Viisauden feikkaaminen

  • shiwan8

Ei ole uusi juttu varmaan kenellekään, että maailmasta löytyy jonkin verran ihmisiä jotka tietävät kaiken...omien sanojensa mukaan tai ainakin luovat sellaisen imagon itselleen. Törmäsin itse sellaiseen tänään, taas. Oli kyllä ennestään tiedossa että olen juuri sen tyyppisen ihmisen kanssa tekemisissä, joten osasin sittne myös odottaa tuota tilannetta.

Aiheena oli nyt Ukrainan mellakoinnit. Tämä henkilö kauhisteli sikäläistä menoa. Totesin sitten ettei ole kaukana Suomenkaan osalta tuo. Hirveän montaa ääliömäistä mokaa ja läpinäkyvää kansan kusetusyritystä hallitus ei voi enää tehdä jos mielii että mellakoinnilta säästytään.
Sain palautetta siitä kuinka kuulemma rinnastin ikävästi suomalaista eduskuntaperseilyä ja ukrainalaista presidenttiperseilyä toisiinsa.
Jos ollaan rehellisiä niin eihän noilla ole merkittävää eroa muuten kuin siinä, että Ukrainan meininkin on avoimesti perseestä siinä missä meillä syydetään kansalle hiljalleen toimimattomia muka-vaikutuskanavia (kansalaisaloite noin esimerkiksi) jotka eivät ole oikeasti edes konsultoinnin asemassa valtion hallintoon liittyen. Nämä poliittiset pseudoalmut yhdistettynä kansalaisen välinpitämättömyyteen ovat todennäköisesti ainoa asia joka pitää vallan vielä siellä missä se halutaan pitää. Rinnastus on siis aivan aiheellinen.

No, kysyin sitten mikä ero näiden kahden välillä on lopputuloksen osalta. Vastaukseksi sain liudan "mietippä sitä"-tyylisiä väistöjä ja pari ad hominemia. Vastaus kysymykseen jäi siis kuitenkin saamatta.

Nähtävästi feikattu viisaus saadaan ammuttua alas parhaiten kysymyksillä. Ei sinällään mitään uutista ole tuossakaan, mutta aina se jaksaa naurattaa. :D

4 kommenttia

Anonyymi

20.2.2014 09:21

Meillä on paljon tuota estävää sosiaalista infrastruktuuria jolla kansaa pidetään hiljaisena. Se on se suurin ero, tietenkin jo kerätyn omaisuuden lisäksi. Olen kuitenkin sitä mieltä että seuraava maailmanlaajuinen lama iskee meihin niin kovaa ettei sitä vielä tajuta. Ehkä suomalaisetkin kääntävä itsemurhakulttuurinsa mellakointiin. Kiakkovieraat olivat vasta alkua.

Vapise, Nalle, vapise:)

Tietenkään sitä omaisuuspuskuria ei kaikilla ole, toisille kurjuuteen syöksyminen on vain yhden irtisanomisen päässä. Sen sortin nöyryytystä kyllä tarjoillaan sekä sossusta että työkkäristä valkoiselle miehelle ettei sitä tule kaikki kestämään.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Franny_Berry

20.2.2014 16:01

Vahva komppaus tuohon Ukraina -juttuun. Tilannehan on sama, meillä asiat on vaan tapana piilottaa eikä sorruta tuohon julkikorruptioon kuten muualla. Samaa sontaa silti ;) Olen myöskin odotellut jo vuosia kansannousua ja mellakoita -- ja blaah, mitään ei tapahdu.

Pääasiaan... Noh, mun mielestä ihmiset feikkaavat suurimman osan aikaa.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

20.2.2014 17:10

Jos käyttäytymissääntöjen noudattaminen lasketaan, ihmiset feikkaavat jopa unissaan. :D

Anonyymi

5.12.2021 10:33

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus