Vitutusjatkumo

Täällä taas tylsistyn jumalan selän takana faijan luona. Eihän se tietenkään oo faijan vika, mua vaan alkaa tympimään tää toimettomuus. Ongelma ei oo niinkään se, etten osais laikotella, vaan siinä, että on liikaa aikaa ajatella. Nytkin mielessä on jo useita aiheita mistä voisin kirjottaa stooria blogiin. Viittis vaan alottaa jostain. No, tänään lähtee ainaki yhdestä aiheesta. Otsikostahan tota voi jo jotain päätellä.

Kuinka paljon sitä voikaan mahtua vitutusta yhteen vuoteen?! Tää vuosi on ainaki alkanu oikein kunnollisella annoksella. Tammikuussahan se jo alkoi. Olin työvoimakoulutukseen kuuluvassa työharjottelussa. Harjottelun ideana oli, ett kurssin jälkeen saatais vakituinen työpaikka sieltä missä on harjottelu suoritettu. Vaan enpä sit saanu jatkaa. Se vitutti monestakin syystä. Ensinnäkin siksi, että työ itsessään oli ihan mukavaa. Sopivan itsenäistä ja kuitenki sai olla ihmisten kanssa tekemisissä. Vaikka eihän se tietenkään ollu suoraan mun koulutusta vastaavaa, mutt kuitenki. Työilmapiirissä oli kyllä parantamisen varaa. Ei muuten, mutt pomossa tuntui olevan hiukan snobin vikaa. Ja ahdasmielinenki vielä. Meni hermot ku valituksia tuli millon mistäki pikkuasiasta. No, tietysti asiassa vitutti sekin, että se raha olis tullu tarpeeseen, samoin työkokemus.

Helmikuu meni muuten suhteellisen mukavasti, mitä nyt pientä sairastelua. Flunssa ja kurkku kipeenä. Tietysti persaukisena olo vitutti, mutt toisaalta harjottelupaikasta eroon pääsy tuntui myös tietynlaisena helpotuksena. Työhakemusten kirjottaminen otti aivoon, koska niiden kirjottamiseks oli raahauduttava keskustaan tietokoneelle, kun en omista omaa. Se taas tiesi aina rahanmenoa. Helmikuussa olis myös ollu muutama keikka, jonne olis ollu kiva mennä, mutt onhan noita nyt ennenki jääny näkemättä..

Maaliskuussa alkoi jo tympimään jatkuva kotona nysvääminen. Hakemuksien kirjottaminen ja ne kieltävät "kiitos osoittamastasi kiinnostuksesta, mutta tällä kertaa emme päätyneet valinnassamme sinuun"-vastaukset rasitti jo ihan tosissaan. Ja baarissa, niin kivaa ku kavereita onkin aina nähdä, stressiä lisäs se jatkuva laskeminen, ett otanko vielä yhden oluen, onko varaa mennä bussilla/taksilla kotiin vai täytyykö taas kävellä. Lisäks tuntui hyvin vahvasti siltä, etten edisty "pojan" kanssa lainkaan. Enkä suuremmin edistynykkää.

Huhtikuussa pääsin peräti työhaastatteluun. Se olis ollu unelmapaikka, mutt taaskaan valinta ei osunu meikäläiseen. Arvatkaa vituttiko! ;) ***tana! Mutsin känniset haistattelut ei myöskään hirveesti auttanu huhtikuun vitutuksesta paranemiseen. Lisäks iski kuun puolenvälin tienoilla hirvee depis, kun alkoi todellisuus iskeä tajuntaan. Ei vieläkään töitä, kesä lähestyy, kaikki festarit, Mötleyn konsertti jne.. Soitin entiseen työpaikkaan, jossa oon ollu monena kesänä aikasemmin, ajattelin, että se nyt on ainaki varma paikka kesäks, kun ei niiden tarvi enää pahemmin sitä hommaa opettaa ja kiire tuntuu tehtaalla olevan koko ajan.. Tuntui pahalta ajatella, että oon kesän pois kaupungista, mutt suurempi paha olis kuitenki kesä peruspäivärahalla. Kaverit kertoo festarikuulumisia/kännireissuista jokilaivalle sen ja sen tyypin kanssa ja ite joudut istumaan kotona, kun ei yksinkertasesti oo varaa lähteä mihinkään.

Nyt on toukokuu. Ei vieläkään töitä. Eikä rahaa. Taitaa jäädä Mötleyn konsertti toistamiseen väliin. Ellen sit voita lippua RadioRockista.. eikä mulla oo koskaan ollu niin hyvä mäihä, ett voittaisin missään arvonnoissa. Sen takia mä en lottoakaan... Toi Mötley on tällä hetkellä yks pahimmista vitutuksen aiheista. Muitakin toki löytyy.. Ei oo helppoo. Mä toivon ja odotan, ett pian tulis hetki, jollon mun elämä olis muutakin ku pelkkää selviytymistaistelua. Mulla on suuria unelmia ja toiveita. Ja kaikki tökkii vaan sen takia, ett mulla ei oo töitä eikä rahaa.

Onhan mulle toki tapahtunu tänä aikana hyviäkin juttuja, kaverit yhtenä suurimmista. Olishan tänki jutun voinu kirjottaa semmoseen yltiöpositiiviseen tyyliin, mutt ehkä ei kuitenkaan tänään.. Sitä paitsi toi otsikon vitutusjatkumokin kuulostaa paljon vakuuttavammalta tollasena kun jos se olis joku halvatun onnellisuusjatkumo. Kuka muka jaksaa olla jatkuvasti onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä?! Repikää siitä ajatuksia.. Menen jatkamaan nyt rajoitettua elämääni toivoen, että joskus ne rajoittavat ketjut katkeaa..

Alice in chains

Kirjoitettaessa soi Alice In Chains:Would