Blogi

Ja vieläpä kaikissa merkityksissään. Olen ajatellut ripustaa ovelle kyltin: PERSE AUKI 24/7, TERVETULOA VIIHTYMÄÄN. Ihan oikeasti, miten 39 eurolla voi pärjätä kuukauden, kun otetaan huomioon, että sillä rahalla pitäis ladata matkakortti ainakin kahdeksi viikoksi, piipahtaa festareilla olemassa päissään, ostaa koulutarvikkeita, viettää viikonloppu Jäkessä leirintämökissä ja kiskoa viinaa siinä sivussa pari päivää ja pitää itsensä ja koiransa ruuissa ja hammastahnoissa ja pesuaineissa ja puhtaissa vetimissä?! Minen vissiin vaan osaa.

Seinän takanakin on näemmä avoimien perseiden päivä. Naapurin akka liidähti pari tuntia sitten avaamaan alaoven jollekin jannulle, jonka jälkeen ne ehkä tunnin verran nauraa hohottivat, kuin hevoset haassa, paneskelivat sitten ehkä vartin verran ja nyt taas nauraa hohottavat. (Ei sillä, nauraisin minäki, jos joku edes joskus kävis nykäsemässä.) Joudun tietämään tämän kaiken siksi, että väliseinämme on käytännössä katsoen paperia, jonka läpi kuuluu jopa tarpeeksi kiivas hengitys ja olen yrittänyt viimeiset kaksi tuntia nukkua sen seinän vieressä. Näin ollen naapurini tietää, että seinän takana asuu piereskelevä vanhapiika, joka kahisuttaa romaanin sivuja kaiket illat ja lässyttää koiralle. Ootahan vaan, naapurin hohottava perseniekka, kun MINÄ saan seksiä joku päivä; se kuuluu sitte naapuritaloon saakka!

Mullon kuuelta herätys. Ihan vitun great.

Huh. Nynne on ohi taas vuodeksi. Onneks myö lähetääm Salluran kanssa parin viikon päästä vähän taas reissuun rilluamaan, etten vallan juurru kotiin. Se ois kamalaa. Säästyis rahaa ja kaikkee... Yh.

Meripäivien virallinen saldo:

-neljä yötä kahdessa eri vuoteessa (huom! nukuin niissä YKSIN)
-kipeämmät niskat, kuin koskaan
-muutama Voltaren Emulgel-kylpy
-lukuisia särkylääkkeitä kärventämässä armoa huutavaa vatsakalvoani
-outoja verenpurkaumia etureisissä
-kahden euron kolikon kokoisia, kuppatippurijalkasilsavisvan näköisiä hyttysenpuremia jaloissa + järjen vievää kutinaa ja hampaat irvessä raapimista
-ristissä olevat silmät, jotka villiintyvät välillä imitoimaan hedelmäpeliä
-silmäpussit, jotka aiheuttavat kompastelemista
-turvotusta, turvotusta ja turvotusta
-krapula ja vapina
-ihan yhtä kova puute, kuin lähtiessäkin (siis minen ees jutellu kenenkään kivan kanssa. Lauantaina "kotiin" hortoillessani häilyin kahden vaiheilla, josko menisin bongaamaan jonkun helmen nakkikioskin jonosta. Jätin kuitenki bongaamatta ja menin nöyränä majapaikkaan syömään juustoleipiä ja huudattamaan musiikkia ja pyörimään päissäni ja yksinäisenä ja puutteessa. Hmph. Teen sitä samaa nyt, paitsi etten ole päissäni, enkä omista juustoleipiä. Dämit.)
-pari selkkausta kavereiden kanssa, joista nyt on paha mieli ja kyrsimys
-vitutus (unohdin pitsani Salluran paksiin. AUTON paksiin)
-kipeä pylly (ei, mitään ei ole mennyt sisään. Päinvastoin)
-armottomat mässyt.

Dämit. Lähden kauppaan. Kirjoitan tänne ensi kerran sillai, että mullon aivot päällä. Toivottavasti ne ei muuten jääny sinne Kotkaan...hitto.

No niin. Lähden kohta Kotkaan. Aloitan nätisti ja siveästi kyläilemällä ensin kummivauvan kotona ja jatkan sitten huomenna Meripäivä-humuun ja vedän kolmen päivän deekiksen ja nollaan kuuppani oikein olan takaa. Toivon mukaan niin hyvin, etten enää maanantaina muista kuka olen ja mistä tulossa. Vai miten se oli?

Tulen sitte viimeistään alkuviikosta tänne itkemään, etten juo enää koskaan. Taas vaihteeksi.

Kyllä minoon teennäinen välillä. Älkää oikeesti koskaan tehkö, niinku minä neuvon. Olen pahempi ku 200-kilonen ravitsemusterapeutti tai kengätön suutari.

Minä aina kehotan ihmisiä elämään ja ottamaan kaiken irti ja unohtamaan kaiken pienen, turhan paskan. Sanon aina, ettei se nyt ole niin turhan tarkkaa ja antakaa mennä ja kerranhan täällä vaan ollaan ja kaikkea muuta sontaa. Sitten minen itse pysty kuitenkaan noudattamaan niitä neuvojani. Päinvastoin. Olen kaikkein pahin nyhertämään juuri niiden pienten ja ennenkaikkea turhien yksityiskohtien kimpussa. Olen mestari analysoimaan kaikki asiat niin puhki, että kokonaisuus katoaa ja olen sekoamispisteessä. Kuten nytkin.

Lemppasin elämästäni ihmisen, jonka kanssa meillä yleensä oli varsin hauskaa. Ihan vain sen takia, koska en osannut eritellä omia tuntemuksiani, saati elää niiden kanssa. Ja nyt minusta tuntuu, että menin siitä, mistä aita on matalin. En ole koskaan pistänyt välejä poikki kenenkään kanssa. Olen niin riippuvainen minua ympäröivistä ihmisistä, etten ole koskaan uskaltanut. Varsinkaan itseni tai oman hyvinvointini takia. Nyt kuitenkin tein niin ja se tuntuu yllättävän pahalta ja vaikealta. Olkoonkin, että kyseessä on ihminen, jota ei varmaankaan kummemmin puristele, olinko hänen elämässään vai en.

Miksen minä osaa päästää irti tietyistä ajatuksista? Miksen osaa vain antaa mennä sen kummemmin ajattelematta? Miten ihmeessä saan tehtyä muurahaisen kokoisesta tunteesta aina kerrostalon kokoisen? Miksen osaa lokeroida fiiliksiäni ja tehdä niiden perusteella päätöksiä? Miten ihmeessä osaan aina neuvoa muita, mutta itse olen aina ihan sotkussa omien juttujeni kanssa?

Jossain määrin olen ylpeä itsestäni ja helpottunutkin. Vaikka minulla on kovasti ikävä tuota ihmistä. Ehkä se menee ohi jossain vaiheessa. Varmasti menee. Meinaa taas itkettää. Itkin eilen niin paljon, että räkää oli joka paikassa ja minun silmät turposi kamaliksi uimarenkaan näköisiksi jutuiksi ja aamulla kun heräsin, en meinannu saada niitä auki ja menin katsomaan peilistä ja sitten minun tekikin mieli itkeä lisää.

Turvotus ei ole vieläkään kokonaan lasehtinut ja minoon alkamassa pillittämään uudestaan. Voi paska.

Ihan vallan minoon hermafrodiitiksi ryhtyny. Ensin olin tyttö, mutta sitten mulle kasvoi otsaan pippeli. Ei oo muuten ihan mikään katkarapu...

Siis oikeasti. Kyllä minnuu taas koetellaan. Minoon kovasti joskus lammasmainen ja realistinen, mutta samaan aikaan olen kuitenkin hirveä höyrypää, hermoheikko ja vieterini on jotensakin millin pituinen. Minua risoo milloin mikäkin mutta aina kuitenkin jokin. Ja ylläri. Tälläkin kertaa olen risoutuman multihuipentumassa ja olen kohta varmaan purrut hampaistani kaikki paikat.

Ensinnäkin. Minua kyrsii vieläkin se perjantainen tk-reissu ja se, että missasin sen takia kallisarvoisen pyykkituvan. Inhoan sitä, että kaikki kivat vaatteet ovat likaisina ja joudun kulkemaan jossain hätävararytkyissä ja ennen kaikkea inhoan niitä aina kalsarilaatikkoon viimeisiksi jääviä liian pieniä, liian isoja, liian rumia tai muuten vain liian epämukavia pikkareita, joista sitten valikoin ne vähiten kammottavat ja kaivelen niitä persvaostani tai mahamakkaran alta kaiken päivää. Mur.

No sitten. Siis tää on kaiken huippu. Olin eilen lähdössä iltavuoroon normaaliin tapaan polkupyörällä. Vaan mitä olikaan joku kokovartalomulkku tehnyt! Vääntänyt minun pyörän kikkaraisen vaijerilukon niin tiukalle, kuin oli vain saanut ja niinpä minen saanu enää sitä auki, koska se oli jo melkein menny poikki ja se lukkotappi oli ihan vääntyny. Siihen jäi pyörä ja minä jouduin hyppäämään ratikkaan. En tiedä, oliko tarkoitus pölliä pyörä vai vain päästä minun tappolistalle, mutta jälkimmäisessä ainakin onnistui. Olin aivan kertakaikkisen raivona. Nyt minen saa sitä pyörää tosta pyörätelineestä irti, ennen ku joku minua vahvempi tai voimasakset omistava ihminen tulee minua auttamaan. Ostan siihen sen jälkeen sellasen lukon, että jos sitä joku homo tulee käpälöimään, siitä saa sähköiskuja ja ikuisen impotenssin, perkele. Tosin mun säkällä se sama idari tulee uudestaan vääntelemään sitä lukkoa ja vie sitte pyörän mennessään, ennen ku ehdin kissaa sanoa, saati ostaa tehokkaampaa lukkoa.

Näiden lisäksi se edellisessä merkinnässä mainitsemani eksä soittelee minulle edelleen. En ole kertaakaan vastannu, koska en todellakaan ala kuuntelemaan kenenkään kännistä mongerrusta, varsinkaan töissä. Se on nyt soittanut melkein parisenkymmentä kertaa tässä vajaan kahden vuorokauden aikana ja jättäny kymmenisen ääniviestiä + muutaman tekstiviestin. On varmaan hirveän tärkeää asiaa, kun viesteistä selkeesti kuulee, että jannu on hirveessä kokovartalopuudukkeessa. Olen nyt kerran jos toisenkin laittanu tekstarin, että soittaa selvinpäin. Vielä toistaseksi ei oo menny perille. Kaikilla ei noi piuhat vissiin johda mihkään...

No, saanpahan tässä samalla tietää, millasta on, ku omistaa pippelin. Eipä tää kauheen kukkeelta vaikuta.

Minoon nyt kovasti ylpeä kakarastani. Meinaan ihan vallan haljeta ja rintani on aivan paisunut ylpeydestä (ei, minun tisseille ei ole tapahtunut mitään, puhun kuvainnollisesti). Hän on hirmuisen kova linssilude ja maailman kiltein ja hienoin koiruus. Tässä hän viuhuu ilmojen halki:

http://www.thejadenet.com/news.htm

Meillä oli keväällä koko päivän kestävä kuvaussessio yhdellä studiolla ja Welmu poseerasi kymmenissä, ellei jopa sadoissa kuvissa aivan käsittämättömän hienosti. Tänään on sitten sinkkujulkkarit. En kyllä meinannu viedä koiraa sinne, mutta menen kyllä itse kärkkymään, josko saisin itselleni yhden sinkun muistoksi maailman hienoimmasta koirasta.

Hmph, jotain ikävääkin. Yksi minun eksistä on pommittanu minua koko yön ja aamun. Nyt on tullut kuutisen puhelua ja vastaajaan hän on armeliaasti jättänyt neljä viestiä. Kuuntelin viestit herättyäni ja niissä känninen mies mongertaa muka tuohtuneena, kun en ole kertonut, että muutan Helsinkiin. Harmi sinänsä, että kyseinen jannu soittelee minulle aina niin tuhannen humalassa, että viimeeksi kun hän vuosi sitten soitti, kerroin kyllä olevani muuttamassa, mutta eihän hän muista sitä.

Sinänsä olen selvittänyt välini tämän eksän kanssa ja minulla ei ole mitään häntä vastaan huolimatta kaikesta, mitä tapahtui meidän suhteen aikana. Mutta. Jostain syystä jo meidän seurustellessamme tämä tyyppi ärsytti minua ihan suunnattomasti. Siis sillä tavalla, kun toinen ihminen voi pelkällä läsnäolollaan ärsyttää. Koin ihan oikeasti tämän tyypin kanssa pahimpia ärsytyshuippuja, mitä ikinä elämäni aikana. Jossain vaiheessa jopa vaadin, että hän ei aamuisin puhuisi minulle, koska olen aamuisin yleensä aika kiukkuinen ja koska olisin sitten varmaan pusertanu siltä silmät kuopistaan ihan silkkaa raivoani. Heh. Ihanaa narttuilua.

No enivei. Huomasin tuossa kuunnellessani niitä ääniviestejä saavani yhä niitä raivonväreitä hänen äänestään. Vaikka minulla ei ihan oikeasti ole mitään kaunaa tai mitään häntä kohtaan. Omituista... Minun raivoärsytyskeskus on näköjään hyvin pitkämuistinen. Olisi ihan kiva jutella sen kanssa ja päivittää kuulumisia, mutta koska jäpä on noin kuuden promillen tuiskeessa (joka ei todellakaan yllätä missään määrin), taidan passata.

Meneehän tää (työ)päivä näinkin; miettiessä, että mitähän minä siinäki tyypissä oikein näin...

Siis jumalauta. Vapaapäiväthän on aina ihana asia. Koska minä teen kahta vuoroa, mulla on vapaita ihan millon sattuu. Viime aikoina meillä on alkanu puolikkaat viikonloputkin lisääntymään. Nyt mulla oli kaksi arkivapaata, eilinen ja tämä päivä. Ja miten ne vietinkään...

Eilen olin morkkiksessa ja koomassa. Nukuin suurimman osan päivästä. Odotin yövierasta kahteen asti yöllä ja kömmin sitten taas nukkumaan. Hereilläoloaikana söin, olin koneella, luin, makasin, möllötin, puhuin tyttöjen kanssa puhelimessa ja nauroin Johanna Tukiais-videoille. En käynyt kunnon lenkillä, enkä tehnyt juuri mitään muutakaan hyödyllistä. Sinänsä oli vaan kiva latailla akkuja, kun on kuuden päivän työputki edessä.

Tänään olin kuitenkin ajatellut tehdä kaikkea ja pysyä liikkeessä. Mulla ois ollu pyykkitupakin kello 11-14. No eipä vaan ollut. Yövieras lähti heti herättyään ja minä kuullostelin itseäni. Ihan ku ois pissatulehdus tulossa... Juoda lotkotin kauheasti vettä ja ajattelin, että ei se oikeasti tuu, kuhan nyt vaan vähän tuntuu. Ja kissanvillat, pakko oli lopulta soittaa lääkäriin.

Näin ollen olen viettänyt terveyskeskuksessa melkein kolme tuntia. Ensin odotin labratulosta pitkälti yli tunnin. Sitten sain tuloksen ja se akka siellä luukulla ilmoitti, ettei lääkäri enää ota minua vastaan, vaan joudun menemään Marian sairaalaan päivystykseen, joka alkaa klo 16. Katsoin kelloa. Se oli yksi. Minulla ihan oikeasti nousi kyyneleet silmiin. Minua sattui ja koski ja kirveli ja olin turhautunut ja harmissani. Onneksi se eukko soitti vielä jollekin toiselle lääkärille, joka suostui kirjoittamaan reseptin. Koska se lääkäri oli niin ynseä, en viitsinyt edes mainita sille, että oikeastaan mulla ois toinenkin vaiva, kun mun pää ei käänny kunnolla ja niskaan ja hartiaan koskee ja selkäänkin, vaan pidin suuni kiinni ja olin onnellinen siitä antibioottireseptistä ja ajattelin, että kyllä minä nyt vielä jaksan tuolla töissä. Kuhan voin pissata ilman, että se tuntuu siltä, kuin pissaisi oikein tikkuista halkoa.

Tämän kaiken takia missasin sen pyykkivuoron. Olin aamulla ehtinyt lajitella pyykit oikean värisiin kasoihin, joten nyt minun eteinen on likaisten vaatekasojen miehittämä ja minun pitäis kitturoida alkuviikkoon tai jopa puoleen viikkoon, että pääsen ne pesemään. Joudun kulkemaan jo pesua vailla olevissa pöksyissä ja mitä luultavimmin ilman pikkuhousuja. Voi paska.

Nyt mullon pallo ihan hukassa, kun minun suunnitelmat meni ihan perseelleen. Yritin piristää ihteeni horoskoopilla:

Kalat 20.2. - 20.3.

Herkistelet mukavilla tunteilla ja tuntemuksilla. Sitoudu suhteeseen, jossa olet pidempään viihtynyt. Nauti rakkaasi läheisyydestä ja hellyydestä.

*jälleen huutonaurua* Piristi se tosiaan hieman...

Jaa että miksi kirjotan aina näistä alapään asioista, vai? No kun mun elämä pyörii alapään ympärillä. Siksi.

Puuh. Olen päässyt morkkiksen pahimmasta vaiheesta yli. Itseasiassa olen käynyt kaikki vaiheet läpi ja asettunut siihen viimeiseen. Josko tämä taas tästä...

Olin oikeasti aamulla ensimmäisessä vaiheessa ihan paskana. Kyyneleet silmissä. Etenin nopeasti toiseen vaiheeseen, eli morkkiksen maksimointiin, jossa kuvioihin astuu hällä väliä-asenne. Ajattelin, että minoon jo valmiiksi ihan paksu ja mitä väliä millään on ja kun on jo alla morkkis ni maksimoidaan se nyt vielä, ihan sama. Niinpä menin kauppaan, kärsin siellä hirveästä kiirastulesta, koska halusin ostaa koko kaupan, tyydyin ranskalaisiin ja jätskiin ja mussutin mahani halkeamispisteeseen ja nukahdin sen viereen.

Illalla heräsin kakkos- ja kolmosvaiheen sekaisessa tilassa. Koska jätskiä on vielä kaapissa, joutunen ehkä vielä hieman maksimoimaan oloani, koska eihän nyt toki hyvää jätskiä voi poiskaan heittää. Mutta osittain ajatukseni viistävät jo kolmosvaihetta; kerranhan tässä vaan eletään, perkele. Ei voi enää minkään, tehty mikä tehty. Sitä paitsi ihan kivaahan mulla oli, enkä osannut edes ennakoida morkkista ja päläpälä... Maksimaalista todistelua siis, vaikkakin ihan totta.

Sain hyvät naurutkin. Luin horoskooppini:

Kalat 20.2. - 20.3.

Elämä hymyilee, ja tunnet rakkauselämäsi olevan uomillaan. Kesäkin tuntuu sinusta jatkuvan ikuisesti. Sisälläsi asuukin lämpö ja valo.

*huutonaurua*

Voi paska. Onnistuin hommaamaan itelleni aika mehevän morkkiksen. Ei, nyt en töhöillut kuuden promillen vaikutuksen alaisena pitkin kaupunkia mekon persamus jossain vaaleassa töllissä (ehkä hoitoainetta?) kuten viime viikonloppuna, vaan join sivistyneesti vain kolme siideriä (mikä ei tosin tee ihan hirveän suurta eroa siihen viime viikonlopun juomisten kokonaismäärään...), enkä voi laittaa tämän kertaista töhöilyäni niiden piikkiin (vai voinko??!).

Minen vaan malttanu. Voi itku. Nyt kiristää, risoo ja masentaa. Jotkut asiat ihan oikeasti vaan sumentaa järjen hetkeksi. Ja ensimmäinen katumuksen piikki pistää sinua heti sen sumun hieman haihduttua. Voi kärsimys. Ihana vapaa edessä; kiirastulta, helvetin liekkejä ja mitä luultavimmin morkkiksen hukuttamisyrityksiä ruokaan, josta seuraa vielä pahempi morkkis ja illalla olenkin valmis puremaan ranteet auki, vaikka minun oikeastaan pitäis olla iloisena emäntänä vastassa kaverin miestä, joka majoittuu tänne yöksi.

Voihan vittujen kevät.

Voi juutas. Kaikkeen sitä törmää. Ihan tosi. Muistan, kun joskus monia vuosia sitten markkinoille tuli jotain uusia, hienoja pikkuhousunsuojia, joiden mainoksessa ne piirroshahmomuijat käveli jalkojen sijasta sellasilla terävillä jutskilla ja taustalla naisen ääni kehui, kuinka tämä uusi suoja imee myös tuoksut. Minun äiti sano sillon, että just, kohta ne keksii sellasen rätin, joka imee koko naisen. Minusta se oli kauhean hupasaa.

No. Minä kärsin kuukkareista aina sillon, kun olen kammottavassa köyhyysloukussa ja ostan aina jotain 89 senttiä maksavia siteitä, jotka kuitenkin hoitaa yleensä hommansa ihan tyydyttävästi. Olen viimeeksi ostanu Always-siteitä sillon, ku niissä jokaisessa oli mukana sellanen kosteuspyyhe, johon saattoi torttunsa pyyhkästä. Ihan kiva keksintö sinänsä, varsinkin johonki festareille tai mettään tai vastaavaan. Minen kauheesti niistä lämmenny, ku minen oikein tykkää tuolla minun puutarhassa pyörittää mitään miljoonalla kemikaalilla kyllästettyä liinaa. Pysyin sitte suosiolla pillupuhelimien lähettyvillä.

Tänään sain karvaasti kokea, että kehitystä on taas tapahtunut. Kävin aamutuimaan huoltsikalla ostamassa tupakkaa ja koska olin olevinani tosi rahoissani, ostin samalla paketillisen Alwayseja. Myöhemmin töissä olin menossa rätin vaihto-operaatioon, kun huomasin sidepaketissa pienen merkinnän; miedosti hajustettuja. Ja kyllä. Mokoma rätti löyhkäsi paketinkin läpi sellaiselle tunkkaiselle mummokukkaistuoksulle. Voi jumalauta.

Siis ihan totta. Lähetäänkö nykysin oletuksesta, että naisen värkki haisee kilometrien päähän ja siellä pitää ainakin kuukkareiden aikana pitää halkoa, johon on tussautettu kunnon tujaus mummotuoksua?! Terve torttu ei käryä edes kuukautisten aikana niin, että se kenenkään nenään asti yltäisi. Kuukautisveri haisee sellaiselle seisoneelle verelle, ei sen kummemmalle, eikä sitä tarvii haistella! Minen halua haaruihini mitään kemikaalien ja myrkkyjen täyteistä rättiä tussauttelemaan kukkaistuoksua, jos joku vaikka sattuu laittamaan nenänsä sinne. Ei helvetti. Alan kohta käyttämään sideharsovaippoja, perkele.

Yhdyn äitini sarkasmiin. Seuraavaksi ne varmaan keksii siteen, josta loikkaa vanumies keittämään päiväkahvit, kun avaat paketin. Tai sellaisen, jossa töröttää dildo pystyssä (no siis itseasiassa täähän oiski hyvä). Tai sellaisen, joka hälyyttää, kun se pitää vaihtaa (kaikista mukavinta ruuhkabussissa).

Oonks miä vanhanaikanen?! Siis kai tamponeja saa vielä hajustamattomina?!? Mun säkällä löyhkäsiteistä tulee myyntimenestys ja sitten kaikki siteet on löyhkääviä ja hajustamattomia siteitä saa enää erillisellä allergia-merkinnällä ja ne maksaa tonnin.

Hmph.