Läheinen on cityläinen - mitä tehdä?

  • Tomi

Kesälomat lähenevät loppua ja syksy tulla jolkuttaa, kalja- ja siiderikorit tyhjenevät vaarallista vauhtia, ja yhä useammassa suomalaisessa perheessä joudutaan taas havahtumaan siihen tosiasiaan, että Cityssä "on tullut käytyä" ja töihin paluu ei onnistu ilman ammattiapua. Suurin kesän jälkeistä nettiaddiktiohoitoa tarvitseva ryhmä ovat cityläiset, jotka eivät saa lopetettua cityilyään. Tähän asiaan on herättävä ennen kuin on liian myöhäistä!

Nettiaddiktiohoitoloita on jouduttu sulkemaan kesäksi entistä useammilla paikkakunnilla, koska kunnat ovat halunneet säästää. Rahassa. Pelastakaa nettiaddiktit ry:n puheenjohtaja Ristus von Mujunen pelkää, että lomien jälkeen hoitoihin hakeutuu aiempaa huonokuntoisempia asiakkaita. Eikä pelko suinkaan ole turha! Monella paikkakunnalla on jo nyt selkeästi havaittavia liiallisesta cityilystä johtuvia ongelmia. Mm bussipysäkit ja puistot ovat täynnä nettimokkulan ja Cityn valtaan joutuneita ihmisiä, joista aiheutuu haittaa turisteille ja tavallisille kaupunkilaisille, mm hajuhaittojen muodossa.

Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään kesäkauden ongelmasta, vaan arjessamme aina läsnä olevasta hyvin vakavasta ja liian usein aliarvioidusta sairaudesta. Valta-osa meistä on toki joskus cityttänyt ja moni ollut toistuvastikin City-kuumeen vallassa, mutta n. 16,2% Cityssä joskus surffanneista sairastuu jossain elämänsä vaiheessa akuuttiin City-riippuvuuteen. Akuutti City-riippuvuus on kavala sairaus, joka vaikuttaa ihmisen fyysiseen, psyykkiseen, henkiseen, seksuaaliseen, ruumiilliseen, sosiologiseen, sosionomiseen, fysiologiseen, ja sosiaaliseen olemukseen ja minäkuvaan. Sairaus etenee hitaasti mutta varmasti labiilista muodosta krooniseksi, ja usein jää pysyväksi, ja johtaa hoitamattomana ennenaikaiseen ja sitäkin yllättävämpään ja traagiseen kuolemaan, kupan ja syfiliksen tapaan.

Maassamme on viime vuosina käyty runsaasti keskustelua siitä, pitäisikö lakiin tulla muutos, jonka nojalla cityläisen voisi laittaa pakkohoitoon. Viime talvena huomiota herätti erityisesti raportti raskaana olevien cityläisten ja päihteitä käyttävien cityläisten hoidosta. Nykyisen käytännön mukaan cityläisen on itse haluttava apua... Osa apua ymmärtää hakeakin ja sitä saatuaan ilosta halkeaakin, mutta suuri osa ei apua halua hakea tai noutaa eikä varsinkaan pahasti cityläistynyt tajua omaa tilaansa ennen kuin hengenlähtö on lähellä ja monesti ei sittenkään, ja usein ei vielä edes sen jälkeen kun se henki on lähtenyt.

Kyseessä ei valitettavasti ole vain cityläistä itseään koskettava ongelma, vaan myös cityläisen lähellä olevat ihmiset joutuvat kärsimään. Joka kolmastoista suomalainen on kasvanut kodissa, jossa vanhempien liiallinen cityttäminen on aiheuttanut hänelle ongelmia tai haittaa. Tämä tarkoittaa lähes puolta miljoonaa Cityn varjossa elänyttä lasta, joukossa runsaasti myös vaippaikäisiä vauvoja, jotka ovat vielä täysin riippuvaisia vanhempiensa ruumiillisesta, fyysisestä, henkisestä, sosiaalisesta ja arkaaisesta tuesta. Lapsille ja vauvoille Citystä aiheutuvien haittojen vähennys on kirjattu hallitusohjelmaan, mutta omia projekteja lasten, vauvojen tai sikiöiden huomioimiseksi ei ole. On huomattu että cityläisvanhempien lapset myös itse joutuvat netin sosiaalisten verkostoitumissivujen uhreiksi. Etenkin ii2 ja MySpace ovat viime aikoina keränneet karua satoa suomalaisteinien joukossa. Moni kansalaisaktivisti onkin ryhtynyt toimenpiteisiin jotta edellä mainitut, ja myös monet muut sivustot ylläpitäjineen heräisivät tähän koko kansakuntaa ravisuttavaan ongelmaan, jota terveysviranomaiset ovat viime aikoina verranneet jopa Ebola-virusta ja vyölaukkua vakavammaksi sivilisaatiota kohtaavaksi uhaksi.

Useamman cityläisen "elämää" läheltä seuranneena olen itse jonkinasteisen cityläisten pakkohoidon kannalla... Aivan toinen ongelma on sitten se, millaista pakkohoitoa tarvittaisiin, kuka sen määräisi, kenelle, milloin, miten, minkä takia, millä lailla, mihin aikaan, ja kuka sen maksaisi ym, ja kuka kokoaisi työryhmän selvittämään näitä toimenpiteitä, tai sitä mitä näillä lauseilla oikeastaan tarkoitettiinkaan, tai miksi.

Kaikesta huolimatta ajateltaessa luovien näkemysten huomiointia asiain tolan ratkaisemiseksi huomataan että se vaatii täsmällisyyttä ja päättäväisyyttä, ja kannustaa näin ollen lopulta kehittämään runsain määrin mahdollisia ratkaisuvaihtoehtoja, ja sitä kautta vaihtelevalla menestyksellä tulee kaikella todennäköisyydellä edesauttamaan kaikkien toistaiseksi sairastuneiden cityläisten paranemismahdollisuuksia.

Ottaen huomioon oman tilanteensa, jokainen edes sekunnin Cityä käyttänyt voi vain todeta, että vakiintunut ja yleisesti suositeltava elämäntapa on kiteytetty aatteeseen, jossa pohditaan cityyntymisen ja etenkin Citystä herumisen sisäisiä ratkaisumalleja.

Tarveharkintaisesti teidän,
olakrez

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:46

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus