Ahdisti ennen salille menoa. Ajattelin, että se lievenisi liikkuessa, kuten yleensä tapahtuu. No ei lieventynyt. Möykky oli ja pysyi rinnassa, ja oli se inhottava tunne keskivartalossa, kuin olisi jännittynyt ja odottaisi jotain pahaa tapahtuvan. Ei auttanut juoksentelut, ei kuntopyöräilyt, ei mikään. Kotiin kävellessäkin oli vielä hankala olo.
Mutta sitten se vain yhtäkkiä katosi. Tai no ei kadonnut, mutta lieveni roimasti. Taisi liikunnan fiiliksiä tasoittava vaikutus tulla vähän jälkijunassa. Yleensä se tehoaa mulla heti, mutta hyvä näinkin. Kannatti siis sekin salireissu.
Tämä viikko on ollut yhtä aikaa hyvä ja huono. On ollut ahdistusta, huonoja fiiliksiä, itkuisuutta ja unettomuutta - mutta toisaalta järkyttävä työkiire on vienyt ajatuksia pois ikävistä tapahtumista. Kun on ollut pakko keskittyä muuhun, on mieli saanut rauhaa kehää kiertäviltä mietteiltä. Tavallaan siis osui hyvään saumaan tämä valtaisa työmäärä. Kahden homman hoitaminen lähes kellon ympäri on ollut jollain kierolla tavalla mainio hermoloma.
Eikä se ole edes ohi vielä. Kiirettä pitää huomennakin, kuin myös lauantaina. Lauantai-iltana on luvassa pirskeet hyvässä seurassa, ja odotankin niitä kovasti. Pääsee vähän nollaamaan tilannetta. Luultavasti se kostautuu sunnuntaina pahan olon kaksinkertaistavan krapula-ahdistuksen kourissa, mutta mitä sitten. Elämää se vaan on. Ja mä ansaitsen nyt vähän hauskuuttakin.