Näin se aaltoilee

  • Tomi

Eilen päättyi 25 kommentittoman blogimerkinnän putkeni. Selluliittiperse-merkintä teki työtä käskettyä.

Katsoin vähän muiden blogeja ja löytyi vain 3 joissa huomasin yli 4 kommentittoman merkinnän putken. Kaksi kahdeksan putkea, ja yksi noin 30 merkinnän kuiva kausi. Tosin ne merkinnät oli kaikki "aamulla 50 minuutin kävelylenkki". Siis about just noin. Pelkästään tuo yksi lause. Melkein jokasessa samoin kirjotettuna. Enintään se minsojen määrä vähän vaihteli. Aattelin siinä että onko mulla yhtä kuiva blogi...

Eikä pelkästään ettei ole kommentteja tullut, mutta kun keskimäärin 1 nikki ilmestyy vieraskirjaan aina kun blogimerkinnän panen. Eikö ois melkein sama kirjottaa läppä paperille, heittää nopalla minkä alueen puhelinluettelo ja arpoo sormella sieltä joku nimi, laittaa paperi täynnä asiaa kuoreen, kirjottaa siihen sen ihmisen osote johon arpaonni kosahti, nuolla kuori umpeen, pumpata postari oikeaan ylänurkkaan, kiikuttaa oranssiin lootaan, ja vipata sinne. Sitte vielä vähä kurkkia sinne pimeään että millasta se oranssin postilootan pimeys oikein onkaan. Sitten lähteä käppäilemään ruokakaupan kautta kotiin kahvia juomaan.

Mutta nyt on 8 edellisestä merkinnästä kuudessa kommentteja. Tosin yks tais laittaa kolmeen merkintään kommentteja. Mutta eipä läheskään kaikki ole hänestä "kiinni" "ol" "lut" "."

Sellasta se on. Baarissakin olen käynyt reilut 4,5v ja varmaan jotain 120 kertaa. Mutta edellinen kerta (26.4) oli sellanen että nainen tuli koputtamaan olkapäähän, juteltiin seuraavat 2-3 tuntia, saattoi tohon talon nurkille, kun asuu samalla suunnalla, kysyin numeron että ilmottelisin mitä vappuna teen. Ei kuitenkaan kumpikaan menty baariin, nainen tekstas että voisko tulla mun luokse. Siivosin pikapikaa. Vappupäivänä käytiin ulkoilemassa koiransa kera. Kierrettiin molemmille tuttuja maisemia. Tulin vielä hänen luokseen, katsomaan mm Dr Philiä.

Eilen mietin että eka nainen johon olen baarissa tutustunut joka on käynyt minun luona ja jonka luona minä olen käynyt.

Ja edellisellä baarikerralla olin samassa paikassa ja sain numeron silloinkin.

Ja tuolloin 26.4 kun juttelin tolle naiselle niin yks toinen nainen koputti olkapäähän että voitasko vähä jutella. Se hyvä että kun tämä alkuperänen nainen oli koputtanut olkapäähän niin olin silloinkin erään naisen seurassa.

Olen saanut baareissa ehkä 30-40 yhteystietoa tai antanut itse. Treffit sopinut 10 naisen kanssa. Harvoin tosin selvinpäin, ja harvoin yli tunnin mittaiset, ja harvoin on sitten nainen tuntunut yhtä kiinnostavalta/mukavalta/jne kuin baarissa, ja juttu luistanut yhtä hyvin jne, ja harvoin on sitten toista baarin jälkeistä tapaamista sovittu, mutta tämän naisen kanssa kaikki nämä sitten lupsahti hyvin. Ja vieläpä alle 5 vuorokauden sisällä siitä ekasta törmäämisestä.

Eikä ole toiselta paikkakunnalta. Eikä ole muuttamassa pian kauas tai peräti ulkomaille. Vaan juuri muuttanut takaisin tänne.

Eikä oikeestaan mitään sellasta kökköö mitä muissa on ollut. Esim joutuu mielisairaalaan melkein heti kun ollaan tutustuttu. Tai onkin avoliitossa tai alkaakin ihan pian suhteen jonkun ukon kanssa tai kahden ukon kanssa tms.

Ei ole vielä tullut ilmi mitään kökköö mitä yleensä pakostakin melko pian. Esim ei käy baareissa 3 kertaa viikossa juoden ihan sikana joka kerta. Ei omista kissaa jonka kusi haisee kaikkialla. Ei heitä kissaansa ikkunasta 30 asteen pakkaseen kun ei jaksa enää hoitaa. Jne jne jne.

Mukava nainen! Ja jos vertaa edellisiin baaritörmäyksiin niin melko uskomaton jopa.

Eipä valittamista kuppikoonkaan suhteen.

Jipijaijei!!!

Hmm.. Alunperin tais olla tarkotus jauhaa vaan jostain blogien kommenttien kuivista kausista...

No joo. Pitää katsoo mitä neljäs tapaaminen tekee, kuivaa vai märkää vai mitä. MM-kisat kyllä pahasti tuppas väliin, haluisin vaan katella jäkistä enkä istua sohvalla silittelemässä jonkun naisen korvaa. Mut ehkä MM-kisoista ei enää oikein saa hirveesti blogimerkintöjä, tai haikuja.

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 11:01

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus