Suomi on miesvihaajien luvattu maa.

  • shiwan8

Miksi aikuisten sosiaalitoimi on käytännössä vain militanttifemakkojen valtion sponsoroima solu ja miksi näin on vain tässä maassa?
Katselin juuri parisuhde- ja perheväkivallasta kertovia tutkimuksia jotka olivat käytännössä kaikki "tutkimuksia" vain miesten väkivaltaisuudesta em. ympäristöissä. Tässä maassa ei ole tehty ensimmäistäkään oikeaa tutkimusta aiheesta vaan kaikki nämä ovat puhdasta naisasianaisten tilaustyötä. En minä sillä, etteivätkö miehet löisi kun kerran lyövät, mutta onhan se nyt ihan hirveää paskapuhetta sanoa etteivät naiset tekisi niin.

Se on jännä, hyvin jännä. Tässä maassa lyövät ja alistavat vain miehet, kaikkialla muualla naiset harrastavat sitä useammin lähisuhteissa. Ottaen huomioon että konkreettiset kulttuurierot näissä asioissa ovat muihin länsimaisiin sivistysvaltioihin verrattuna tasan nollassa, olen taipuvainen ajattelemaan että tässä maassa yksinkertaisesti sosiaalitointen päättävillä palleilla on joko miesvihaaja tai idiootti. Eihän nyt kukaan ihan oikeasti voi ottaa tosissaan tutkimusta joka nimetään tutkimukseksi vaikkapa perheväkivallasta sukupuoliriippumattomasti ja kuitenkin käsittelee vain toisen sukupuolen taipumuksia. Sitten näitä tutkimuksia on kirjaimellisesti kymmeniä. Eikä kukaan tuolla ylemmissä portaissa huomaa epäkohtaa?

Joo, ei mussa anarkistin verta ole mutta ilmeisesti sen verran ylpeyttä että tällainen suututtaa ihan oikeasti. Kieltämättä ei tulisi suru puseroon jos joku vapaavalintaisella metodilla uudistaisi koko valtion johdon täyspäisemmäksi.

4 kommenttia

Leccare

8.3.2011 17:49

Sinäkin heräsit tuohon epäkohtaan luettuasi Tuksun Arton takaraivon haavoista?

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

8.3.2011 18:07

Ei kyllä tämä on tullut jo vuosia sitten ensimmäisen kerran vastaan kylmänä tosiasiana. Sain käsiini tutkimuksen joka osoittaa miesten ja naisten olevan yhtä väkivaltaisia: http://www.heuni.fi/Satellite?blobtable=MungoBlobs&blobcol=urldata&SSURIapptype=BlobServer&SSURIcontainer=Default&SSURIsession=false&blobkey=id&blobheadervalue1=inline;%20filename=HEUNI_reports_kannella.pdf&SSURIsscontext=Satellite%20Server&blobwhere=1284992338936&blobheadername1=Content-Disposition&ssbinary=true&blobheader=application/pdf

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

8.3.2011 18:08

Kiitos anata, pitää tutustua.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.12.2021 10:39

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus