En koskaan väittänytkään olevani helppo

Selaan usein aamuisin bussissa Twitteriä tai Flipboardia. Välillä iskee ahdistus. Maailma on täynnä mahtavaa sisältöä ja minun verkkokalvoilleni siitä löytää vain mikroskooppisen pieni osuus. Miten paljon sitä missaakaan mahtavia tarinoita, joita tuo verkko on pullollaan?

Viimeksi tällainen ahdistus iski, kun blogini kommenttikenttään linkitettiin Loppukiri-niminen sinkkublogi. Jonka kautta löysin lisää sinkkublogeja. Ooh, aivan mahtavaa materiaalia, miten mä en ole näihin aikaisemmin törmännyt?

Koska sharing is caring, ajattelin listata tähän blogiin kaikki ne blogit, joita itse luen säännöllisesti. Jospa joku lukija bongaa täältä uutta luettavaa. Kommenttikenttään saa mielellään suositella minulle uutta luettavaa.

Ykkössuosikkini, myös sinkun kirjoittama, on Moottoripuuma. Kaveri Päde, joka kertoo elämästään Indonesiassa. Naurattaa aina.

Toinen blogi, joka saa nauramaan on This is not the life that I ordered. Varmaankin monelle tuttu. Kuten huomaatte, sarkasmi toimii meikäläiseen.

Cougarwoman. Purrrr ja grrr. Saa minutkin haaveilemaan omasta “nörttipojasta”. Olen myös elänyt samantyyppistä elämään parisen vuotta sitten. Bittersweet-muistoja herättää siis myös.

Heppablogeista ykkössuosikkini on Kavioliitossa 30 vuotta. Erityisesti kirjoitus, jossa muisteltiin dandy-harjoja ja muita kasari-heppatarvikkeita. Postasin sen Facebookiin ja tätiratsastajakaverini menivät ihan pähkinöiksi. Kommenttiketju vaan kasvoi ja kasvoi.

Ite puin. Hauska ja ylläri, melko sarkastinen.

Duuniin liittyvistä lukulistalla ovat Digitalist Networkin kirjoitukset, Vapamedian blogi sekä Menestyksen ABC.

Uudet bongatut sinkkublogit, jotka päätynevät lukulistalle:

Ikisinkku

Pleijeri
Kumman(kin) kaa
Sata treffiä
Nettideittajan päiväkirja

Paitsi, että nämä blogit ovat viihdyttävää (ja, rehellisyyden nimissä myös vähän masentavaa) luettavaa, ne ovat myös hienoa tutkimusmateriaalia. Olen ammatiltani sisältöstrategi ja palvelumuotoilija ja molemmissa hommissa oman kohderyhmän tuntemus on kaiken A ja O.

Lomaketutkimukset ovat niin passé. Blogit, keskustelupalstat ja muut yhteisöt ovat loistava tapa tutustua kohderyhmän sielunelämään ja mielipiteisiin heille suunnitelluista tuotteista ja palveluista.

Kiitos siis kaikille ihanille, omaa elämäänsä meille muille avaaville bloggaajille. Olette mahtavia, tarkkanäköisiä ja rohkeita!

Kuva: http://www.bitstrips.com/

Ensimmäinen Bridget Jones –kirja ilmestyi vuonna 1996. Tarkistin vuosiluvun netistä. Järkytyin. Onko siitä noin kauan? No, ei ihme, että Bridget on uusimassa kirjassa "Mad about The Boy" yli 50-vuotias. Tuntui vaikealta hyväksyä, koska itse en ole vanhentunut kirjojen välissä tietenkään yhtään.

Bridget Jones antoi aikoinaan sinkkuudelle kasvot. Bridget, tuo ihana, neuroottinen koheltaja, johon on niin helppo samaistua. Kun sanoin pikkujoulupäivänä työkavereille, että sheivasin huolellisesti ja vaihdoin lakanat ja näin siis varmistin, ettei taatusti käy flaksi (juu, ei käynyt), oli tuonkin letkautuksen inspiraationa tietysti Bridget Jones ja granny pants -kohtaus.

Olen siis Bridget Jones -fani. Kerää koko sarja-tyyppinen fani. Yksi kirja löytyy englanniksi, muut kotimaisella kielellä. Leffatkin on katsottu. Bridget on paras ja sitä paitsi, se Zuckeberg mitään Facebookia keksinyt, vaan Bridget Jones – kirjahan on silkkaa statuspäivitystä!

Uusimmassa kirjassa Bridget on siis jo yli 50-vuotias. Lapsiakin on (SORI, varoitin, että juonipaljastuksia tulee) ja Mark Darcy on kuollut (no niin, viimeistään nyt lopeta lukeminen, jos et halua tietää enempää). Nyyh! Mutta mitenkäs muutenkaan. Muutenhan Bridget ei olisi sinkku. Avioero ei olisi sopinut kuvioon, koska Mark Darcy on liian täydellisen ihana, että hän a. jättäisi Bridgetin tai b. Bridget jättäisi hänet.

Bridget on myös siirtynyt Internet-aikaan. Ensimmäisessä kirjassa vahdittiin vielä lankapuhelinta ja puhelinvastaajaa. Nyt kuvioissa mukana ovat Twitter ja, tattadaa, nettideittailu. Tekstailu hoidetaan ihan vaan tekstarilla. Harmi. Nimittäin WhatsApp ja Emoiji-hymiöt olisivat kyllä taatusti lisänneet sekoilukerrointa. “Ääk, laitoin sille vahingossa sormuksen kuvan, kun piti laittaa se vieressä oleva kakku”. Skypen kanssa Bridget vasta olisikin ollut pulassa!

Mutta ei mennä asioiden edelle. Tekstailua edeltää tietysti miehen löytäminen. Miten sitä nyt muuten voisi tekstailla?

Miesten suhteen kirja tietysti aivan älyttömän ennalta arvattava. Jos murhamysteereissä hovimies on se murhaaja, niin chick lit –kirjoissa se elämän mies on aina se heti kirjan alussa sankarittaren suututtava uros. Niin tässäkin kirjassa.

Meneekö se oikeassa elämässä noin? Hmm. Joo, kieltämättä ensimmäinen muisto Herra Renkaanpotkijasta on tilanteesta, missä hän sai minut kiehumaan. Kerroin hänelle, että minulla on suomenhevonen. Hän kuittasi ylimielisesti takaisin, että hänellä on OIKEA hevonen (toisin sanoen joku saksasta tuotu puoliverivarsa. Puoliverinen? Boooooring!!). Mutta muut elämässä pyörähtäneet miehet eivät kyllä ole minua suututtamalla valloittaneet.

Tämmöisenä räväkkänä naisena toki toivoisi, että homma toimisi toisin päin. Tai esimerkiksi niin, että ne miehet, joiden mielestä olen ensikohtaamisella pelottava, sitten kuitenkin rakastuisivat minuun tulisesti. Oi että, saisi potkia rumimpia syrjään, jos näin olisi.

Elämä ei kuitenkaan ole chick littiä, valitettavasti. Nuoren miehen (kyllä, Bridget myös puumailee modernisti, kävi suorastaan kateeksi) pokaaminen onnistui Bridgetiltä Twitterin avulla. Minä taidan seurata Twitterissä kyllä vääriä miehiä. Pelkkää bisnestä siellä yksityisviesteissäkin jauhetaan.

Nettideittailua ei tässä sinkkuraamatussa sentään kaunistella.

”Älä höpötä Jude”, sanoi Tom. ”Olet eksynyt virtuaalihahmojen usvasuolle. Suurinta osaa noista ei ole edes olemassa”

Olin eilen Ruohonjuuren sinkkuillassa. Yllätyin. Siellähän oli valtavan mukavaa. Toki olin tapahtumassa ikään kuin viran puolesta, joten en varsinaisesti itse osallistunut minglaamiseen, mutta silti tilaisuudesta jäi älyttömän mukavat fiilikset. Tosi söpöjä miehiäkin siellä oli!

Olen ennen ollut kovasti vastaan kaiken maailman sinkkutapahtumia. Minusta ne ovat konseptiltaan nöyryyttäviä karjamarkkinoita, joten peruspikkumyynä olen polkenut jalkaa ja sanonut, että en mene, en.

Mutta eilen tajusin, että samalla tavalla kuin nettideitti-konseptia, myös sinkkutapaamisten konseptia voi kehittää ja luoda siten laadukkaita puitteita sinkkujen kohtaamisille.

Ruohonjuuren sinkkuillassa ihmisiä tietysti yhdistää tietynlainen arvopohja, mikä ei sinänsä ole ollenkaan huono lähtökohta parisuhteelle.

Sinkkuillat, joita järjestetään baarissa tai, vielä pahempaa, Ruotsin laivalla, ovat totaalisen eri juttu.

Ne ovat vähän kuin perinteinen nettideittipalvelu; uskotellaan, että massa on se juttu. Kunhan tarpeeksi monta yksinäistä kokoontuu yhteen, niin kyllä se siitä.

No, ei se siitä! Juuri tuo ajattelutapa tekee minun mielestä sinkkutapaamisista ja massadeittisaiteista niin vastenmielisiä. Ei me sinkut ihan oikeasti olla kuin niitä käärmeitä, joita laitetaan samaan pussiin ja taas on pieniä käärmeitä.

Kyllä kohtaamisen pohjalla pitää olla syvyyttä ja sitä syntyy niistä yhteisistä intresseistä ja arvopohjasta.

Suhtauduin hiukan skeptisesti eiliseen Ruohonjuuren tapahtumaan siksikin, että reipas enemmistö ilmoittautuneista oli naisia. Panikoin, että kääk, tuleeko sinne ollenkaan miehiä. Että onko eettinen kuluttaminen kuitenkin niin paljon enemmän naisten juttu, että siitä pakurikääpästä pitää jutella koko ilta toisen naisen kanssa?

Tulihan sinne miehiäkin oikein kivasti, mutta enemmistönä olivat silti naiset. Aloin sitten pohtimaan, että mikä olisi sellainen molempia sukupuolia kiinnostava asia, minkä ympärille voisi rakentaa sinkkuillan.

No, en äkkiseltään keksinyt mitään, mutta toisaalta, eikös teekkarit ja hoitsuopiskelijatkin ole järjestäneet iät ja ajat yhteisiä pikkujouluja? Voisiko samaa ajattelun soveltaa myös sinkkutapaamisiin?

Koska itse olen ihmisenä parhaimmillani tallilla hevoseni luona, aloin pyörittelemään ajatusta sinkkutapaamisesta liittyen hevosiin. No, talleillahan ei paljon miehiä pyöri (no, ravitalleilla ehkä), joten teekkari-hoitsuopiskelija –konseptia pitäisi soveltaa.

Eli, nyt pitäisi vaan keksiä joku harrastus, mikä vetoaa miehiin ja hoitaa miehet mestoille sieltä.

Ehkäpä mopot tai motokrossipyörät, mitänenyton. Meillä ois nimittäin jotain yhteistäkin. Nimittäin hiekkakuopat! Siellä samoilla maastoapajilla me lapsuuden ponityttöunelmaa elävät tätit hevosinemme ja setät aikuisena ostamansa motogrossipyöränsä kanssa olemmekin törmäilleet.

Sattuneista syistä kohtaamiset ovat kuitenkin olleet lyhyitä ja yhteisymmärryksessä olemme eronneet nopeasti. Aina kuitenkin ystävällisissä merkeissä.