Perhearvoista

  • shiwan8

Nyt, ihan aluksi ennen kuin joku vetää herneen nenään ja alkaa kutsumaan minua natsiksi, misogyyniksi tai joksikin muuksi mikä ei liity mitenkään kirjoitukseni sisältöön, on pakko todeta että jokaisessa sosiaalisessa ryhmässä on nokkimisjärjestys, aina, poikkeuksetta. Perheet eivät ole poikkeus tähän sääntöön. Arthurin pyöreä pöytä on tästä sosiaalisen tasavertaisuuden todellisuudesta loistava esimerkki. Kaikki ovat saman arvon omaavia pöydässä istuessaan kunnes tulee tilanne jossa ratkaisua ei saada tehtyä ja siinä vaiheessa Arthur vetää itse linjan jonka mukaan mennään. Lisäkaneettina tekstissä on paljon yleistyksiä. Kun sanon "mies" tai "nainen", se tarkoittaa useimpia miehiä tai naisia, ei kaikkia. Kirjoitus on myös hyvin tarkoituksellisesti suuntautunut vastoin nykyisen yhteiskunnan ajatuksia aiheesta.

"Perheessä kaikki ovat tasa-arvoisia" on jo lähtökohtaisesti itseään vastaan toimivaa logiikkaa. Ensinnäkään se ei pidä paikkaansa missään toimivassa perheessä. Toimivissa perheissä, esimerkiksi, lapset tekevät mitä vanhemmat käskevät edes suhteellisen säännönmukaisesti. Tässä on hyvin selkeä komentoketju joka yksin jo kumoaa tuon ajatuksen.
"Mies ja nainen ovat yhdenvertaisia" on myös virheellinen lauselma. Mies ja nainen ovat kyllä yhtä arvokkaita sikäli, että vielä toistaiseksi perheen huolto-osasto koostuu lähtökohtaisesti miehestä ja naisesta eikä ilman toista voi perhettä luonnon suomin menetelmin syntyä. Yhdenvertaisuus on kuitenkin virheellinen ajatus. Instituutio jota kukaan ei johda ei toimi, hyvin yksinkertaisesti. Ilman johtajaa on vain kaaos.

Koska jonkun pään päällä syttyi kuitenkin lamppu joka välittömästä räjähti tuhannen paloiksi todettakoon, ettei johtaja tässä tapauksessa tee päätöksiä välttämättä yksin. Johtaja on kuin Arthur, ottaa homman haltuun kun muut eivät sitä osaa tehdä keskenään. Homma voi siis toimia sopimusperiaatteella niin kauan kuin se toimii, mutta kun se lakkaa toimimasta "Arthur" tekee päätöksen.

Kapt. Charles Bosche totesi alaisilleen puhuessaan elokuvassa The Thin Red Line hyvinkin tyhjentävästi miten homma toimii yleensä parhaiten: "I prefer to think of my self as a family man and that's what we all are here wether we like it or not. We're a family.
I'm the "father". That makes sergeant Welsh here the "mother". That makes you all the children of this family. A family can have only one head and that is the father. Father's the head, mother runs it.
'Any of you men want to see me for anything, anything at all, you will find that I'm available.
"

Suomeksi mies on perheen pää, nainen pyörittää arkea. Jos jollakin on ongelma jota ei saa itse ratkaistua, he menevät miehen luokse asiansa kanssa. Se, että nainen pyörittää arkea ei tarkoita sitä, ettei mies osallistu siihen. Se tarkoittaa sitä, että nainen organisoi sitä. Tämä on taas näitä jänniä juttuja joita yleensä ei ymmärretä. Naisilla on tapana haluta että mies osallistuu arjen toimiin mikä on ihan loogista ja järkevää, mutta jos mies alkaa pyörittämään arkea naisen sijasta, siitä seuraa sanomista. Ei niin, että se olisi suoranaisesti ikävää, mutta näyttää vahvasti siltä että se tuottaa turhautumista. Tämä roolijako ei ole mikään sattuma. Se on niin syvällä ihmisen vaistoissa että siitä joutuu ihan tosissaan kasvattamaan ihmisen ulos heti lapsena jos mielii ettei tämä taipumus nouse pintaan ja silloinkin se on epävarmaa. Tämä johtuu siitä, että miehet metsästivät ja sotivat, puolustivat perheitään jne. samalla kun naiset hoitivat lapset, pyykkäsivät ja kokkasivat. Miehen homma on huolehtia siitä, että naisen mahdollisuudet hoitaa omansa ovat mahdollisimman hyvät ja naisen homma on tukea miestä tässä prosessissa.

Se, onko perheen pää mies vai nainen on kuitenkin tapauskohtaista ja jokaisen parin keskinäinen asia. Pääsääntöisesti kuitenkin se on joko mies tai sitten suhde kariutuu hyvin nopeasti silkkaan kunnioituksen puutteeseen miestä kohtaan. "Ai miten niin?!" Koska pääsääntöisesti nainen haluaa miehen joka ottaa sen perheen pään roolin ja jos mies ei sitä tee, naisella on hyvin hetkellisesti mitään kunnioitusta sellaista miestä kohtaan. Haluaako nainen olla miehen kanssa suhteessa jos ei kunnioita tätä? Ei halua.

Viimeistään tässä vaiheessa jokainen tossun alle ryöminyt mies ja egoaan pönkittävä nainen on syyttämässä minua naisvihasta. Väärä kohde. Naisia vihaavat nykypäivän feministit. Ajatus siitä, että itsenäinen ja suoraselkäinen nainen olisi jotenkin samanlainen entiteetti kuin mies on ajatus joka toimii sekä miehiä että naisia itseään vastaan. Nämä suoraselkäiset itsenäiset naiset ovat vain yksinkertaisesti liian peloissaan omasta naiseudestaan ollakseen sitä aidosti. Samoin kuin miehelle on luonnollista yrittää tehdä nainen onnelliseksi toimiensa kautta, naiselle on luonnollista yrittää tehdä niin miehelle. Nämä suoraselkäiset itsenäiset naiset eivät anna miehen tehdä itseään onnellisiksi eivätkä suostu tekemään miestä onnelliseksi. Se on traagista, ei hienoa.

2 kommenttia

shiwan8

14.5.2011 09:17

^ Järjestelykysymyksiä. Kuten sanoin, jokainen vetää sillä tyylillä mikä itselle toimii. Koska olosuhteet ovat moninaiset, se tarkoittaa monesti soveltamista. Kiteytys hommassa oli kuitenkin se, ettei mielestäni ole mitään järkeä ajaa näennäistä tasa-arvoa ihan periaatteesta niin pitkälle että se tekee onnettomaksi ja onnettomaksihan se naisen tekee jos hän seuraa tosissaan nykyistä feministi liikettä ja sen seurauksena tuhoaa suhteensa. Nainen kun ei vastoin naisasialiikkeiden puheita ole huonompi jos seuraa luontoaan, oli se luonto mikä tahansa. Jos tietyn naisen luonto on olla se perheen pää niin silloin se on ja hänen pitää ottaa mies jolle se asetelma sopii. Jos se taas ei ole naisen luonto, siihen ei ole mitään järkeä pyrkiä pakolla.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.12.2021 10:38

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus