Minä olen suomalainen III

Puhutaan paljon talvisodasta, siitä miten hirmusta urheutta tässä Tony Halmeiden ja Tony Halmeitten kansassa onkaan. Mutta kuka ei perimmäistä suomalaista luonnetta tunne, niin mitä sitten. Niin se vain on että meiltä löytää vuodesta toiseen vaikka ketä. Ja vaikka mistä ja vaikka mitä puuhastelemassa. Tämä on yksinäisten susien ja ratsastajien ja mäki- ja korppikotkien ja sudenpentujen ja hannu hanhien ja hyeenojen ja pulmusten ja kanojen ja räkättirastaiden ja huuhkajien ja Suomisten maa, mutta - ennen kaikkea: ihmisten maa, ihmisten jotka suomalaisia ovat, myös heidän jotka muuten vaan viihtyvät täällä. Ja metsien maa. Niin helvetisti mehtää ja mehtiä täällä että eittämättä niissä vielä piilee vaikka mitä ihan teillä tietämättömillä meiltä. Mitä se voisi olla? Lisää järviä?!! Järviä Suomessa on hirveesti. Hir, vees, ti. Järviä, järviä. Järviä! Järviä järviä järven perään järviä ja järviä + järviä & järviä sekä vielä enemmän järviä järviä!!! Jokainen varmasti löytää omat tuhannet suosikkinsa, jos vain viitsii vähän koluta ja naarata jne. Ompa sitten silkan autuaallista käydä yöpuulle... Kun kurkottaa uskaliasta katsettaan karttakirjan väliin, ja Suomen osastoon, niin ensiksi sitä saattaa aivan häkeltyä ja vain siunailla sitä suunnatonta kosteiden muotojen vuolautta ja jumalaisuutta ja majestiittisuutta joka ihastelun edessä levittäytyy ja soljuu. Korvissa ehkä soi kun jähmetyksissä yrität saada henkees yhä pihisemään. Sitten toivuttuasi kun olet toipunut niin sinunpa on mahdollista kautta lukuisten huippu-upeitten yksityiskohtien ja detaljien rikkauksien kautta samoilla seisovin silmin pala palalta aina Korvatunturille asti, ja edelleen yhä pohjoisemmaksi, mutta jos Korvatunturille pysähtyy niin jää pysähtyneeksi sellaisen tienoon tienoille jota jopa Korvatunturiks kututaan ja joka siinä ohella mm joulupukinkin kotiseutuna on laajalti mm tunnettu ja tunnustettu, mutta jos et toipunutkaan niin se yks voropahanen, muistatko - käyny rahas puhaltamassa että hujahti että semmosta. Ei voi mitään. Ei mitään voi. Mutta jos ei tarviikkaan voida ja arvata sankoin joukoin saattaa että niin on laita asian niin etees hurmaavuuden idyllisen pystyt kuvittelemaan, sen kuinka kurkatessasi munia tai muita myöten nietoksessa pirtin akkunasta sisälle, sisälle pirtin akkunasta kurkkaat, kodikkuuteen, ja eteesi avautuu jotain sellaista jota useimmiten vain unissa muodostuu meidän aistiemme jyystettäväksi, sielläpä muori ehkä onkin hämmentelemässä jo tai vielä hämmennellen rehevää ja oi niin kuohkeearomista oi niin ikisuomalaista - nimittäin riisipuuroa, oikein herrgkujen herrgkua. No, ehkä jätämme hänet nyt tähän touhuunsa, muorimme, hän kyllä on tietoinen siitä kuinka paljon me rakastaisimme katsoa hänen kauhansa sulaa hellää liikettä, ehkä hän vain pyörittelisi siinä meidän mieliksemme kauas illan tuloon, ihan simona, ja yön painautuessa olisi puuro jo ihan paskana, semmosena katkun mustana. Ehkä jätämme muorin touhuunsa ihan rauhaan vaan, joo, suuntaamme kulkumme kiskoitse erääseen myös mitä mitä mitä mielenkiintoisimpaan paikkaan. VR:n työntyessä meineen kohti etelää voipa olla että uskomattomimmat kaskimaisemat huikaisevat meidät sydänydintämme myöten niin että tuoppi kolahtaa poskeemme, räiskkyy, ja nauramme räkäisesti rullaten. Jos kesässä ollaan, niin kesässä ollaan. Yksi Suomen kuuluisimpia jokakesäisiä tapahtumia on yksi kesäkuun jälkimaininkeihin sijoittuva Suomen kuuluisin jokakesäinen tapahtuma, joka ainoastaan ja vain ainoastaan Suomeen ajoittuu ja rajoittuu, aina tarkkaan määrätylle kohdalleen allakkiamme, sieltä sitä jo uuden vuoden yön viimeisinä tunteina käydään tähystämässä - mihinhän vuosi oikein sysäisikään...? Vai olisiko se töytäys. Yöttömään yöhön. Suomen omaan Vapaudenpatsaaseen, vähintään, yöttömistä öistä kaikkein eniten yöttömin yö, yöttömimmän yöttömintäkin ehkä yöttömämpi yö, kun hetki lyö, suven huipennus (paitsi ei Madagaskarilla), huikaisevain kokkojen ja kaikenmoisten kohellusten kliimaksisin symbioosi, suomalaisen sielunmaailman pyhin kulminaatiokohta, hetki jona epätodennäköiset taiat käyvät toteen, tuovat morsion, lisää kaljaa kenties, hetkenä kun vielä monenlaista huimaavaa tapahtuu, hassut kumppanukset lumpsauttaavat veneen keikkumaan hakeakseen sen sekä taskunsa kukkuroilleen haukia, tuota ehdotonta lempikalaamme josta myös kanteleksi on jos niikseen tulee, ja miksei myös tulisi, Suomessa kun ollaan, miksipä ei tulisi, jättäisi tulematta, miksi, Suomi on Suomi. Juhannushäät Suomessa: AH: kymmeniä ja satoja sukukuntia todistamassa kahta toisilleen ahhiakin ahimmin rakkainta liitämässä avioliiton herttaiseen onnea kukkivaan ja kuikkivaan ja kukkuvaan ja kipinöivään satamaan uuh niin hehkeissä häikkäimmissä häissä - juhannushäissä, linnunlaulun solistessa tuhansina ja tuhansina ja tuhansina ja tuhannen tuhansina tuhansina seppelekimppuina kirkon tornin ympäritse kuin shamppanjavaahto. Suomi ei shamppanjan maa ole mutta Suomesta saa shamppanjaa ja Suomen kesä todella pullottaa ihmeitä eikä kukaan ole yhtään vituksissaan siitä että Suomi ei satukaan olemaan shamppanjan luvattu kotomaa. On Suomella sentään kesänsä, joille yötön yö vain huippu jäävuoren on, meressä pisara, lasi vettä myrskyssä. Suomen kesä - huuuu. Suomen kesä todella pulllotttaa ihmeitä. Rannoilla kun joutsenet nousevat uljaimmilleen huippaavimmilleen kihelmöivän sulokultukaisen tyystin humaltuneena hoiperrellessa purppurahurmaansa kimaltelemaan upean upean upeana joutsenten tuhansilla sulilla - jos ei tämä niin miraakkelia ole kuin hingut niin lisätäänkö junttiusastetta: tepastelepa tien poskelle ja annappas peukalosi hujoppina saatella sinut suomiviisujen ja suomalaisen jutun laskun rupatteleville teille. Muista että valinta on sinun itsesi käsissä. Ja muista että tuo on kuvaannollinen havainnollistaminen. Eli. Astelet rantaan. Kivet liplattelevat, ja se on kuin tangoa. Katsele sitä. Kahtele vaan. Herkisty. Niin. Herkisty. Tilanne on herkkä. On kovaa olla silloin herkistymättä. On hyvä välillä herkistyä, välillä kovistella, välillä olla hyvä vaan. Suomi on välien ja napojen ja moninaisten polttopisteiden Suomi. Suomi: se maa jossa palataan polkua lahkeet raikkaina puhkuen suvea suhusevan koivuston laitaan. Suomalaiset sepalukset. Suomalaiset kaula-aukot. Ah näetkö! näetkö ne! Suvisuutta aivoissa siellä heinäpelloilla pingotaan, vanhukset myhäilevät nuorten kirmatessa täysiä päin auringonlaskuja, tai mikseivätpä itsekin pistä menoksi, pistelemään, ahon laitaa, pisteleviin, kuka ei nauttisi telmiä ladossa, telmiä pelloilla, entä grillailla siipipariparien pujahdellessa pitkin poikin yli suomalaisen hilseen. Ja kaikkea tätä, kaikkia näitä kehystämässä tuo mitä ihmeellisin, tuo mitä äärimmäisen ääri-ihmeellisen loistava, ja ennen kaikkea uskomattomista kaikkein eniten uskomattomin lahja mitä suomenkansa saa muinaisista ja kauas kauas oi niin kauas ajan hampaaseen pakerretuista esi-isistään ja edes menneistä pioneereistaan kiittää: yks tuhansista valtavimmista vimmatuista kokemuksista toismaalaisille kun ne täällä äimistelevät: suomalainen aurinko. SUOMALAINEN AURINKO. Kyllä - tuo pallo, ah tuo pallo täynnä lupauksia, ah tuo pallo täynnä päin tätä kansaa ja naamojaan k!!hkeäSTI loimuavaa tulta ja tulikiveä ja kiloa ja säihkyä ja vimmaa, ah tuo huimaavalla elämänantaumuksella energiaa ja energiavirtoja ja liimautuvia paitoja suova ja huokuva pallo, meidän kiireestä kantapäähän mahtava pallo, rakas pallomme, ah, pallo jonka muodot ja kuohu ja huumaava kosketus saa monen monen vieraan epäuskoiset pärstät ammolleen kertoimella viis ja suutkin siinä kuivahtaavat ja taskut rupeevat hamuamaan elinkautista viisumia ennen kuin ehtiivät kissaa sanoa ketkään. Kissa. Ah tuo - antaa olla. Suomessa on paljon ihania kissamirrejä kyllä. Mennään niihin: auringon kehrätessä pirtin sisällä kölliessämme ruokalevolla, uunin poksahdellessa hitautta uhkuen, oma Söpösemme pomppaa jalkopäähän hieromaan poskiaan kantapäihimme, eikö ole hyvä. Suomi on hyvän maa. Mutta jos on marraskuu. On marraskuu. Eikö mielemme epäilyksettä olekin hitusen hipauksellisesti raskas ja melankolinen ja karvaan ankean autio, sillä kuka voisi olla ihannoimatta ja himoitsematta tuota hurmaavaa ja uskomatonta uskomatonta juhlaa, ihmiselon yhtä autuasta satamaa, kohokohtaa, joka jo toukokuulta alkaen rupeaa rupeemaan rauhallisesti kulkeakseen aistiemme vaatteina, vatteinakin, kesäkuu, heinäkuu, elokuun viime hetkillä alkaa jo ehkä tehdä lähtöään, ryysyisin aistielämyksin tepastellessamme kohti ruskaa, kesän jo ollessa suunnittelemassa uusia kuumia juonia päämme menoksi ensi vuoden satamaamme silmällä pitäen, monen kymmentä ja kymmentä sööttiä kultaveitikkaa kesis ehtikin kasvoillemme kietoa, monta jätskiä lorottaa navallemme, ja syksyn vuoro asettua kehään seuraksemme, mallailemaan, ennen kuin roiskaisemme yli laidan me ehkä sipaisemme jokusen vanan pyyhkeeseemme, niin olivat kesäiset kokemuksemme jännittäviä olleet, niin kesä, ihan hiki levisi pröystäilemään monimuotoisilla taidoillaan, mutta illan puhuri jo käy viilentämässä olemuksemme, ja voimme olla hetken ihan hiljaa. Ihan hiljaa. Ja olemme...