Teoriasta totuuteen

Tarkoitus on yleisen horinan lisäksi kaivella yleistotuuksien takaa ne oikeat totuudet, valheellisten väitteiden verhoamat käytännön tosiasiat jne. jne.

Näytetään kirjoitukset syyskuulta 2013.

Ausseissa osataan  6

Australiassa, nimeltä mainitsemattomassa koulussa pääkaupungin alueella päätettiin keskustella parisuhdeväkivallasta. Homma toteutettiin niin, että kuvan mukainen lappu annettiin kaikille koulun oppilaille, pojat passitettiin toiseen luokkaan (miksi?!) ja lappujen täyttelyn jälkeen sitten keskustelivat porukalla asiasta. Noin niin kuin tilastollisena tosiasiana, Australiassa tehdyn tutkimuksen mukaan teini-ikäiset pojat ja tytöt ovat yhtä todennäköisesti tekijöitä sen ikäisten parisuhdeväkivaltatilanteissa. Myöhemmin julkaistiin tämä: http://pubpages.unh.edu/~mas2/ID41-PR41-Dominance-symmetry-In-Press-07.pdf
Kyseinen paperi, joka oppilaille jaettiin on tässä kuvan muodossa.

Koulun ryhmätyö Australiassa
Koulun ryhmätyö Australiassa

Noin niin kuin tutkimusten tiedon perusteella, huomaako kukaan muu mitään erikoista tuossa paperissa?


M.O.V  3

Maailmassa On Virhe. Jossain kesän diipadaapaohjelmassa oli muistaakseni tuon niminen osuus joitakin vuosia takaperin. Silloin ne jutut lähinnä huvittivat. Nyt kun selailin nettiä alan olemaan joka päivä enemmän ja enemmän sitä mieltä, että M.O.V. lyhenteenä sopii länsimaihin loistavasti. Tänään näin jotain sellaista minkä keksijä pitäisi varmaan vaan lähettää evakkoon jonnekin saarelle, ihan vaan varoitukseksi muille yhtä ”fiksuille”. Havaitsemani asia löytyy alla olevan linkin takaa.

http://www.onefoottsunami.com/wordpress/wp-content/uploads/20110617fathersday/tomom.jpg

Isillä on yksi päivä vuodessa, yksi päivä jolloin isiä kiitetään siitä että ovat läsnä ja tekevät parhaansa perheensä eteen. Sitten joku keksii askarrella kortin jossa lukee raakasuomennoksena "hyvää isänpäivää, äiti". Nyt hei ihan oikeasti. Miksi meillä ei ole "hyvää äitienpäivää, isä"-kortteja? Aivan, koska sellainen luokitellaan globaalilla tasolla niin typeräksi tempuksi, että sen keksijä omatoimisesti tiputtaa merkittävästi planeetan ÄOn mediaania. Miksi meillä sitten on isänpäiväkortteja äideille vaikka kyseessä on tasan yhtä räikeä moka? En voi tietää.

Asiasta toiseen. Lueskelin tuossa mielenkiinnosta tapauksesta joka liippaa aika läheltä nykyistä Suomen lainsäädännön linjausta hätävarjelusta. Kyseessä oli jenkkiläisen sotaveteraanin tapaus. Lyhyesti historia tilanteessa oli se, että pariskunnalla on pari lasta, suhde kariutumassa ja itse kirjoituksessa puhutaan sitten siitä suhteen loppumisesta.

Tilanne lähtee liikkeelle siitä, että mies menee jo siinä vaiheessa totutusti sohvalle nukkumaan ja herää siihen, kun hänet riuhtaistaan sohvalta lattialle ja häntä potkaistaan päähän siten, että pää osuu olohuoneen pöydän puiseen jalkaan sillä seurauksella, että mieheltä lähtee taju. Kun hän herää, hän pakenee pää veressä kotoaan ja menee poliisin puheille. Tästä seuraa se, että mies raudoitetaan, viedään sairaalaan, lukitaan sairaalan sänkyyn käsiraudoilla ja diagnosoidaan. Lopuksi pari poliisia saattaa hänet laitokselle, ei suinkaan turvatakseen häntä vaimon uudelta hyökkäykseltä tai ollakseen henkisenä tukena, vaan suojatakseen vaimoa tältä mieheltä. Jenkeissä tällainen tapaus johtaa automaationa siihen, ettei mies saa ottaa yhteyttä naiseen tai lapsiinsa seuraavaan vuoteen. Poliisi ymmärtää kyllä systeemin typeryyden, mutta ainoa mitä voivat tehdä on sanoa ”sori”.
30 tuntia tapahtuneesta hän on selittämässä tapausta tuomarille syyttäjän yrittäessä saada hänelle pahinta mahdollista seuraamusta. Pisteet nopeasta käsittelystä. Miinuksia tavasta jolla se hoidettiin. Mies siis herää siihen että hänet riuhtaistaan lattialle ja häntä potkaistaan päähän. Syyttäjä selittää tapausta sillä, että vaimo pelkäsi miestään. Historiassa ei ole tämän pariskunnan osalta ainuttakaan tapausta jossa mies olisi kohdellut vihamielisesti naista. Silti nainen "pelkäsi" nukkuvaa miestään niin kovasti että päätti pahoinpidellä tämän sairaalakuntoon tämän nukkuessa. Paikallinen oikeuslaitos tuomitsi tapauksen naisen hyväksi. Varsinainen järjestelmän typeryys nosti päätään kuitenkin jo ensimmäisillä metreillä kun tutkija yritti ärsyttää miehen osoittamaan aggressiivisuuttaan.

Suomessa homma ei ole vielä ihan noin naurettavalla tasolla. Täällä on kuitenkin yksi ratkaisevan typerä asiaan liittyvä systeemi joka vie pohjan hätävarjeluun liittyvältä pykälältä täysin. Lakihan sanoo, että itseään ja muita, omaisuuttaan ja muiden omaisuutta saa puolustaa tarvittaessa niillä keinoin mitä voidaan katsoa tarpeelliseksi. Käytännössä homma menee niin, että se joka saa isomman mustelman on uhri, oli tilanne mikä tahansa.
Lähihistoriassa on uutisoitu mm. tapauksista joissa yhdessä porukalla yhden miehen kimppuun hyökänneet tulkittiin käsittelyssä uhreiksi vaikka ensimmäiset iskut tosiaan lähtivät näiltä "uhreilta". Toisessa tapauksessa eräs itseään puolustanut sai tuomion siitä kun itse asiassa pisti vastaan kotiinsa väkisin tunkeutuneelle miehelle senkin jälkeen kun tämä tunkeutuja oli käyttänyt (muistaakseni venäläistä) laitonta pippurisumutetta asukkaaseen...eivätkä nämä herrat siis tunteneet toisiaan.

Ei nyt pistä vihaksi, mutta hämmentää kovasti tämä nykymeno. Käytännössä ainoa oikea tapa suojella itseään on tehdä sen niin hyvin kuin osaa ja niin tehokkaasti ettei tarvitse pitkittää tilannetta turhaan, kuitenkin toki aiheuttamatta tarkoituksella turhia vammoja hyökkääjälle. Tämä on hätävarjelun syvin olemus ja se käy ilmi myös laista, niin pykälästä kuin niistä teksteistä joissa selvitetään mitä lailla on haluttu saada aikaiseksi.
Kuitenkin oikeus pakottaa ihmisen tilanteeseen jossa hän joutuu miettimään ovatko hänen ruumiillinen koskemattomuutensa sekä terveytensä ja omaisuutensa...puhumattakaan muiden vastaavista...sellaisia "oikeushyviä" että niitä kannattaa puolustaa. On siis mietittävä onko parempi ottaa kerralla kunnolla turpaan ja parannella pari viikkoa haavoja kuin yrittää selvitä suht. ehjänä ja kärsiä tuomio mistä ikinä syyttäjä sitten päättää syyttää.

En varmaankaan ole ainoa joka pitää kyseenalaisena järjestelmää joka on suunniteltu suojelemaan ensisijaisesti rikollista rehelliseltä kansalaiselta. Sellainen meillä kuitenkin nykyään on käytössä. Pistää ainakin näin sota-ajan lapsenlapsen oikeustajun kanssa kovasti ristiriitaa käyntiin.