Ajattelin että uni tulis aikasin tänään kun viime yö oli niin surkea ja oon tehnyt töitä koko päivän. Mutta ei - siis cityillään.
Tänään on ollut melko mieletön fyysisen kivan tarve, toisin sanoen panetus. Se alkoi jo aamuyöstä ja oli itse asiassa osasyy siihen etten kyennyt edes nukkumaan. Päässä pyöri vaan jos jonkinlaisia mielikuvia murun kanssa touhuamisesta. Sama meno jatkui sitten koko päivän, ja oikeastaan paheni vaan - etenkin, kun tää yks laitteli viestiä ja kertoi omista tuntemuksistaan jotka oli melko samanlaiset. Ei oo helppoo, kun toinen on Suomessa ja toinen Irlannissa, etenkään nyt sen jälkeen, kun olin itsekin kolme kuukautta siellä, ja sain sitä fyysistä kivaa päivittäin ja useemman kerran päivässä. Vähän on ollut vaikeuksia tottua hiljaiseloon sillä rintamalla. Noh, viikon päästä saapuu helpotus murun muodossa.
Ja kyllä mä sitä muutenkin kaipaan. Oli tossa hetkonen, kun en niin kaivannut, ja ehdinkin taas jo analysoida tuntemuksiani ja pohtia, jotta onkohan joku vialla tai muuttunut. Mutta kaipa se oli vain sitä, että kun oltiin niin pitkään ja niin tiiviisti yhdessä, että oma tila olikin sitten ihan tervetullutta. Saattoi sekin vaikuttaa, että oli omat ajatukset aika solmussa enkä silti jotenkin kyennyt avautumaan Johnille, mikä vaivasi. Kunnes sitten kännipäissäni sain loistoidean purkaa mietteitäni ei-niin-kivalla tavalla. No, siitäkin selvittiin ja tuli ainakin sitten jälkikäteen selvitettyä noi solmut. Sain sanottua, mitkä asiat on vaivanneet ja päinvastoin kuin odotin, John itse asiassa oli aika ymmärtäväinen. Ei pitäisi aliarvioida sen empatiakykyä eikä tunteitakaan. Se haluaa mut ja on valmis myös tekemään työtä haluamansa eteen. Se ajatus lämmittää.
