Mitä tarkoittaa chat-palsta?!

  • Tomi

"Baden-Württembergin osavaltion sisäministeri kertoi Heribert Reich kertoi torstain tiedotustilaisuudessa ampujan kirjoittaneen keskiviikkona aamuyöllä varoitusviestin chat-palstalle saman ikäiselle keskustelukumppanilleen."

Chatti tai chathuone on selvä. Messenger tai pikaviestintäohjelma on selvä. Nettiyhteisökin on melko selvä (Irc-galleria, Facebook). Keskustelupalstakin on selvä (Cityn keskustelut, Suomi24:n keskustelut).

Mutta mitä tarkoittaa chat-palsta?

Sen voisi kuvitella olevan mikä vaan noista paitsi keskustelupalsta. Mikäköhän se on ollut englanninkielisessä uutisessa?

No, sitten itse asiaan.

"- Olen saanut tarpeekseni, ampuja oli kirjoittanut.

- Aina sitä samaa. Kaikki nauravat minulle, kukaan ei näe potentiaaliani. Olen vakavissani. Minulla on aseita ja aion huomenaamuna mennä entiseen kouluuni ja aion grillata kunnolla, oli hän kirjoittanut.

- Kuulette minusta huomenna. Muistakaa paikan nimi: Winnenden, varoitti 17-vuotias ampuja ennen verisiä tapahtumia."

Jos kaveri tiesi mielenterveyskäynneistä/ongelmista, tyttökaverin jättämisestä, ja että jäbän kotoa löytyy noin 20 asetta, niin seuraava ei oikein kuulosta järkevältä toiminnalta: "Ampujan keskustelutoveri ei ollut ottanut viestiä tuolloin vakavissaan, mutta oli kertonut viestistä isälleen kuultuaan tapahtumista uutisista."

Ampuja kuitenkin sopi kouluampujan kaavaan tosi hyvin. Jättänyt koulunsakin kesken, tai heitetty pihalle, ongelmien tai minkä lie takia. Katseli väkivalta- ja kauhuelokuvia. Lehtien mukaan kotoa löytyi tuhansia kauhuelokuvia. Jo tuhat elokuvaa on paljon, siis hirveästi, DVD-alelaarinkin keskihinnalla se tekee 3000 euron satsauksen (no, jäbän isä on yrittäjä). Tuhat kauhuelokuvaa se vasta paljon onkin. Siinä on varmaan pakosta mukana jo Z-luokan kauhua. Kuka osaa luetella ulkomuistista edes 100 kauhuelokuvaa? Mutta tuhannet kauhuelokuvat ne vasta paljon onkin. Vaikka siinä olisi mukana väkivaltaa, rikosta, ja toimintaakin, ja Ice Age 2, niin silti se on vitusti. Jos tuhansilla tarkoitetaan esim 2500. Niin se tekee yhden elokuvan päivää kohti 7 vuoden ajan. Jäbä oli 17. Aloittiko hän mätön päivittäisen katselun 10-vuotiaana?!

On eri asia jos on 100 DVD:tä joista 20 on kauhua, tai 10 DVD:tä joista 9 on kauhua, tai 10000 DVD:tä joista 2500 on kauhua, kuin että on 2500 DVD:tä joista 2500 on kauhua.

Ainut mistä ei ole uutisoitu on se että ampujan ei ole kerrottu olleen natsihenkinen tai ihannoineen kouluammuskeluita, tai kuvanneen videoita. No, tuossahan oli jo moniakin ainuita. Mutta kaiken kaikkiaan kyseessä olisi pitänyt jo ilman uhkauksia olla melko selvä potentiaalinen kouluammuskelija. Sopii erittäin hyvin profiiliin.

Onko mahdollista että kaveri ei tiennyt edes tuhansien elokuvien kokoelmasta?

Ehkä hän tiesi kaiken... Mutta silti. Yleensäkin kun itselle tapahtuu jotain mitä yleensä tapahtuu vain uutisissa tai tv:ssä niin sitä on vaikea uskoa tai käsittää tai sisäistää. Lottokupongissa kun on 7 oikein niin sen tarkistaa 50 kertaa eikä vieläkään usko että siinä on 7 oikein. Mutta kun katsoo jäkiksen MM-kisoja ja Ruotsi tekee viimesellä sekunnilla Suomea vastaan voittomaalin semifinaalissa niin sen uskoo jopa kaksi minuuttia neljätoista sekuntia ennen kuin se tapahtuu.

On taidettu tehdä laittomiksi koulu-uhkaukset. Mutta ei taida vieläkään olla laitonta jättää kertomatta viranomaisille tai kellekään jos joku tunnustaa sinulle aikovansa toteuttaa kouluammuskelun. Tai nyt jäädään odottelemaan uutisointia siitä mitä seuraamuksia sille jäbän kaverille langetetaan. Moni varmaan sanoo että eihän se ollut syyllinen mihinkään. Kyse ei kuitenkaan ole siitä tekikö joku jotain pahaa, vaan siitä jättikö joku tekemättä jotain hyvää.

Toisaalta, jos jäbä ei ole varma onko kaveri tosissaan, ja jos Saksassakin on tuollaiset uhkaukset tai suunnitelmat laittomia, niin ehkä tämä jäbän kaveri ei ollut varma tuleeko jo tuollaisesta uhkauksesta seuraamuksia, eikä halunnut saattaa kaveriaan pulaan huumorimielellä tehdystä uhittelusta. Ei halunnut ottaa sitä riskiä että kaveri joutuu harmittoman jekun tai hetkellisen vitutuksen takia peräti vankilaan tai muuten hankaluuksiin. Kukapa kaveriaan rollisi, vaikka se aikoisi listiä koko koulun? Paitsi ehkä jos olisi 100% varma asiasta.

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:49

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus