Teit niin tai näin, aina väärinpäin

Sydänsuruisen lohduttaminen on aikamoinen miinakenttä.

Olen ollut sekä lohduttajana että lohdutuksen vastaanottajana, joten tiedän mistä puhun.

Helpointahan olisi mennä sille linjalle, että sanoo vaan sitä mitä tietää, että toinen haluaa kuulla. Mitä se nyt sitten tilanteesta riippuen onkaan. Että joo, kyllä se varmaan kuolee tuskaisen kuoleman, saatanan mulkku tai joo, kato vaan, eipä aikaakaan, niin se vinkuu ovesi takana ja haluaa sut takaisin.

Helppoa. Mutta, tästä ei tietenkään ole mitään hyötyä kenellekään.

Entäpäs lausahdus: Se ei ollut arvoisesi. Ihanko totta. Itseasiassa on ihan sama oliko vaiko eikö, mutta ikävä sitä on silti.

Eli, unohda tämäkin.

No, sitten on tietysti se kannustus. Perkeleen NLP-kurssin käyneet aivovoimailijat. Ne, jotka itse hanskaavat tunteensa täydellisesti kuin paperimiehet linjastonsa. Kertovat, että senkus kato ajattelet muuta ja onnellisuuden pitää tulla sun sisältä. Kyl se siitä.

No, ei se siitä. Ainakaan käskemällä.

Ja ei, myöskään sydänsuruinen ei halua takas satulaan. Järkevimmät eivät myöskään halua vetää lärvejä.

No mitäs sitten pitäisi tehdä? Ei hajuakaan, mutta ihanaa se on silti, että joku lohduttaa. Vaikkakin joskus vähän "väärin".