Juhannukseksi ihmismäiseen kuntoon

  • shiwan8

Nonni, aamulla se alkaa. Pelkästään puhdasta lihaa + vihanneksia, salaattia, pähkinöitä ja kananmunia. Punttipäivinä aamusta pari palaa leipää. Energiaa sisään 1200-1500 päivässä. Vettä tuplat päivän tarpeesta.

Kun aikaa jussiin on kivasti noin 4 viikkoa, homma menee seuraavasti:

Maanantai: Punttis
Tiistaina: Korsettireeni + Lenkki / Girya
Keskiviikko: Kotona tehtäviä voimailuja + Lepo / Kävelylenkki
Torstai: Punttis
Perjantai: Korsettireeni + Lenkki / Girya
La-Su: Jaksamisen mukaan isoja lihasryhmiä pitkillä sarjoilla

Idea on nyt se, että kroppaa rääkätään niin paljon, että...no, lainataksenio entistä työkaveria, salitreeni on onnistunut kun paitaa ei tahdo saada pois päältä voimien loppumisen takia. Noiden lisäksi viikossa on tiedossa töiden puolesta noin 40km marssimista joten kulutuksen pitäisi olla kohtuullisen kova.

Voi olla, että juhannuksena sattuu eikä oikein jaksa, mutta kieltäydyn olemasta tänäkään kesänä höttökasa. Eihän tämä viisasta ole, tarkoituksella rikkoa kroppaansa, mutta nykypäivän miehille(kin) asetettujen ulkonäkövaatimusten edessä on turha rimpuilla vastaan. Tässäkin asiassa pätee Lex Nikke T., "jos haluaa saada on pakko antaa." Tässä nimenomaisessa asiassa jos haluaa saada hyvää on pakko kyetä antamaan sitä.

Fotot aamusta: Tai sit ei. Kukaan tätä ruhoa jaksa tässä kuosissa katsella. :D

EDIT:

28.5.: Homma lähti hyvin käyntiin. Pakki kiristyi riittävästi jo parin ensimmäisen päivän aikana. Loppu onkin nälkäkuuria ja lihasrääkkiä kulutuksen maksimoinniksi.

Kirjoitettaessa soi Savage Tales - Grand Magus

10 kommenttia

Dia

26.5.2011 00:20

Et siis oo harkinnu ihan yleistasolla ruoka- ja liikuntatapojen parannusta ja integrointia osaksi arkielämääsi? :)

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

26.5.2011 09:16

Aika ei riitä kaikkeen eikä ilmeisesti kolme päivää punttia viikossa. Ei mulla ole niin paljon vapaa-aikaa harrastusten ja työn jälkeen että voisin lähteä joka päivä tunnin lenkille.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

26.5.2011 13:10

Näyttää ihmiseltä.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

26.5.2011 16:59

Jos sun kroppa ei kestä niin sehän on sun kyynel. :)

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Dia

26.5.2011 23:46

^ Shiwan, tipauta noi defenssit edes hetkeksi :)

Muutenkin, ei sun joka päivä tarvi lenkkeillä. Katso vaan tarkemmin mitä ja milloin ja missä määrin suuhusi laitat (puhun siis ruuasta, ehe ehe) ja juo tosiaan enemmän sitä vettä, tästä on ollut puhetta ennenkin.

Sulla on duunis puolesta riittävästi perusliikuntaa, pidä vaan ne salipäivät kolmessa kappaleessa viikkotahtiin ja käy vaikka kahdesti viikossa (vapaapäivinäs?) intervallijuoksemassa tai hölkkäämässä.

Oot ihan ihmisen näköinen, ja tiedätkin sen, turha kainostella :)

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

27.5.2011 00:10

Olin, pääsiäisen aattona. En ole enää. Vanha viisaus sanooo että jos maatessa vatsa on korkeammalla kuin rinta niin pitää laihduttaa. Minä olen sitä mieltä että jos vatsa on ulonpana kuin rinta seistessä niin pitää laihduttaa. Toki sovellan tätä vain itseeni, muut olkoon miten huvittaa. Pääsen kyllä muuten samaan kuntoon helposti aikamääreessä mutta olen hiukan huolestunut siitä saanko kurottua tuon "korsetin" siedettävään ympärysmittaan.

Mun ns. intake oli tänään yhteensä pari kourallista pähkinöitä pitkin päivää (noin 100g), 450kcal edestä kalkkunaa (koska siinä oli proteiinia melkein 90 yhteensä), aamulla keittoa kupillinen/kulhollinen/mikävittusekinkkiensyömäastianytolikaan, 2 isoa porkkanaa, 2 viipaletta leipää ja 2 kananmunaa. Tuosta kun saa tiputettua puolet vielä pois niin hyvin menee.

Nyt kun tarkistin niin jää pähkinät syömättä jatkossa. Niissä on ihan saatanasti liikaa energiaa suhteessa tilavuuteen.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Dia

27.5.2011 01:03

Älä viitsi, pähkinätkö yllätti sut? Uskomaton mies :D

Ja ihan hyvinhän me mahduttiin nelisten kahdenistuttavalle sohvalle tässä taannoin: sinä, sun vatsa, minä ja mun perse. :D

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

27.5.2011 01:35

Kiitti hei luottamuksesta. :D

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Dia

27.5.2011 19:24

Ole hei hyvä :D

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.12.2021 10:38

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus