Kesän pimeys

Asiaa naisista ja muista romanttisista asioista.

Näytetään kirjoitukset kesäkuulta 2012.

Deittailurumba edistyy  1

En saanut vastausta keltään niistä naisista keille laitoin Suomi24:ssä viestiä. Yksi niistä ei tosin vielä ole lukenut viestiään, ja hän oli se selvästi kiinnostavin heistä. Mutta huomasin että hän on viimeksi tammikuussa loggautunut sinne, joten on melko selvästi löytänyt silloin itselleen ukon.

Mutta sen deittailurumbani aloittamisesta kertovan blogimerkinnän näki täällä yksi jolla ei ole tunnuksia tänne, ja luki sitten deitti-ilmoituksenikin kotisivuiltani, ja laittoi mulle sähköpostia.

Ollaan muutamat sähköpostit ehditty kirjoittelemaan. Näin sen kuvankin, kun laittoi Facebook-linkkinsä. Mietin vain miten paljon olisi soveliasta antaa anteeksi siitä että hän ei tykkää tiskaamisesta, mutta kuitenkin näyttää vitun hyvältä.. Olenko pinnallinen jos annan sen vaikuttaa - kun naisen tiskaushalukkuus ja -taidot ovat kuitenkin minulle hyvin tärkeä aspekti. Menenkö halpaan jos annan ulkoisten ominaisuuksien hämärtää sen mikä minulle itselleni on tärkeää.

Mitä Charlie Sheen tekisi? Mitä Mozart tekisi? Mitä Brian Boitano tai Jeesus tekisivät? Ja miksi Jeesus ei Raamatussa puhu lainkaan tiskaamisesta.

Tuli tuosta Raamatusta mieleen, kun silloin ei ollut nettiä tai Suomi24:ää, tai Israel24:ääkään, niin miten ihmiset silloin heruttivat. Eräs mies oli janoisena jossain kaivon vierellä, ja kysyi naisilta voisiko joku antaa juoda. Useimmat kieltäytyivät antamasta sen juoda leilistään. Tai sitten antoivat juoda, en muista tarkkaan miten se meni. Mutta mies kuitenkin ajatteli että sitten kun joku tarjoaa kamelillenikin vettä, niin siinä on hyvä nainen. No kohta joku nainen sitten tarjosi. Netissä ei ole kovin hyviä konsteja tuolla tavalla "testata" ihmisiä. Mutta kyllä se sisin jotenkin kuitenkin täälläkin paistaa tai tulee esille. Ihmisen käytöksessä tai valinnoissa.

Annan yhden esimerkin. Viestittelin maaliskuussa täällä Cityssä yhden naisen kanssa. Välillä siitä ei sitten kuulunut, aina sitten perään kyselin että minne katosi. Kun olin huolestunut. Välillä tuntui kuin se pohtisi itsemurhaa. Esim poisti yhtäkkiä kaikki kuvansa täältä jne. Joka tapauksessa jotenkin hälyttävää oli se käytös. En oikein tiennyt mistä mikäkin johtui, enkä kehdannut tungetellakaan kysymällä että mitä se aikoo tai kokee tai tuntee. Mutta vaikutti ettei sillä kovin hyvin asiat olleet. No, se viestittely oli melko stressaavaa, kun koskaan ei tiennyt kuuleeko siitä enää mitään, ja ei mullakaan mitenkään helppoa silloin ollut, oikeastaan se ihminen oli isoin lämpöpilkku elämässäni silloin. Mutta en sitten enää jaksanut sitä stressiä ja muuta mitä sen ihmisen kanssa viestittelystä minulle oli, joten en yhden viestini jälkeen noin 6 viikkoon loggautunut tänne sivustolle. Ja pikaviestithän säilyy vain 14 vuorokautta. Ja sitten kun loggauduin, niin ei täällä tietenkään ollut viestiä siltä. Eikä ole sen jälkeenkään ollut, ja tuskin tulen enää koskaan kuulemaan koko ihmisestä.

Eli minä huutelin hänen peräänsä, kun hän katosi, välitin hänestä jne. Mutta hän ei tehnyt samaa minulle. Tai ehkä tekikin, satakin kertaa, mutta kun minulla oli niin pitkä tauko tänne loggautumisessa, niin en sitä tiedä, mutta en usko että perääni huuteli. Tai muutenkaan on minua ajatellut sitten maaliskuun.

Ei vaikuttanut sellaiselta naiselta joka juottaisi tiskialtaanikin. Se nainen vaikutti enemmän sellaselta "aattelin just viiltää ranteeni, jos haluat voin viiltää sunkin ranteet" tyyliseltä.

Yllätyksellinen nainen on hyvä. Mutta äkkiarvaamaton, sellanen joka saa valvomaan yöt, ja miettimään mitä se seuraavaksi keksii, ja kuulenko siitä enää koskaan, vai tekeekö se vaan yhtäkkiä itsarin.. Haluavan naisen parantavan mielenrauhaani, en tuhoavan sitä. Ja sama muutenkin, rakentaa jotain hyvää, tuoda jotain lisää ja ekstraa ja bonusta, ei hajottavan ja vaarantaen ja stressaannuttaen ja sysäten raivohulluuden partaalle sitä mitä minä ja elämäni tällä hetkellä ollaan.

Minä haluan olla ihmissuhteissani se kaikkein skitsoin osapuoli!!1111111


City on kuolemassa  2

Viikossa aloitettu 7 uutta ketjua.

Viikon suosituimmat keskustelut -listan top 7:ään pääsee jo 57 lukijalla. Tuhatta ei iske rikki edes minun eeppinen avaus suominaisten helppoudesta.

2006 vuoden jälkeen Citystä ei ole herunut minulle oikeastaan mitään.

Edellisestä deittivastauksestakin on kohta 1,5 vuotta. VAIKKA ilmoitukseni on maailman paras.


Herutin vaihteeksi naisia  1

Suomi24-treffeillä selasin naisia, klikkasin sen Näytä vain kuvat, jolloin ruutuun tulee noin 30 thumbnailia. Haku näyttää vain 1000 ekaa ikäjärjestyksessä. Nyt se kattoi 18-26-vuotiaat, mietin että eipä monella naisella ole kuvallista ilmoitusta siellä, sitten muistin että olin sentään rajannut tupakoimattomiin heteronaisiin hakuni.

Aloin käydä sieltä 26-vuotiaasta takaperin niitä ilmoituksia (=kuvia=thumbnaileja). Jokaisella sivulla tuli klikattua vain yksi tai kaksi, muut pystyin jo thumbnailista toteamaan kiinnostamattomiksi. Ja ne muutkin sitten hyvin pian ilmoituksen kohdalla. Aina oli useita kamalia kohtia ilmoituksessa. Tosi monella jo eka lause, joka monella on jotain että "Olen positiivinen, sosiaalinen, menevä neitokainen" josta nyt on jo helppo päätellä, etteivät ne haluaisi tutustua kyyniseen, epäsosiaaliseen jne minuun. Ei minulla positiivisuutta tai sosiaalisuuttakaan vastaan ole paljon mitään, mutta että sitä pitää oikein hehkuttaa, ja ekana asiana itsestään mainita, no se kielii jo siitä että se on niin leimaava ominaisuus naisessa, että se positiivisuuden määrä, ja etenkin sen, ja niiden muiden ominaisuuksien, epäsuhta omien vastaavieni kanssa olisi melko iso.

Ja jotenkin noin itsestään kertovilla naisilla tosi usein oli Asiat jotka saavat syttymään kohdassa Miehekäs mies, jne muita kliseitä.

Eikös suurin osa naisista ole sosiaalisia, eikös sosiaalisuus ole naisten perusominaisuus, Suomessa ja muuallakin maailmassa. Se on vähän sama kuin miehet Suomi24:ssä aloittaisivat että "Olen juntti, putkiaivoinen, kaljaa kittaava, makkaraa syövä naista etsivä Suomalainen sinkkumies, joka asuu Suomessa, ja on sukupuoleltaan mies, ja tällä hetkellä vapaa, ja tällä hetkellä tätä lausetta tähän kirjoittava."

No, tuntui jo ettei sieltä löydy ketään eikä mitään. Sit kai hyppäsinkin pari sivua yli, enkä ihan niin systemaattisesti katsonut kaikkia.

Mutta sitten 24-25-vuotiaista alkoikin jo löytyä, niin että en edes kokonaan käynyt 24-vuotiaita läpi, ja olin jo 4-5:lle jotain laittanut menemään. Toisaalta en nyt muista niistä kuin yhden, tai no se taisi olla ainut jolle en vielä laittanut mitään.

Enpä usko että ketään noista tulen tapaamaan, kaikki asuvatkin melko kaukana. Mutta suht hauska oli kuitenkin vastailla, ja nyt voi jännänä odotella mitä ne on mulle vastanneet. Parille laitoin linkin deitti-ilmoitukseeni, muille sitten jotain läppää mikä nyt ekana tuli mieleen, tai siis sensuroiden ne ekat noin 10 ajatusta, koska ne oli niin sairaita ja vammasia. Kestää yleensä hetken että keksin jotain mitä oikeasti kannattaakin sanoa. En sano kaikkea mitä mieleen tulee. En sentään niin avoin ja rehellinen ole. Sanon jotain joka tuntuu spontaanilta, ja kuitenkin sellaiselta että ei kokonaan tuhoa mahiksiani. Kutsua nainen joskus luokseni tiskaamaan. Muutahan en naisilta halua.

Tein sellaisen huomion että mitä paremman näköinen nainen, sitä lyhyempi ilmoitus (=monesti vain 1-2 lausetta). Mutta lihavilla naisilla oli usein pitkiä ilmoituksia, ja useimmat niistä mainostivat sarkasmiaan, ironiakykyään, mustan huumorin harrastuksiaan jne... Kai se niin on että jos nainen näyttää hyvältä, nainen näyttää hyvältä, ja voiko kukaan mies naiselta enempää vaatiakaan! Mutta jos nainen on lihava, niin voihan karseaa, mitäs nyt ratkaisuksi. Ei nyt laihdutusta ainakaan. Mutta entäs jos treenais itsestään älykkään, sukkelan, nokkelan, hauskan, lupsakan, sellasen jonka seurassa miehen on mukava olla vaikka ei ees pantas, ja sellasen joka joskus tuntuu ihan hyvältä vaihtoehdolta ainaiselle Conan Öy-Präijänin ja Frendien tuijottelulle. Onhan se vähän lihava, mutta kun sillä on niin hyvät jutut. Minusta ei kyllä lihavaa naista saa tekemälläkään.

Entä sitten niiden lihavien naisten kohtalo jotka ovat tylsiä, tyhmiä, ja hauskoja kuin sementtimylly? Kuka heidän asiaansa ajaa? Kuka heitä rakastaisi? Kuka heidät ottaisi kainaloon käpertymään?

No, en kai minä siitä välitä, kunhan vaan nyt alkais vaihteeksi mullekin herumaan jotain. Ehkä tuossa olisi mukava keskustelun aihe ensitreffeille: lihavat tylsät naiset ja kuka heidät pelastaisi. Kylläpä olisi mukava jutustella siitä tiskaamisen lomassa. Tiskit höllyisivät altaassa kuin lihavien naisten juhannusmakkarat ulapalla lilluen.

Jos jaksan niin päivitän tänne miten deittailurumbani edistyy. Olen siis edellisen 19kk aikana treffannut vain yhden.. kai se nainen oli.