Tuplastandardit

  • shiwan8

Nämä ovat ihania. Tai siis nehän ovat hanurista, siitä ei ole epäilystäkään, mutta ne ovat parhautta silloin kun niihin törmää muiden toteuttamana.

Räikempänä esimerkkinä mainittakoon seksiturismi. Samanlainen tuplastandardi on olemassa varmasti myös käänteisenä jonkin toisen aiheen tiimoilla, mutta kirjoitan nyt tästä.
Kysehän on ihan suoraan prostituutiosta ja prostituoidun palveluiden ostamisesta. Toteusutapa on yhdentekevä. Ei ole mitään merkitystä maksetaanko suoraan seksistä vai meneekö homma niin kuin naisten seksiturismissa yleensä, eli maksetaan päivän riennot miehelle ja annetaan aamulla vähän tippiä "häpi endingistä". Kysehän on samasta asiasta. Mennään ulkomaille paneskelemaan, usein varattunakin koska kiinnijäämisen riski on pieni. Tämä on naisille ns. yleisesti hyväksyttyä, mutta jos mies kertoo lähtevänsä Pattayalle panemaan paikallisia niin siitä nousee välittömästi haloo negatiivisessa mielessä.

Itse asiassa sama pätee tuontikumppaneihin ja huoraamiseen paikallisestikin. Todella marginaalinen vähemmistö saattaa mumista kritiikkiä ulkomailta roudattujen miesten osalta mutten ole koskaan kuullut että kukaan olisi marissut siitä että nainen maksaa vain seksistä. Annas olla kun mies tuo esille, että itse on osallisena tällaiseen toimintaan... :D

Mutta miksi? Miksi miehen tukema prostituutio on paha asia ja naisen tukema ei ole?

Usein käytetään argumenttina sitä, että naiset ovat juuri eronneet tmv. tai muten vaan kaipaavat turvallista ympäristöä hauskanpitoon. Näin oikeutamme naisten toiminnan. Kuitenkin sama argumentti miehen kohdalla pyyhkäistään pöydältä kutsumalla toimintaa säälittäväksi tai muuten mitätöimällä toiminnan inhimillinen peruste. Kohtuullisen käsittämätön argumentti, sano, mutta joo, ilmeisesti miehellä ei voi olla mitään vaivoja joihin seksi, vaikka sitten ostettu ei auttaisi, mutta naisella on. Olen kyllä tämän porukan kanssa tästä eri mieltä.

No entäs sitten ne miehet ja naiset jotka saavat todella heikosti seksiä perinteisin menetelmin? Sama rasti. Itse asiassa tässä minua kummastuttaa melkoisesti se, että sellaista naista ei ole olemassakaan joka ei saisi seksiä minä tahansa päivänä seksiä mutta niitä miehiä löytyy kyllä rutosti. Siitä huolimatta seksipalvelujen käyttäminen on hyväksyttävämpää naisille kuin miehille. Käsittämätöntä, mielestäni.

Lopputulema on siis se, ettei mies voi olla henkisesti sellaisessa ahdingossa jota voisi lääkitä prostituution avulla eikä puutteessa, mutta nainen voi. Errr....what?

No, asiaa kun miettii vähän pidemmälle, on helppo havaita mistä on oikeasti kysymys. Miehet ja naiset ovat erilaisia. Sen kummemmin miehet kuin naisetkaan eivät tätä yleensä ymmärrä silloin kuin pitäisi.
Kun mietitään naisen näkökulmaa asiaan tilanne on lähes poikkeuksetta seuraava: Parisuhdekumppanin löytäminen voi olla haastavaa, mutta seksiä on saatavilla käytännössä kellonajasta riippumatta. Sen mitä olen kaiken näköisten ja kokoisten naispuolisten tuttujeni, kavereiden ja ystävien kanssa kuppiloissa pyörinyt, yhtään sellaista reissua ei ole tullut vastaan ettei jokaiselle näistä olisi ollut miestä tarjolla. I shit you not, joka ikinen kerta jokaiselle on ollut ukko tarjolla. Poikkeuksetta asiasta keskustellessa ne naiset jotka ovat eri mieltä heille tarjolla olevan seksin määrästä ovat sitä mieltä, että vain ne jotka hekin ovat halunneet sänkyynsä lasketaan. Virhe sinällään koska se, että kysyntä ja tarjonta kohtaa harvoin ei muuta sitä että kysyntää olisi aina.
Tästä seurauksena suurimmalla osalla naisista on havaintojen mukaan myös sellainen käsitys että sama pätee miehiin.

Mitenhän tän nyt sanois. Joo, on sellaisia miehiä joille on aina joku nainen tarjoutumassa patjaksi samoin kuin on miehiä joita ei päällisin puolin arvioiden ikinä harmita mikään millään oikeasti merkittävällä tasolla. Nämä miehet ovat olemassa pääasiassa leffoissa vaikka joitakin heidän kaltaisiaan on kyllä ihan oikeastikin olemassa. Tästä esimerkiksi voisi antaa sellaisen tyypin kuin James Bond. Teiniangstifanaatikoille Edward Cullen ajaa saman asian. Nämä ovat itseasiassa skaalan eri päiden esimerkkejä ja käytännössä skaalan päistä naitä esimerkkejä sitten löytyykin jos on löytyäkseen. Toinen on ns. miehekäs action go-tyyppinen alfauroksen arkkityyppi ja toinen sielunsa tuskaa ja piilevää bi- tai homoseksuaalisuuttaan peittelevä herkkis. Tosielämän miehet sijoittuvat käytännössä näiden väille ja mitä lähemmäs keskiötä tai kolmatta, elämässä luovuttaneiden ääripäätä mennään niin sitä vähemmän vientiä miehellä on. Suurin osa miehistä on jotakuinkin siinä keskiössä.

Käsitys siitä, että suurin osa miehistä olisi kuin Cullenin Erska tai Bondin Jamesi on väärä. Silti tämä käsitys piilee todella monen naisen päässä vain koska heillä itsellään on vientiä kuin näillä kahdella satuhahmolla. (Sivuhuomiona se pettymysten määrä näistä yliammutuista odotuksista naurattaa minua, aika paljon.) Loogisesti, jos olettaa että mieskin saa seksiä kunhan vaan viitsii mennä baariin niin kyllähän sitä näkee prostituutiota käyttävän miehen herkästi säälittävänä. Ihan sama juttu kuin se, että useimmat ihmiset joilla on aina ollut "määrättömästi" rahaa käytössä eivät oikeasti käsitä sitä, ettei kaikilla muillakin ole ja saattavat pitää esimerkiksi asuntolainan ottamista omituisena.

Miehille seksin saaminen on yleensä parhaimmillaankin epävarmaa. Ne jotka saavat "aina" ovat luontaisesti hyviä puhumaan ummet ja lammet paskaa omasta erinomaisuudestaan ja heidänkin ihanuutensa loppuu kun totuus selviää naiselle ja tämän kaveripiirille. Loput miehet yksinkertaisesti ovat kahden valinnan edessä: Joko ottavat melkein keneltä vaan sitä seksiä tai arvostavat itseään ja sen kautta kiitos "kiipperien" harvinaisuuden omaavat seksielämän lähinnä parisuhteissaan. Jälkimmäinen ryhmä + ne jotka eivät oikeasti saa juuri koskaan ovat ne, jotka niitä seksipalveluja käyttävät.
Paras lukemani selitys seksin ostamiselle on kuitenkin ollut "ei ole aikaa suhteeseen eikä maksa vaivaa alkaa iskemään ketään". Voisin allekirjoittaa tuon jopa omalta osaltani jos periaatteeni ei olisi se etten seksistä maksa. Se raha mikä menisi baariin ja siihen lisättynä tuntipalkallani kerrottu aika joka sen lähestyttävän naisen löytämiseen ja hurmaamiseen kuluisi summana takaa jo sen, että minun kannattaisi maksaa vähän kalliimmastakin naisesta sen sijaan että tekisin asian perinteisellä tavalla. Kaiken lisäksi seksi voisi olla hyvää mitä se ei ole jos lähtee jonkun umpijurrisen mukaan baarista. :D

Miehet siis, jos käyttävät, käyttävät prostituoituja paitsi niiden samojen henkisten ahdinkojen taltuttamiseen myös koska tarjolla olevien naisten taso ei useinpien miesten kohdalla päätä huimaa. Syyt ovat siis samat kuin naisilla. Marginaaliryhmä on sitä joka ymmärtää oman aikansa päälle ja käy kerran silloin tällöin maksullisissa vaikka olisikin täysin kykenevä saamaan ilmaiseksikin. Ei siis niin, että ne miehet olisivat parempia kuin naiset, he vain eivät ole yhtään sen huonompia perusteineen näiden palvelujen käyttäjinä.

Mikä siis mättää? Miksi mies on säälittävä mutta nainen ei? Aiemmin mainittu ääriryhmäilluusio lienee yksi peruste. Siis se, että kuvitellaan jokaisen miehen saavan aina kun haluaa ja jos ei saa pitää olla "vitun säälittävä". Toisena asiana tulee mieleen oman aseman heikkeneminen naisen näkökulmasta. Ajatelkaas tilannetta jossa kysyntä nousisi huimasti. Puolessa vuodessa kilpailuttaminen olisi jo sillä tasolla, että varvin saisi satasella ihan mukavankin näköiseltä naiselta. Mitä tällainen tekee niille, jotka eivät tahdo lohkaista kenellekään koska kukaan ei ole tarpeeksi hyvä heille? Heidän arvonsa romahtaa eikä kukaan edes tule muistuttamaan heitä siitä että hekin saisivat seksiä halutessaan. Kun seksiä saa miehenä pilkkahintaan ihan oikeasti milloin vain, tavan mimmin markkina-arvo lakkaa oikeastaan olemasta. Jalustalta laskeutuminen on monelle kovin vaikea asia, varsinkin kun se tapahtuu seksuaalisen vetovoiman kohdalla. Jos nyt ollaan ihan rehellisiä, seksi on ainoa asia joka erottaa ystävät ja kämppikset seurustelevista ja avo-/avioliitossa elävistä.

Ajatellaanpa asiaa järjellä. Jos on vaihtoehto maksaa satanen hyvästä seksistä tai lähteä baariin, riskeerata julkinen nolaaminen mahdollisuudesta saada heikkolaatuista seksiä ja maksaa tästä satanen, kumman sinä ottaisit jos oletettaisiin että sinulla tämä ei olisi summan suuruudesta kiinni?

12 kommenttia

MAgrippa

19.5.2011 21:32

Uskoisin ettei mainittu "miehekäs action go-tyyppinen alfauroksen arkkityyppi" saa naista yhtään kohtuusiistiä tavallista miestä kummemmin, ellei ole varakas (tai huippuharvinainen maailmanmestari jossain lajissa).

Thaikuissa toteutuu tuo yllä oleva oivallus:

"Mitä tällainen tekee niille, jotka eivät tahdo lohkaista kenellekään koska kukaan ei ole tarpeeksi hyvä heille? Heidän arvonsa romahtaa eikä kukaan edes tule muistuttamaan heitä siitä että hekin saisivat seksiä halutessaan. Kun seksiä saa miehenä pilkkahintaan ihan oikeasti milloin vain, tavan mimmin markkina-arvo lakkaa oikeastaan olemasta. Jalustalta laskeutuminen on monelle kovin vaikea asia, varsinkin kun se tapahtuu seksuaalisen vetovoiman kohdalla."

Näköjään se voi sitten johtaa myös äärimmäiseen ahneuteen ja avioitumisenkin kaupallistumiseen, eli pyörimiseen rahan ympärillä. Rakkaus = rahan antamista = rakkautta.

Mistäs tiedän? No, kirjastojen Helmet -haulla löytyy:

Miesten paratiisi / Annabella Åsvik, Annika Åsvik
Helsinki : [WSOY] : Johnny Kniga, 2004

Se on kahden suomalaisNAISEN tekemä selvitys Thaimaan "prostituutiosta".

Oli pakko panna sana lainausmerkkeihin, sillä kirja kertoo selvästi, että jos siellä jotakuta riistetään, niin hyväuskoisia länkkärimiehiä!

Oikeastaan mikään ei ole siellä niin kuin päältä näyttää, ja kulttuuriero on niin suuri että se sumentaa loputkin.
Mutta olipa tuo kirja kovin lohdullinen meikäfeministille. Yleensä pätee Lutherin lausuma "Tieto lisää tuskaa", mutta nyt kerrankin ei!
Lue ja hämmästy.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

19.5.2011 21:48

Ottaen huomioon että raha jolla täällä elää nipin napin kuukauden antaa siellä elää herroiksi kolme, en näe riistoa.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

19.5.2011 22:50

En halua eikä tarvitse. Mutta kiitos tuesta. :D Noin sivuhuomiona tämä oli kirjoitus yhteiskunnallisista asenteista. Yhteiskunnan asenteet eivät yleensä pärjää edes autismille joten jokainen täyspäinen emäntä, kuten sinä PikkuPrinsessa on varmasti yhtä kiinnostunut muiden huorissa käymisestä kuin vaikkapa kasasta sateen hakkaamaan lehmän paskaa.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

19.5.2011 22:59

Meneppä nyt sen herneen päälle unille. :)

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

19.5.2011 23:02

Sä olet aina väsynyt ja väsyneenä levoton. :)

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

19.5.2011 23:35

Sun ja mun "Zen" taitaa olla eri asiat. :D

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

CS80

20.5.2011 23:25

Taas kerran olen kanssasi samaa mieltä pohdinnoistasi :o)

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

21.5.2011 12:21

Joo, ei tässä nyt puhuttu siitä, että nainen saisi aina juuri sen jonka haluaa vaan siitä, että nainen saa aina jonkun halutessaan. Sama ei päde mieheen. Useimmissa tapauksessa mies ei saa ketään jos ei itse aktivoidu ja sen jälkeenkin lähinnä vain sattumalta. Ero on siinä, että nainen saa jos sietää miestä, mies saa jos sattuu löytämään naisen joka a) sietää häntä ja b) sattuu vielä vakuuttumaan että seksi tämän miehen kanssa kannattaa naiselle. :)

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

22.5.2011 02:21

En ole miettinyt eikä tarvitse vastakaan. Edelleen, se kuvitelma että mies kuin mies saa seksiä kun haluaa on paitsi virheellinen kuvitelma, myös syypää siihen että panosuhteet ovat hyväksyttyjä mutta huoraaminen ei.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

24.5.2011 22:47

Enpä itse näe naisten retkiä Gambiaan yhtään sen "hyväksyttävämpinä" kuin miekkosten parveilua Thaimaassa seksin perässä. Samasta asiasta on kyse sukupuolesta viis.

Ja varmasti on myös naisia jotka eivät saa aina halutessaan.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

24.5.2011 23:11

Olen edelleen jäänyt paitsi sellaisen naisen näkemistä joka ei olisi jollain tavalla todella sairas tai vammainen ja joka ei saisi halutessaan.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.12.2021 10:38

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus