Nyt on väsy.

Aloitin tämän viikonlopun iloisesti kiroillen. Manasin itseäni mitä olinkaan luvannut. Lauantaiaamuna piti herätä klo 7, eikä töihin lähdöstä ollut edes kyse. Koko päiväksi tuntemattomien ihmisten kanssa metsiin samoilemaan.

Aamusta asti oli kuitenkin mitä hienoin ilma. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja arvasin että illalla naama näyttäisi kuin pahimmalla spurkulla. Koko päivä puhtailla hangilla kuljeskelua, kyllä siinä kunnon heloituksen nassuunsa saa.

Onneksi tapahtumaan osallistui ilokseni muutama puolituttu niin ei tarvinnut olla aivan yksin. Ainut asia joka harmitti oli ettei mukaan tullut kunnon kameraa. Ei ole ensimmäinen kerta kun kamera puuttuu tarvittaessa.

Kyllähän puhelimella saa jonkinlaisia otoksi mutta silti. Joitain kuvia räpsin kun jotain muistoja piti saada. Saaplari kun paikat olisi pitänyt ikuistaa arvoisellaan tavalla.

Nautin kuitenkin täysin luonnosta ja sään upeudesta. Eikä ne ihmisetkään olleet mitään tylsiä kunhan itse pääsin eroon alkujännityksestä. Hyvä reissuhan tuli taas tehtyä.

Illansuussa valmistautuessani palaamaan kotiin vanha kaverini soitti. Arvasin heti että siellä oltiin kunnon sievässä ennen kuutta. Oli nähnyt minut jossain julkaisussa työasioihin liittyen. Alkoi sitten ihmettelemään siinä puhelimessa leuhkuuttani. Just joo.

Pääsimme kuitenkin yhteiymmäkseen kuinka asia minulla on. Kyselin kaveriltani miten menee. Kertoi että ovat ottaneet yhden kaverinsa kanssa hieman kuppia ja päätyneensä syömään hampparia ennen illan finaalia.

Toivottelin hyvät jatkot ja suljin puhelimen. En kertonut koko puhelun aikana missä olin, mitä tekemässä ja millä fiiliksellä. Eipä sitä oltu paljon kyselty.Säälin vanhaa ystävääni joka on etääntynyt kovin minusta. Siinä meneen hyvä mies hukkaan. Pullo vie miestä eikä toisinpäin.

Saatana kun elämänhalun voisi pullottaa ja kaataa kuutiokaupalla ihmisten sisään. Eiköhän siten loppuisi tuo paska itsesääli ruikutus. Äääh,auts!