Kesän pimeys

Asiaa naisista ja muista romanttisista asioista.

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on deitti.
Edellinen

Ai millaisia deittivastauksia saan?  6

Tässäpä yksi, lyhennetty, esimerkki.

"Olen käymistilassa ja muutosprosessissa enkä vielä oikein tiedä mitä minusta on tulossa joten mitään varmaa en itsestäni enää enkä vielä voi kertoa. En ole täysin varma saisinko vastata sinulle sillä olen vuosia sitten ollut pukeutumiseltani hiukan goottihenkinen ja new age-harrastaja. Minua tosin pidettiin outona ja pelottavana mikä oli kai sinun mielestäsi hyvä ja toivottava asia. Nykyään olen hihhulikristitty. -- Mutta lisko on dinosaurus. Se on ollut maan päällä dinosaurusten ajoista lähtien, joten se ON dinosaurus! Se sihisee ja pullistelee itseään, puree ja lyö hännällään. Se on vihainen. -- Minulla on myös perhosia jotka lentelevät asunnossani kaikkialla, joskus niitä löytyy myös keitosta. Ne eivät ole koiperhosia, ne ovat kehrääjiä, ne eivät syö villaa kuten koit, ne syövät leivänmuruja, pähkinöitä ja siemeniä ja kesivät ruokakaapissa manteleissa ja seesaminsiemenien seassa. Minä rakastan minun perhosia, on kivaa kun kotona liitelee perhosia kesät talvet.
Minä itse pidän itseäni erilaisena ja ulkopuolisena enkä oikeastaan koskaan löydä kaltaistani seuraa. Kuten joku viisas joskus on todennut, vähintään 95% ihmiskunnasta on idiootteja, niin myös minun mielestäni ja varmaan yhtä paljon kusipäitä on, enkä siksi oikeastaan nykyään enää erityisemmin pidä ihmisistä. Itseäni en pidä lainkaan ihmisenä. Kehoni on ihmiskeho mutta sielu on muualta. Olen myös salaliittoteorioiden asiantuntija ja mystikko."

Että hyvää huomenta vaan sinullekin!


Parisuhdedraamapornoa  1

Eräältä toiselta keskustelu/yhteisö-palstalta yhteen aloittamaani ketjuun eräs nainen (joka noin kuukauden soutanut ja huovannut, en ole oikein ottanut selvää että mikä on ollut motiivina) laittoi mm seuraavan viestin, ja sitten poisti:

TULE MIEHEKSENI!!! Join 2 pulloa viiniä jotta uskaltaisin sanoa tä´män. Ittse kehoitit juomaan, jotta sanainen arkku avautusii. Olen sinuun HULLUNA!!!! OLET IHANA!!! RAISKAAN KUN TAVATAAN!!!!!!!!!!!!!!!!!! IHANA IHANA IHANA!!! *pus + raisk"

Ja 3 min myöhemmin, myös tämän poisti krapulasta toivuttuaan:

anteeksi mutta olet hottis

Edellisenä päivänä oli laittanut näin:
kaksi lasia viiniä juonut vastaa. eipä taida hän haluta tutustua muhun =( kiinnostuin hänestä juuri nimenomaan juttujen perusteella.. luin niitä niin innolla kuin ne olisivat "ruokaa". Hänen juttuja lukiessa tuli sellainen jännä fiilis kuin olisi "tullut kotiin".

Maanantaina sitten laittoi näin siihen ketjuun:
tunnustetaan, taisin mokata. Anteeksi. Join liikaa ja pitäisi hävetä, mutta enpäs häpeäkään tällä kertaa, nimittäin sain sanottua ainakin sen mitä halusin ja se tuli suoraan sydämestä. Että ajatelkaa vaan ihan mitä haluatte!

Huomasin nuo viestit vasta nyt, ne poistetut viestit piti tsekata Googlen välimuistista, tuskin enää huomenna ovat edes siinä, mutta onneksi nyt sentään tässä.

Vihdoinkin joku sisäisti sen mitä City-profiilissakin olen jo yli 3 vuotta kehottanut. Että jos on jotain asiaa jota ei uskalla kertoa, niin sitten vaan seuraavan kerran humalassa ollessaan tulee koneelle sen kertomaan. Ei sen pitäisi vaikeaa olla. Ei niitä humala-alotteitakaan voi tehdä liikaa.

Naiset siis.

Siis minulle.

Ja tais olla vuoden eka tuo minulle koskaan missään. Raiskaan kun tavataan, isolla kirjotettuna, ja 18 huutomerkkiä perässä. Tosi lutuista ja herttaista. Olen hirmu otettu. Taidanpa korkata Leijonan.


Deitti-ilmoituksen korostuksista  3

4 mahdollisuutta korostaa ilmoitustaan.

"Nosto uudistui – saat nyt entistä enemmän huomiota ilmoituksellesi!

Nosta deitti-ilmoituksesi listojen kärkeen 24 tunniksi. Kun palvelussa tehdään mikä tahansa haku, joka palauttaa sinun ilmoituksesi, ilmoituksesi nostetaan jokaisen listasivun alkuun omaan korostettuun listaansa. Näin maksimoit ilmoituksesi saaman huomion!

Listalla ensimmäisenä näkyy aina se ilmoitus, joka on viimeiseksi sinne nostettu. Edellisen tilauksen tehnyt tippuu listalla toiseksi jne."

Tuo on melko hyvä vieläpä, taustaväri on jäänsininen, ja ne eivät oikeastaan ole listassa, vaan omassa laatikossaan melko isolla hakutulosten yläpuolella. Ei voi olla huomaamatta, otsikot oikein kirkuu päin naamaa. Tällä hetkellä on 2 miehellä tuo, ja nollalla naisella. Eli melko hyvän tehon saa 2,5 eurolla - 24 tunnin ajan jokainen nainen joka selaa täällä miesten ilmoituksia näkee nuo ilmoitukset (paitsi jos nainen säätää sellaiset hakuehdot jotka eivät osu yksiin noiden ilmoitusten kanssa - tosin useimmat naiset kai laittaa vain 1-2 hakuehtoa: maakunta ja ikä).

3 muuta ovat:
- otsikolle taustaväri hakutuloksiin
- thumbnail otsikon viereen hakutuloksiin
- kuva näkyy kaikille, ei siis pelkästään Deluxe-käyttäjille

Keksivätköhän minulta nuo parannukset? Ainakin kun kysyivät mielipiteitä miten pitäisi uudistaa deittipalvelua, niin laitoin viestin että pitää olla mahdollisuus saada rahalla korostusta, lisänä linkki huuto.nettiin jossa on melkein samanlaiset korostusmahdollisuudet, lukuunottamatta tuota viimeistä vaihtoehtoa. Siellähän ei Deluxe-käyttäjäjärjestelmää ole olemassa, ja koko sivusto menisi konkkaan jos kuvan näkisi vain ne jotka maksaa palvelusta jotain. Harva haluaa sokkona ostaa mitään, ja harva haluaa maksaa huuto.net-toiminnasta. Eipä kirpputoritkaan pääsymaksuja kerää.

Hieman eri asia kuitenkin ihmislihan kanssa.. ;]

Ja äsken oli muutaman minsan ajan etusivulla listattuna kaikki 113 loggautunutta käyttäjää joilla on täällä deitti-ilmoitus omalla nimimerkillään. Melko hyvä juttu sekin. Mutta varmaan oli joku testi vain.


Thö Usain Bolt of Facebook  1

"Varoitus! Muut käyttäjät voivat pitää käytöstäsi ärsyttävänä tai loukkaavana.

Facebook's systems determined that you were going too fast when sending messages. You must significantly slow down. Further misuse of site features may result in a temporary block or your account being permanently disabled. For further information, please visit our UKK-sivu."

Ai muut käyttäjät voivat pitää käytöstäni ärsyttävän tai loukkaavana. Ei kai nyt sentään. Minähän olen kiltti ja sympaattinen kuin pienoinen hellyttävä kissanpentu jolle on annettu monta desiä vaniljakermaa.

Enpä tietääkseni laittanu kuin jonkun 30-40 suht lyhyttä viestiä vuorokaudessa, 3 ihmiselle, joista 2 kaverilistallani. Eikö sitä ärsyttävyyttä pitäs kysyä niiltä keille viestejä laitoin. Ja jos jokainen vastasi takaisinkin, niin eikö se systeemi vois tajuta että ehkä ne viestini eivät kovin ärsyttäviä olleet.

Miksei kaverilistansa ihmisille sais laittaa aivan niin monta viestiä kuin haluaa. En voi kuvitella sähköpostipalvelua josta lentää pellolle jos laittaa yli 40 sähköpostia päivässä.

Ja kaikilla ei chat toimi, käyttöjärjestelmästä tai selaimesta johtuen. Ja niiden kanssa ei voi chattia jotka eivät ole kaverilistalla.

Ei ole moni tainnut törmätä tuohon ilmotukseen, koska Googlella tulee vain 2 hakutulosta tuolle "Facebook's systems determined that you were going too fast", jotka molemmat on Facebookin help-sivuja, ja noistakin toinen puhuu chat messageista. Tosin hiukan eri sanoilla löytää muutaman maininnan:
You have received a warning because Facebook determined that you were going too fast when sending messages.
You received this warning because Facebook determined that you were going too fast when sending messages.
You have received a warning because Facebook determined that you were going too fast when sending messages and posting URLs.
Facebook determined that you were going too fast when sending messages.

Nyt se antaa tuon varoituksen joka kerta kun klikkaan mitä tahansa saapunutta viestiä.

Eräälle toiselle laitetusta vastauksesta: "Please be aware that the threshold at which you are warned is not a specific number, but rather determined by different factors (such as speed, time, and quantity)."

Siis eikös ajasta ja määrästä saada se nopeuskin, 10 viestiä tunnissa jne?

Varmaan se automaattisen valvontasysteemin laskuri raksuttaa jo silloinkin jos edes luen viestejä. En uskalla kohta katsoa monitoriin päin, edes toisilla nettisivustoilla, jos silloinkin rikon jotain asetusta.

ps: vai pitäskö sanoa että se jota epäillään mieheks - no kuitenkin erilainen friikki joka halutaan savustaa ulos, koska... systeemi päättää että jotain on vialla


Mittailinpa tossa hiukan  4

Joulukuussa 2007 minulla oli 1/8 sivun ilmoitus Cityn deittiliitteessä. Olivat siis valinneet minut ainoana isona ilmoituksena kyseiselle sivulle, koska olihan kuva ja ilmoitusteksti sentään niin laadukkaita.

1/8-sivun ilmoitus City-lehdessä maksaa nykyään 4700e, jos haluaa sen tulevan jokaisen paikkakunnan City-lehteen.

Ok, minun ilmoitus oli deittiliitteessä, ei itse lehdessä. Mutta luulisi deittiliitteen olevan parempi paikka deitti-ilmoitukselle kuin itse lehti.

Noin 4700 euron arvoinen lahja Cityn toimitukselta siis oikeastaan.

Ja mitä sain? Vain yhden tekstarin naiselta jonka kanssa jo muutenkin viestittelin.

Vitutti silloin, ja vituttaa yhä näin melkein 2 vuoden perästä.


Jaahasta juu  3

Erään naisen profiilista:
"Olen todella sosiaalinen ja tutustun helposti, eli ei muuta ku juttelemaan mulle ;)."

Mitä se sitten netissä tekee? Ja miks sille juttelis, ku se tutustuu joka viikko livenä 10-20 ihmiseen? Tuskinpa sillä ois edes aikaa kävästä netissä kuin kerran kuussa.

Tai sitten tuolla tarkoitettiinkin sitä että joku menis livenä sille juttelemaan. Mutta miks joku mainostas netissä että tervetuloa stalkkaamaan minua ja saa sen juttelunkin aloittaa - jos kerta itse on todella sosiaalinen niin kai aloittaa sen juttelun itse sillä stalkkaajalle. Ja tutustuu siihen helposti sitten jne.

Olen hyvä syöttämään baseballsyöttöjä hirmu kierteellä ja omistan jääkaapissa kaksi lanttulaatikkopakkausta, eli ei muuta ku juttelemaan mulle ;].


Satunnainen-toiminnosta  1

"Kuvagalleriaan on nyt lisätty Satunnainen-toiminto, joka arpoo satunnaisen kuvan Kuvagallerian satojen tuhansien kuvien massasta. Satunnainen-painike löytyy kaikilta Kuvagallerian-sivuilta sivun vasemmasta laidasta.

Kirjautuneet Sisäpiirin-jäsenet voivat rajata iän ja sukupuolen mukaan kuvajoukkoa, josta satunnaisia arvotaan.

Ja eikun kokeilemaan, mutta varo, tähän jää koukkuun..."

Ei, ei jää. 22 satunnaista kuvaa klikkasin itselleni, ja oli 2 rantamaisemaa, ja 20 miestä. Joko tosi huono säkä, tai sitten on säädetty niin että miehet näkee vain miehiä, ja naiset vain naisia. Ei kuulosta kovin satunnaiselta, randomilta, eikä arpomiselta minun mielestä.

Vaan rahastusyritykseltä.

Joten eikun vaan kokeilemaan, mutta varo, sinua kusetetaan linssiin...


Saa mulle puhua  1

Saa minusta olla kiinnostunut.
Saa profiilini lukea.
Saa profiilissani olevat linkit klikata.
Saa ne linkkien takana olevat asiat katsoa ja kuunnella kokonaan.
Saa minulle kertoa että 4 niistä 7 Youtube-linkistä ei enää ole olemassa.
Sen saa minulle kertoa.

Aloin tarkistamaan onko minulla siellä linkeissä yksi jonka haluaisin sinun näkevän.
Ei ollut noissa 3 toimivassa, en muista mitä ne 4 muuta olivat.

Mutta nyt ei sitten olekaan halua jakaa tuota linkkiä.
Ethän selvästi klikannut muitakaan.
TAI jos klikkasit, niin kai sen voisi kertoa että tuo ja tuo linkki ei toimi.

En tajua MIKSI ei klikkaisi, ja MIKSI ei kertoisi. Ja jos ei, niin miksi minä mitään muita YouTube-linkkejä laittaisin.

Muuten tässä olisi ollut vain linkki, nyt tässä on tällaisia ajatuksia. Ehkä se on parempi niin. Ajatukset ja lauseet on parempia kuin linkit.

Mutta linkit voivat kertoa enemmän.

Mitä halusin sinulle kertoa? Mitä asiaa minulla oli sinulle? Minkä jakamisen sinulle koin tärkeäksi?

Mitä jäi kertomatta?

Mitä et nähnyt ja kuullut?

Ei nyt kiinnosta laittaa linkkejä minnekään.

Koko YouTube ja universumi oksettaa minua.

No ei oikeasti, uskoitko.. ;)

ps: niin milloin?


Here we go again  1

"Rakasnamuliini

Vastauksesi oli yhdeksäs. Ja eka joka valitti mitenkään mistään. Yleensähän 70% on vain valittelua... Että miksi ilmoitus on tuollainen, miksi haluat tuollaista, mitä sinulla on sitä ja sitä vastaan..

Mutta miksi tuollainen saisi kiehumaan? Oikein moninkertaisesti, jonkun naisen. Koska hän eka luulee että on sitä mitä haen, sitten huomaakin että olen listannut asioita joita hänestä itsestään löytyy, hän siis kokee olevansa vajavainen. Hän ei koe olevansa enää täydellinen minun silmissä. Hänestä tuntuu pahalta.

Onko tuossa jotain järkevää logiikkaa? Miksi tuntemattoman mielipiteet saavat sinut oikein kiehumaan kiehumaan kiehumaan..?!

Kai tajusit ettei lista ole ehdoton? Ja kohdat eivät vaatimuksia vaan arvauksia.

Tietenkin pidän todennäköisempänä että nainen johon rakastun ei ollut teininä hoppari kuin että oli teininä hoppari. Jne jne jne.

Jos taas muuttaisin listan minä-muotoon, kukaan ei valittaisi että haen itseni kopiota, vaan valittaisivat että miksen kuvaile lainkaan naista jota haen.

Välimuotoja ja kompromisseja en harrasta, enkä sitä että vaihdan käytöstäni sen perusteella mitä muut on minusta mieltä.

Olisi varmasti pehmeämpää sinunkin tunnemaailmallesi jos kohdista puolet olisi naisen kuvailua, ja puolet itseni kuvailua. Kai jotenkin voisi tehdä myös subjektiivittoman listan. Toimisikohan hän-muoto? Ja lopussa sitten "hän on osaksi sinua ja osaksi minua" tms..

Mut ei kai tämän niin sairaalloista kilpavarustelua tarvitse olla, että jokainen puute ja virhe koitetaan ilmoituksesta poistaa. Enkä näe siihen syytäkään, ennen sinua siis vastasi jo kahdeksan kiinnostunutta.

Voisi kai hieman toisella taktiikalla se lukema olla 11-12. Mutta miksi optimoida ja maksimoida?

Jos tuo ei tuollaisena kelpaa tai saa jotakuta vastaamaan, niin eiköhän ole todennäköisempää että hän on minulle vääränlainen kuin oikeanlainen?

Et kai enää kiehu?

pusuilla ja suudelmilla sinun,
TOMI"


Ei tarvitse painaa  3

Klo 23:03: loggaudun Cityyn
Klo 23:04: huomaan naisen vieraskirjassani
Klo 23:05: laitan hänelle kuvakommentin
Klo 08:23: näen naisen vieraskirjassani, käynyt 08:07
Klo 08:25: laitan hänelle pikaviestin: "Kyllähän sinä näet että kuka sen kommentin pani viemällä hiiren kursorin nikin päälle... Jos et muista kuka se olakrez olikaan. Ei siis ole pakko painaa."

En siis tajua sitä että klikataan kommentin laittanutta, eikä sitten ollakaan missään yhteydessä. Kun jos on vain 8 tuntia aiemmin käynyt jonkun profiilissa, niin kai se vielä olisi muistissa. Ja jos ei, niin sen voisi selvittää vain viemällä hiiren kursorin nikin päälle, niin siihen tulee thumbnail (=pikkukuvake) josta se selviää.

Eikä kyse ole siitä että tuo nainen seuraa blogiani, hän ei tule näkymään vieraskirjassani enää koskaan, jos en käy hänen profiilissaan, tai vastaa hänen pikaviestiinsä, joka muuten kuului että ":) jaa että mitä" ja saapui 09:17.

Edellinen