Cityparin elämää
Pankkikortti äidin nimeä vastaan
Nyt olen toipunut hyvän uutisen aiheuttamasta järkytyksestä. Onhan se nyt vallan pöyristyttävää että synkkyyden keskelle tupsahtaa vaihteeksi jotain positiivista. Kyllähän siinä meinaa mennä pasmat pahasti sekaisin. Onneksi olo on jo…
Hymyileekö elämä sittenkin?
Sain äskettäin sen kovasti odottamani tiedon. En kuuluta julkisesti mistä on kyse, mutta tieto oli sellainen kuin toivoinkin sen olevan. Nyt on jotenkin epäuskoinen olo. Kyseinen asia on ahdistanut mieltäni…
Isänpäivä alkoi jumalanpalveluksella
Heräsin aamulla radiosta kaikuvaan jumalanpalvelukseen. Isällä on joku fetissi kuunnella niitä sunnuntaisin. Ja kun tänne vanhemmille kerran eilen suutuspäissäni tunkeuduin, niin onhan se toisten elämäntapa nyt hyväksyttävä. Vaikka olisin kyllä…
Voisko ihanammin päivä enää alkaa?
Eilinen hetkellin hyväntuulisuus oli vain harhaa, joka loppui lyheen. Tai oikeastaan se loppui siihen, kun entinen poikaystävä saapui baarireissultaan. Taustaksi voin kertoa sen, että eron jälkeen olemme vielä majailleet samassa…
Edesmenneen rakkauden ilmentymä
Löysin jostain kätköistä cd-levyn, jonka tein entiselle poikaystävälleni joskus 17-vuotiaana umpirakastuneena tyttösenä. Olipa biisivalintoja 🙂 *Zen Cafe – Todella Kaunis *Tehosekoitin – Hetken tie on kevyt *Bryan Adams – (Everything…
Valitusvaara
Mieli maassa edelleen. Yritin aamulla nukkua mahdollisimman pitkään jotta päivää olisi herättyäni jäljellä mahdollisimman vähän. Eihän siitä mitään tullut. Toki juuri nyt herään virkeänä uuteen päivään. Ahdistusta lisää se, että…
Purnaus jatkuu
Elämä tuntuu ihan helvetin tyhjältä just nyt. Ei sillä tavalla, että kaipaisin parisuhdetta tai mitään sellaista. Pääsinhän vasta edellisestä eroon. Mutta haluaisin että joku olis mun kanssa nyt, ettei tarvis…
Melankolisuus
En tiedä mitä teen täällä tähän aikaan. Pitäisi olla nukkumassa kuten kunnialliset ihmiset. Mutta minähän en heihin kuulu 🙂 On jotenkin melankolinen olo (taas). En tiedä mikä mua vaivaa. Tai…
Iso vitutus
Kyllä ottaa päähän. Ihan kuin kaikki muukin ei olis jo pielessä, ja nyt vielä joudun lyhentämään yhtä lehtijuttua n. 1500 merkkiä. Siis 1500 merkkiä!!! Kirjotin sen tuskalla ja vaivalla vaikka…
Pimeinä tunteina…
…tulee mietittyä kaikenlaista. Viime aikojen tapahtumia ja aikasempiakin, tuleviakin. Ihmisiä, joita on kohdannut ohimennen tai jotka on omassa elämässä pysyvästi. Juuri äskettäin oivalsin että sama, vastenmielinen ja kammottava piirre löytyy…