Teoriasta totuuteen

Tarkoitus on yleisen horinan lisäksi kaivella yleistotuuksien takaa ne oikeat totuudet, valheellisten väitteiden verhoamat käytännön tosiasiat jne. jne.

Näytetään kirjoitukset tammikuulta 2010.

Virheistä oppimista!  2

Tämänhän pitäisi olla automaatio? Siis pitäisi, muttei ole. Ihminen lyö normaalisti päätään seinään lukemattomia kertoja ennen oppimista, ainakin noin niin kuin vähemmän elintärkeissä asioissa. Tämä siis jos ei ole opettajaa korjaamassa virheitä.

Lueskelin tässä taannoin kirjaa ihmisten keskinäisistä suhteista noin niin kuin sukupuolten välillä. Kirjassa kehotettiin tarkastelemaan menneisyyttä ja vertaamaan sitä kirjan juttuihin. Näistä sitten piti tehdä johtopäätöksiä. No, tein työtä käskettyä. Normaalisti pidän tällaisia systeemejä lähinnä vessapaperina jolla on kiva paketti, En siis kauheasti pistänyt uskoa hommaan, ainakaan aluksi. Lähemmin tarkasteltuani asiaa, jokainen onnistunut ihmissuhde vastakkaisen sukupuolen kanssa on alkanut selkeän järjestelmän sanelemien ehtojen kautta. Ne ovat myös loppuneet niiden samojen ehtojen lakattua täyttymästä pidemmäksi aikaa.

Ennen luulin että ihmissuhteissa on kyse yhteensopivuuksista ja henkilökemioista. Nyt olen viisaampi. Ihmissuhde on kuin matemaattinen yhtälö jonka aivan jokaisen muuttujan tarkka arvo ei ole tiedossa. Toisaalta riittää kun osuu virhemarginaalin sisälle joten yhtälön pyörittämisen taito riittää aivan hyvin.

Jostain kuuluu kohta jonkun naisen ääni ja huutoa "ei se nyt noin meeeeeeee!" Kyllä se nyt vaan menee.


Väärää tulkintaa ja tehoilua.  4

Helvetti, on se hienoa olla kahdessa puhelimessa ja hoitaa samaan aikaan vielä kolmatta ja neljättä asiaa eri tietokoneilla, onnistuneesti. Tänään tehoillaan. Asiakaspalvelu on niinq NIIN mun juttu, tänään. Huomisesta ei taas tiedä, mutta ketä kiinnostaa huominen jos tänään voi pitää kivaa senkin edestä?
Tehoilulla ja asiakaspalvelulla on myöskin, näin perinteisesti vähätöiselle miehelle, jännittäviä sivuvaikutuksia. Kaikki naisiin kohdistettu ylimääräinen positiivisuus tulkitaan kolmansien ja neljänsien osapuolten taholta pokailuksi. No, loppupeleissä ihan se ja sama mulle. Saan asiani hoidettua ja tuurilla jatkossa saan samojen ihmisten kanssa asioidessa jopa vaihteeksi hymyjä osakseni. Minä voitan, asiakkaani voittavat. Jos se huvittaa muita niin sou not.

Loistavuutta!


Pimeitä unia  1

Tjooh, joskus on todella, todella jännittävää unimatskua muistissa vielä aamullakin. Päivän helmi ylittää jopa sen vartiointiliikkeen haalareissa kiinalaisen tukikohdan vyöryttämisen.

Uni alkaa siitä että olin ilmeisesti onnistunut jallittamaan yhden entisen firman melko näyttävän neidon kotiini, joka luonnollisesti oli sotkuinen. Kämppä muuten oli pohjapiirrustukseltaan sama kuin yhdellä lapsuuden kaverilla Kalliossa asuessaan silloin ala-asteella. Enikeis, koska keittiö oli ainoa siisti paikka niin usutin naisen sinne koirineen (joku sylikoira, pörröinen).
Tässä kohdassa uni hyppäsi ajassa eteenpäin määrittelemättömän pätkän. Kuva avautui kun rullasin kutistunutta seuralaistani ojennetun broilerin koipireiden kanssa pellillä erillisiin voipapereihin. Hän ei ollut kauhean mielissään mutta selvästi tyytyi tilanteeseen kun sanoin, että odottaa hetken kun siivoilen pikaisesti pahimmat roskat. No, rullasin paperit loppuun ja pistin toimeksi. Siivosin kämpän päällisin puolin ja tajusin että joudun vielä imuroimaankin.
Olin hakemassa imuria kun tajusin että molemmat rullani olivat kadonneet pelliltä. Menin olohuoneeseen ja huomasin tämän "misun" ja jonkun toisen mimmin kaivelemassa kamojani. Kysyin miksi ja sain vastauksenkin jota en muista. Kilpikonna myös "viiletti" pitkin lattiaa sen laukkupuudelin sijasta. Huomionarvoista on että sillä kaverillani silloin ala-asteella oli lemmikkikilppari.
Uni katkesi.

Olisi ihan hauska kuulla analyysiä tästä ammattilaiselta. Sen kiinalaisen tukikohdan vyöryttämisen sentään voi laittaa työn piikkiin mutta tämä ei enää selity liialla työtaakalla tmv.. Ideas, anyone?


Notkahdus  3

Uudenvuodenlupauksen ensimmäinen lähes romahdus osui kohdalle tänään. Asiakas pyysi huonolla suomella tuotetta jonka joku kollega oli hänelle luvannut eilen. Totesin sitten että tästä pisteestä en valitettavasti pysty hänelle sitä toimittamaan, mutta toki voin delegoida asian sille taholle joka pystyy vaikuttamaan tilanteeseen. Ei kelvannut koska joku oli hänelle asian luvannut täksi päiväksi. Huippukamaa! No, jälleen faktan todettuani, siis sen etten voi auttaa koska vaadittu asia on mahdoton toteuttaa nykyisillä resursseilla minun toimestani, asikas alkois sitten avautumaan kuinka halusikin jotain muuta asiaa ja olin kuulema kauhean töykeä. Kieltämättä teki mieli sanoa rumasti. Tjooh. No, toivottavasti sai haluamansa muualta.

Ihmiset, pyydän, kun menette vaatimaan jotain joltakin ihmiseltä niin vaatikaa sitä asiaa jonka haluatte. Älkää vaatiko jotain tyystin muuta ja sen jälkeen muuttako mieltänne ja ennen kaikkea älkää alkako mussuttamaan asiakaspalvelijalle oman virheenne itsellenne tuottamasta kriisistä. Asiakaspalvelija ei ole syyllinen omiin mokiinne. Se tyyppi siellä tiskin takana on tekemässä teidän elämästä helpompaa eikä hän kostu siitä että räyhäätte hänelle tyrittyänne oman juttunne.


Tunnustuksellista  1

Eilisen puntilta jäi elävästi kuva mieleen hyvästä yrityksestä. 3 naista ja 1 pappa oikesti yrittivät treenata kunnolla.Yleensä punttiksella näkee vain niitä naisia joiden pitäisi jo vähentää treeniä ja lisätä ravintoa tai niitä jotka luulevat että rasva palaa kun lukee tarpeeksi naistenlehteä. Nämä kolme naista ja eläkelläismies olivat selvästi treenaamassa. Ylentää mieltä nähdä kuinka tavan kansalainen herää omaan surkeaan fyysiseen kuntoonsa ja alkaa oikeasti tekemään asialle jotain. Itse kuitenkin olin myös melkoinen säkki salille mennessä ja vaikken nytkään ole mikään adonispatsas niin oleminen on paljon helpompaa kun jaksaa paremmin ja ylijäämäenergia palaa salilla.

Näin se ei mene. Suomalainen sosiaalisuus näkyy myös punttiksella. :)
Näin se ei mene. Suomalainen sosiaalisuus näkyy myös punttiksella. :)

Vuosi käynnissä nousukkaasti!  3

2009 menneen kohtalaisen normisti, reissuja lukuunottamatta pääsääntöisesti tasaisesti tai perseelleen, lähdin kuluvaan vuoteen eri asenteella ja tulos näkyy jo.

Lupasin suhtautua asioihin rakentavammin tänä vuonna kuin edellisinä. Jännä juttu että pelkä uudelleen asennoituminen tuottaa tulosta. Päivät ovat parempia ainakin toistaiseksi vaikka 2 ensimmäistä päivää joutuikin keskittymään asennoitumisen muuttamiseen.
Tänään riuhtaisin itseni salille ja fiksuna otin heti vanhat ennätuspainot käyttöön. No, huomena sattuu ja taju meinasi lähteä kesken selkäreenin mutta jäipähän loistava fiilis. Illalla väsyttää vaihteeksi ihan väsymyksestä, ei pelkästä aivojen levontarpeen huutamisesta. Fuck yeah!
Helmi tuli kuitenkin tuossa hiljattain. Ilmeisesti uusi asennoituminen ei välttämättä kauheasti lämmitä kaikkia. Sain linjauksen muutoksesta kommenttina seuraavaa: "Toi sun yltiöpositiivinen ja rakentava asenteesi on suoraan saatanasta." Repesin ja rupesi välittömästi juhlituttamaan. :D

Enikeis, 19 vuotta teiniangstia eri tasoilla saikin riittää. Ansaitsen parempaa joten myös otan sen. Puolet tavoitteista oli jo tuossa, rakentavassa ajattelussa. Toinen puoli on vielä tulossa mutta hei, ei nää päivät ole loppumassa. :)

Helvetin hyvää kaksnollakymppiä kaikille!