäytynyt jopa uskomasta, että sekin kuuluu elämään, vieläpä melko vahvasti. Ja kun en ole halunnut uskoa sitä, olen kenties juossut sellaisten asioiden perässä joita ei lopulta ole olemassakaan.

Tämä on oikeastaan ensimmäinen kerta kun ajattelen tätä näin perusteellisesti. Juuri nyt olen jopa melko varma teoriastani, mutta pian taas kenties en; siitä syystä nuo lukuisat `ehkät` synonyymeineen tuolla tekstissä. Oikein isolla ehkällä varustettuna voisin varovasti sanoa kuitenkin sen, että luulen päässeeni pahimman yli, mitä tulee tuohon "Elämä on jossain muualla" -ajatteluun. En nimittäin muista ihan vähään aikaan tunteneeni sillä tavalla. Ja tällä hetkellä tunnen hyvin vahvasti että elämä on tässä ja nyt, niin hyvässä kuin pahassakin.

Vappupäivällinen oli ja meni, kuten myös veljeni. Paljon tekisi mieli kirjoittaa siitäkin aiheesta taas mutta ehkä annan olla nyt. Ne on kuitenkin aika henkilökohtaisia juttuja. No sanotaan sen verran että ihan hyvin kaikki meni, ja silti oon jotenkin pettynyt. Kai odotin liikaa, jotain. Kai odotin että toisessa ympäristössä S olisikin taas kuin ennenkin. Tyhmää tietysti.

Mutta muutama viestikin voi jo saada - jos nyt ei ihmeitä aikaan - niin ainakin olon kohenemaan. Tuo ihminen jaksaa paljon enemmän kuin odottaisinkaan ja osaa vieläpä paitsi kuunnella, myös sanoa helpottavia asioita. Kliseistä, mutta siten tunnen olevani jollain tapaa vahvempi. Ja parin viikon päästä tiedän voivani vielä paremmin koska silloin tapahtuu jotain konkreettista.

Jos jotain olen oppinut niin sen, että lopulta ei voi tehdä muuta kuin ottaa asiat vastaan sellaisinaan, hyväksyä ne ja jatkaa eteenpäin. Ei kannata jäädä tuleen makaamaan kun siitä ei varsinaisesti ole mitään hyötyä. Toimintakyvyn lamauttava murehtiminen, jossittelu, menneiden haikailu on lopulta turhaa. Itkeminen ei toki kuulu samaan kategoriaan. Sillä kun on usein puhdistava vaikutus.

Odottelen tässä että vappuni alkaisi, tai siis vappuni ainoa ohjelmanumero; perheen leikkiminen vanhemmilla. Isä lähti just hakemaan veljeä, toinen kai tulee tänne omin neuvoin. Ja niiden paremmat puoliskot toki myös, toisen tyttöystävä ja toisen vaimo. Mä olen ainoana yksin, voi nyyh.

Muistelin tuossa viime vappua. Aika moni asia oli silloin toisin. Olin aattona juhlimassa opiskelukavereideni kanssa, seuraavana päivänä sitten melkoisessa krapulassa. Silloinkin tultiin vanhempien luo vappulounaalle, vähän eri kokoonpanolla tosin. Ja vähän eri fiilikselläkin. Nyt voisin kuvailla tunnelmaa jännittyneeksi, ehkä melkeinpä kaikkien osalta. S on soittanut jo pari kertaa, kai sekin tätä stressaa. Ja vanhemmat toki myös, äiti eniten. Toisesta veljestä en tiedä. Itse olen ehkä ihan hiukan huolissani, lähinnä siitä, miten kaikki sujuu. Sitä vain niin kovin toivoisi että asiat menisivät hyvin, olisi vapautunut olo ja hyvä mieli jälkeenpäin.

No, se tulee mikä on tullakseen, turha kai sitä on liikaa etukäteen miettiä.

Ulkona on ihan järkyttävän kylmä. Tai ainakin kymmenen maissa oli kun kävin hoitokoirien kanssa viimeisellä lenkillä, ja tuskinpa se ilma siitä ainakaan lämmennyt on. Ei kyllä yhtään harmita etten kolmen tunnin päästä joudu tärisemään ikuisuutta taksijonossa kuten eräät. Selvinpäin on hauskempaa, ainakin tässä tilanteessa.

Joo-o, vappu meni tosiaan koiria lenkittäessä ja leffoja katsellessa. Leffat olivat kyllä hyviä että ihan leppoisasti vierähti muutama tunti. Big Fish varsinkin oli just mielentilaani sopiva, joskin ihmetyttää että liikutuin siinä parissakin kohtaa, mutta pistetään se muista seikoista johtuvan herkkyyden piikkiin.

Taitaa sänky kutsua piakkoin. Ihan kiva päästä vaihteeksi nukkumaan rauhassa, ilman koirien häirinköintiä. Pitääkin ladata akkuja huomista varten koska ennalta en voi tietää, onko siitä tulossa iloinen vai rankka päivä. Tyytyväinen oon siitä etten mennyt hankkimaan ainakaan krapulaa huomiseksi. Hyvää huomenta vaan nyt jo niille kaikille jotka heräävät täristen kylmä hiki otsalla ;)