Blogi

Vittu apua. Olen siinä vaiheessa krapulaa, kun on vaan niin väsynyt ja kauhuissaan, että näkee ympärillään hallusinaatioita, kuten hampurilaisia ja kikkeleitä ja joutuu katselemaan yöllä unia, joissa panee omaa mummoaan, lentää kumiankalla pilvien yläpuolella vain pudotakseen ihmissyöjämutanttien peijaisiin ja joissa koko ihmiskunta on kääntyny sinua vastaan ja kirjaimellisesti kävelee ylitsesi ja viimeinen asia, jonka näet ennen kuin heräät hikilammikosta huohottamasta, on syviten vihaamasi ihmisen tennari, joka laskeutuu naamallesi. Ja ei, yksi tälläinen yö ei riitä. Ainakin toinen on vielä tulossa. Voi paska.

Sen lisäksi, että olen jokseenkin ahdistunut ja peloissani, olen pahalla päällä, epäsosiaalisuuden huipulla, turhautunut, vittuuntunut ja kipiä. Epäilen, että eräs hujoppimainen, kivellä makaava sahuri on vääntäny minut aikamoiseen solmuun viikonloppuna viskellessään minua pitkin terassia ja mökkiä. On nimittäin alaselkä ihan paskana ja polvi rikkinäisenä. Lisäksi viimeisetkin rippeet aivoistani taisi jäädä Santikkaan. Koen ihan ennennäkemättömiä jumituksen hetkiä. Olen reilun vuorokauden sisään istunut useita tunteja olohuoneen lattialla tuijottamassa tyhjyyteen kuola valuen.

Ja kyllä, koen itseni vähintäänkin yhtä viehättäväksi, kuin Vesa-Matti Loiri. Näytin aamulla kuoleman morsiammelta, enkä ole skarpannut siitä kovinkaan paljoa. Ja kyllähän työ arvaatte, että minun tekee kamalasti mieli seksiä, mutta minen voi valittaa siitä, koska sitte ku sitä olisi tarjolla, ni minä rupeen ottamaan pakkia. Voi paska. Pakko vissiin oikeesti vetästä jotain, ni voin sitte taas sen jälkeen hyvällä omallatunnolla valittaa panetuksiani. Tämmöstä tää on. Päivästä toiseen. Kauheeta niuruamista ja hyvien bylsimisapajien suoranaista hukkaamista.

Mie meen lyömään itteeni. Kovasti ja monta kertaa.

Olen sekopää. Menin äsken uudelleen siihen torstaina kauhua ja hysteriaa aiheuttaneeseen laitteeseen Linnanmäellä. Se oli edelleen aika kauhea, mutta koska olin nyt rapelin takia jo valmiiksi kauhuissani ja hysteerinen, laite ei onneksi enää onnistunu pahentamaan tilaani paljoakaan. Silti 6,90€ maksanut limpsa ja vohveli nihilistisellä hillo- ja kermaturauksella tekivät joitakin voltteja mahassani.

En sitte räkiny eilen baarissa ihmisten päälle. Muutaman ysköksen yritin ampua, mutta aika säälittävällä menestyksellä. Olen jo selkeesti paremmassa kunnossa, koska rä'än ja liman määrä yläpäässä on laskenut perjantaista huimasti. Alapäästä en sitte sanokkaa enempää. Tulis muuten armotonta niuruntaa tyhjyydentunteesta sun muusta.

Niinpä mie vaikenen. Nyt heti.

Oikeasti, tällä helvetin räkälimahommelilla on alle vuorokausi aikaa häipyä elimistöstäni. Minulla on huomiseksi suuria suunnitelmia.

Kalat 20.2. - 20.3.

Ahkerana ja puurtavana työmyyränä sinun pitäisi huolehtia tänään kunnostasi paremmin. Vähennä kahvia ja muita nautintoaineita. Muista levätä.

Ahkera ja puurtava työmyyrä?! Minäkö?! *huutonaurua* Ja siis mitä kahvia? Minen juo kahvia. Nautintoaineita meinasin ottaa vasta huomenna, mikäli tämä viemäri-fiilis vaan lähtee. Ja voi kyllä, olen levännyt. Olen istunut kuuliaisena koko päivän neljän seinän sisällä. Tai oikeastaan maannut. Olen särpinyt hunajateetä ja finreksiniä vuorotellen. Olen tarkkaillut oloani hysteerisesti. Ihan ku se ois nyt armottoman retkottamisen jälkeen pikkiriikkisen parempi.

Huomenna olis siis tarkoitus pitkästä aikaa ulostautua kaverin kanssa Helsingin yöhön mulkkaamaan tarjontaa. Siis minähän olen vähän niiku joka viikonloppu mulkannu tarjontaa millon missäkin, mutta tämän kyseessä olevan ystävän kanssa ei olla pitkään aikaan tehty sitä kahdestaan, joten nyt ois ollu siihen niin hyvä tilaisuus. Seliseli... No mutta. Olen mukamas pyhästi luvannut, etten lähde kipiänä mihkään. Arvelisin kuitenki, että huomenna olen niin kyrsiintyny tähän kotona kökkimiseen, että lähen kaikesta huolimatta baariin ja sitte ihmiset kattoo että hyi tota akkaa ku sillon rinnus ihan rä'ässä ja nenä sierrettyny ja punanen ku petteri-porolla konsanaa. Voin siis kuvitella, että menen baariin ja kuvittelen näyttäväni hyvältä korkeissa koroissa ja mukamas sierrettyneen nenän peittävässä meikissä, joka näyttää maalipensselillä levitetyltä ja vaatii kolan tai ainakin lapion, jotta sen saa pois.

Yritän ehkäistä sierrettymistä ryystämällä. Niistäminen sierrettää. Sitte nenästä lähtee nahkaa ja se on ihan kirvelevä ja ennen kaikkea kovin punainen ja hallitsee niin ollen koko naamaa. Ikävä kyllä ryystäminen ei ole niin tehokasta, kuin niistäminen ja niinpä minulle kävi äsken niin, että ensin ryystin, sitte aivastin ja tämän tuloksena kymmensenttinen räkäriuku roikui nenästäni. Ehdin karjaista kauhusta ja sitten riuku tipahti paljaalle reidelleni. Läps, riuku sanoi maastoutuessaan.

Ihanaa. Voin tehdä huomenna ton saman baarissa ja menestys miehelässä on taattu. Näen itseni jo sieluni silmin kapakin lavalla viihdyttämässä ihmisiä räkätappi joka rööristä sojottaen ja pyörittäen ja heitellen niitä ilman käsiä yleisön joukkoon. Pian kaikki haluavat osansa tuosta hassunhauskasta eritteestä, jota suipahtelee Maijan nenästä ja itse artistihan osaa muotoilla siitä hyppynarun, tekokiklun ja Marin Drockilan pikkupisneksen syrjäyttävän kynttiläsarjan.

Voihan vitun ikenet.

Sarkasmi ja itseironia on minun lajeja. Tykkään käyttää niitä kirjoittaessani ja puhuessani. Joku ehkä pitää itseironiaa defenssinä (niin minäkin jossain määrin joskus), mutta pidän siitä silti. Miellyttäjänä on helpompi nauraa itselle, kuin muille.

Kaikille ei kuitenkaan taida olla ihan selvää minun sarkasmini ja ironiani, jota käytän runsaasti näissä blogimerkinnöissä. Olen oikeasti viime aikoina ostellut servettejä ja haistellut vaivihkaa niitä muutamaa kivannäköistä miespuolista koulukaveria, joiden vieressä olen tunnilla istunut. Olen kuitenkin koulussa pääosin opiskelemassa, enkä oikeasti kirjaimellisesti juokse niiden jannujen perässä siellä, enkä haaveile mistään toiminnasta niiden kanssa. Servetitkin on nyt nätisti uudessa servettitelineessä ja olen pystynyt pidättäytymään ostamasta niitä lisää. En kiellä sitä, etteikö kaikenlaisilla ajatuksilla olisi joskus kiva leikkiä ja josko se sallittaisi minulle, kun elän kuitenkin selibaatissa (ei, tää ei nyt liittyny sinänsä noihin servetteihin). Vittu kiitos.

Tämä nyt ihan vain sen takia, että ihan kaikki ei kuitenkaan olleet tajunneet minun huumoriani. Toivottavasti rautalangasta vääntäminen auttoi. Voin vääntää myös ratakiskosta, jos siltä tuntuu. Mitä?

No mutta. Kalahti joo tosiaan omaan nilkkaan jotain muutakin, kun itseironia. Olin äsken Linnanmäellä äidin, äidin miehen ja äidin miehen 7-vuotiaan tyttären kanssa. Minen ymmärrä, miten sitä on voinu kakarana juosta 179 kertaa ne kaikki laitteet läpi, eikä silti voinu pahoin. Nyt kävin vaan parissa laitteessa varsin maltillisesti. Kävin myöskin sellaisessa lasten Hiphop-nimisessä laitteessa, joka on ikäänkuin pikkuversio siitä Spaceshotista, missä ihmiset ammutaan niissä tuoleissa istuen hurjan korkealle ja sit ne "tippuu" sieltä. En ois menny siihen aikuisten laitteeseen enää, mutta katsoin hyvin ylimielisesti sitä lasten laitetta ja sanoin tottakai lähteväni tytön kanssa siihen, vaikka minun äiti sano, että se on ihan hirvee vehje.

No, ajattelin, että minun ja äitin mahat elää ihan eri todellisuutta, kun se pysty menemään viikinkilaivaan, eikä sen tehny pahaa ja minen menis siihen enää millään, ku se ottaa niin mahasta ja huimaa. Oltiin siinä sitte jonottamassa siihen Hiphoppiin tytön kanssa ja ihmettelin, kun aikuiset, jotka siinä lapsineen keikkuivat, huusivat kovin. Karu todellisuus valkeni minulle, kun iskin takapuoleni penkkiin ja laite lähti käyntiin. Siinä se tolppa on korkeintaan kymmenen metriä korkea. Penkit nostetaan ensin ylös ja sitten ne tippuu sieltä. Ja tämä toistuu mooooonta kertaa. Juutas, että se oli kamalaa. Se otti mahasta ihan tolkuttomasti. Nauroin ja huusin pahalla äänellä hysteerisenä vedet silmissä ja vääntelin naamaani. Jotkut ihmiset kuvasi minun kanssa siinä samassa rivissä istuvia lapsiaan ja niillä on varmaan ikimuistoisia hetkiä kuvia katsoessaan, kun ne nauraa rivin reunassa istuvalle aikuiselle naiselle, joka naama punasena ja kyyneljuovaisena itkee ja nauraa suu vollottavana ja vääntyneenä ja kaikki lapset istuu kiltisti, hymyssäsuin ja ennen kaikkea hiljaa. Tsiisus mikä masiina.

Lisäksi minoon vähän kipiä. Kuullostan ihan Nasse-sedältä. Harkitsen rä'än uusiokäyttöä esimerkiksi liukasteena (siis MINKÄ liukasteena?! Ainiin mut koulupoikia raiskatessa se on varmaan kätsää), leivänpäällisenä tai shampoona. Saatan myöskin pitää huomenna rokulipäivän. Vai viittiiköhän sitä. Munhan pitäis kai olla koulussa juoksemassa niiden jannujen perässä...

Puuuh. Minen voi suositella tällästä päivää kellekään. Ihan kamalaa. Olen ehkä hieman yllättyny, että olen ylipäätään vielä hengissä. Tai ainakin juuri ja juuri. Tosin olen niin heikossa hapessa, että tämän blogimerkinnän loppuosa voipi hyvinki olla kirjotettu haudan takaa.

Ensinnäki minoon hirveän tyhmä. Epäilen, että tämä ei tullu kovinkaan monelle yllätyksenä. Tulin tähän päätelmään perjantaina, kun olin lähdössä Varkauteen ja otin aamulla kaikki tavarat koululle mukaan, jotta voin sitte lähteä suoraan Pasilasta junalla käymättä enää kotona. Noh, minun piti päästä puoli yhdeltä, jolloin olisin hyvin ehtiny klo 14.12 lähtevään junaan. Minä pääsinki kuitenki jo yhdeltätoista. Sen sijaan, että olisin tajunnut lähteä aiemmalla junalla, kulutin koulussa ruokailuun tunnin ja hengasin sitte asemalla loppuajan. Ihan uskomatonta pässismiä.

Tässä ei suinkaan ollut kaikki. Olin katsonut, että juna lähtee klo 14.12 Helsingistä. Siinä oli Kouvolassa kahdeksan minuutin vaihto Pieksämäen junaan. Pasilassa katsoin huolestuneena taululta, että hitto se juna lähteeki vasta klo 14.18. Menin lipputoimistoon kysymään, että onko juna myöhässä ja mitäs hittoa minä sitte teen, jos Kouvolassa myöhästyn siitä jatkoyhteydestä, ku aikaa jääkin jotain pari minuuttia. Nainen luukulla katsoi minua vähän hitaasti ja sanoi: "niin, mehän ollaan nyt Pasilassa. Se juna lähtee Helsingin rautatieasemalta kello 14.12 ja on täällä kello 14.18". Eh...kevyt kenttähävetys. Dämit.

No mutta pääsin kuitenki lopulta Pieksämäelle, vaikkakin peruuttamalla. Miksi helvetissä junaan pitää rakentaa penkkejä, joissa joutuu matkustamaan selkä menosuuntaan päin? Minusta on luonnotonta peruuttaa monen sadan kilometrin matkoja! Ihme kyllä en saanu kovinkaan pahaa matkapahoinvointia ja matka meni muutenki ihan huiskasemalla. Ja ah, ihana Varkaus oli ennallaan ja yhtä kaunis ja tuoksuva, kuin aina ennenkin.

Siirryin alkoholismin leveälle polulle jo perjantaina. Oltiin katsomassa yhtä keikkaa Leppävirralla ja ajattelin juoda ihan vähän vaan, mutta kippasin, kuin sienen ja merimiehen risteytys ja lopulta olin ihan hirveässä soseessa. Meillä oli yhden miehen ja kolmen naisen jatkot aamuun saakka ja voi luoja, miten toivoin muutaman tunnin unien jälkeen ensin 24 tuntia valvottuani, etten olisi ikinä syntynytkään. Varsinkin kun tiesi, että pitäsi rilluta vielä toinenki päivä. Koska olen reipas, vedin vielä eilenkin ihan hurjat nakkulaiset silmille saldona itkukohtaus, hajonnut lasi + sirpale jalkapohjassa, rumia kuvia naamakirjassa, silmäpussit, morgan freeman ja paha pöhö ja punotus.

Ja voi luoja niitä helvetin tuskia, joita jouduin kokemaan junassa paluumatkalla. Oikeasti. Neljä ja puoli tuntia junassa ihan hirveässä darrassa ja hyvin herkästi ilmaantuvalla matkapahoinvoinnilla varustettuna on helvettiä. Ensinnäkin se juna oli täynnä, ku turusen pyssy. Koska minulla ei ollut paikkalippua, jouduin istumaan jonkun rouvan viereen, josta minut sitten hääti joku Mikkelistä kyytiin hypännyt punkero ja minä jouduin etsimään uuden paikan ja taas jouduin peruuttamaan. Yritin nukkua tuloksena helvetinmoista hikoilua ja vainoharhoja. Matka tuntui oikeasti kestävän ainakin viikon. Se oli hirveää. Ihan hirveää.

Nyt minoon istunu kaksi tuntia tässä möllöttämässä. Pitäs purkaa tavaroita. Pitäs mennä vielä suihkuun ja herätä sitten ennen kahdeksaa aamulla. Tiedän joutuvani saatanalliseen liskohumppaan, kun lasken kuuppani tyynylle. Olen vieläkin uskomattoman huonovointinen ja peilistä minua katsoo mielipuolen näköinen pussisilmä, jolla on likaisin tukka ikinä.

Voi elämän kevät. On siellä Savossa silti aina NIIIIIN kivaa!

Olen havainnut itsessäni pari uutta piirrettä. Joku muu ehkä huolestuisi, mutta koska minoon muutenki vähän vinksahtanu, ni ei tämä mitään. Lisäksi nää piirteet on ihan viattomia. Kukaan ei kärsi. Kovin paljoa.

Olen ruvennut haalimaan servettejä. Eilen, ku oli se tosi paha päivä, ostin kaksi isoa pakettia lautaliinoja lohdukkeeksi. Tänään kaupassa hyppyseni jo kurottui taas yhtä pakettia kohden, mutta hillitsin itseni ja tyydyin etsimään peräsuoli pitkällään servettitelinettä. Sinänsä tämä on vähän inha piirre, ku katsokaas ku minoon huono käyttämään lautasliinoja. Mulle kestää talouspaperirullaki viikkoja. Ohan ne kivoja. Niiku ihan muuten vaan. Tai jotain.

No mutta sitten. Yllätin itseni tänään taas haistelemasta yhtä nuorta poikaa. Olen pervo täti. Olen mahdollisesti näyttäny suht hullulta lääkematskan tunnilla silmät kiiluvina ja huulet törröllään. Ei voi minkään. Mitäs kiilas mun viereen! Sitä paitsi minoon luullu, että amisjannut haisee masturbaatiolle ja spermalle, mutta ainakin kaksi jäpää on nyt jo todistanut osaavansa vähintäänkin peittää ominaishajunsa ihanalla partavedellä. Laskutkaan ei ahistanu niin pahasti, ku minun nenään tulvi vähän väliä ihanaa tuoksua. Voisin vaan haistella jotain sileää poikaa. Aijai.

Hmph, no joo. Jossain vaiheessa turhaudun näihin haisujuttuihin ja puutteeseeni ja menen varmaan sitte ostamaan servettejä lohdukkeeksi. Onpahan jotain, millä pyyhkiä kuolat suunpielistä, kun oon juossu sieraimet höröllään kymmenen vuotta nuorempien poikien perässä.

Sanotaan, että kun yksi asia menee perseelleen, menee sen jälkeen kaikki muutkin asiat sitte perseelleen. Pelottavaa sinänsä, mutta tuo todella tuntuu pitävän kutinsa aivan täysin. Tämä ei ole enää pelkästään kiinni minun paskasta säkästä, vaan jostain selkeästi korkeammasta hommelista. Mikä sitte lieneekään.

Sain illalla ihan järkyttäviä uutisia. Viime keväänä todennäköisesti ystäväni kuoleman aiheuttanut paskapää on päästetty liian vähäisen näytön takia vapaaksi. Ennen tätä tietoa sain puhelun ja vasten tahtoani kuulin, miten raa'asti ystäväni oikeasti onkaan surmansa saanut, ja mistä syystä. Näissä olikin sitte vähän liikaa. Tenttiin lukeminen jäi, koska olin ihan tolaltani ja itkin silmäni nakilleen illalla ja vielä lisää aamulla. Välissä nukuin levottoman yön unineen, joissa veitset viuhui ja veri virtasi. Sen haluaisin tietää, että jos minun unissa tapahtuu kauheuksia, mitä sen murhaajan unissa tapahtuu. Miten tuommosen teon jälkeen enää edes voi nukkua?

Jätin menemättä kouluun. Olin kamalan näköinen ja oloni oli kurjempi, kuin aikoihin. Päätin mennä tekemään vain sen lääkehoidon kokeen iltapäivällä. Yritin lukea vähän ennen sitä, aika huonolla menestyksellä. Sinänsä ihme, mutta koe ainakin tuntui menevän ihan hyvin. Minun säkällä sieltä lävähtää joku kusinen kolmonen, vaikka kuvittelen ihan muuta. Tällä tuurilla se ihan varmasti menee niin.

Kävin kokeen jälkeen kaupassa ja katsoin samalla kävellessäni äänettömällä ollutta puhelintani. Olin saanut pari viestiä, joista toisessa ilmoitettiin, että jannu, jonka kyydissä minun piti perjantaina mennä Varkauteen rentoutumaan, juhlimaan ja pitämään hauskaa ja irtautumaan arjesta ja ties mitä, onkin lähdössä sinne jo torstaina. Minen siis saakkaan kyytiä mistään. Minun pitäs mennä junalla tai bussilla. Kivaa. Se kestää sata tuntia ja on sata kertaa kalliimpaa. Tai sitte minun pitää jäädä Helsinkiin. Ei vittu.

Sitten tulin kotiin. Otsassani kasvoi jo ihan kohtuullinen siittimentynkä. Itse asiassa aloin pikkuhiljaa olemaan aika äärirajoilla. Rupesin tyhjentämään kauppakassia. Avasin jääkaapin. Se oli pimeä ja liian lämmin. Se ei selkeästi ollu päällä, ei ollu varmaan ollu johonki toviin. Siinä vaiheessa pääsi itku. Olin niin raivosta, surusta ja ahdistuksesta tiukkuva, että ajattelin räjähtäväni palasiksi siihen keittiön lattialle.

Mutta. Pakkohan minun oli vaan koota itteni. Kopeloin pistokkeita ja kaikki muut sähkölaitteet ja valot läpi. Kaikki toimi, paitsi jääkaappi. Sitten menin kopeloimaan sulakkeita. Päävarokkeessa oli sulake vuodelta kivi, keppi, miekka ja lannevaate ja luola ja ties mikä, eikä siitä voinu päätellä mitenkään, että onko se menny vai ei. Paitsi että se oli oikeasti varmaan ihan sikavanha. Minen ollu koskaan nähny sellasta sulaketta.

Minulla ei tietenkään ollu ku kympin sulakkeita. Tämän havaittuani päästin taas pienen itkun. Ja taas kokosin itteni. Nyt jouduin melkeen jo ihan konkreettisestikin keräämään itseäni lattialta. Oli pakko lähteä kauppaan. Muuten menisi aimo kasa ruokaa pilalle. Lähdin ja huomasin vasta ulkona, ettei mulla ole housuja. En jaksanu välittää, koska mulla oli polviin asti ylettyvä paita. Olkoon valkoset koivet, vilkkukoon.

Sulaketalussa luki, että sen sulakkeen ois pitäny olla viistoistanen. Ei siellä kaupassa ollu ku kuustoistasia. Ostin niitä ja varmuudeksi vielä kaksvitosiakin. Sitte ostin pussillisen pehmeitä aprikooseja, koska olisin varmaan riipimyksissäni pureskellut hampaani poikki. Mussutin matkalla aprikooseja sulakkeita käsissäni riiputtaen ja ajattelin, että mitä tapahtuu, jos ne ei olekaan sopivia. Että kenet minä sitte tapan. Päätin säästää pari aprikoosia kotiin. Voisin kiskasta ne väärään kurkkuun, jos tarpeen.

Luojan kiitos. Kuustoistaset sulakkeet hoiti hommansa ja jääkaappi rupesi hurisemaan. Valoa siellä ei enää ole, mutta ihan heti en meinannu lähteä lamppukauppaan. Jospa vaikka istuisin kotona yksin pimeässä, niin mitään ei ehkä satu.

Apua.

Minoon reipas koululainen. Mitä nyt vähän alavireinen ja pedofiili-taipumuksella varustettu. Ja yläpäästään kipiä. En kyllä tosta reippaastakaan loppujen lopuksi tiedä. No, koululainen olen enivei.

Minähän lähinnä käyn täällä valittamassa. Niuruan blogissa milloin mistäkin. Yleensä kuukautisista, puutteesta, sairaanloisesta syömisestäni tai yleisestä vitutuksesta, joka yleensä juontaa juurensa minun ah, niin tavattoman hyvästä tuuristani. Saatan ehkä valittaa vähän tälläkin kertaa, mutta lupaan kääntää ainakin puutteen positiiviseksi jutuksi!

Minun hartiat on oikeasti ihan kauhean kipeät. Kipu on levinny jo tuonne käsivarsien alle selkäpuolelle ja kylkiin. Ainakin vasemmalla puolella. Suurimman osan ajasta tuntuu, että hartiat ja niiden lähiseutu on joko tulessa tai syväjäässä. Koskee kaiken aikaa. Meinasin tänään lähteä ekan tunnin jälkeen koulusta kotiin, kun koski ja oli sellanen huono olo. Jäin kuitenkin, joten ehkä olenki sitte vähän reipas. Välillä ei voi pyöritelläkään käsiä ja hartioita, ku rupeaa huimaamaan ja oksettamaan. En enää uskalla syödä noita Dolaneita, kun niissä on parasetamolia ja minusta tuntuu, ettei se oikein sovi mulle ja kaiken lisäksi Dolanit on ihan paskoja lääkkeitä muutenkin, minua ne ei oikein auta. Minen vaan jaksasi mennä taas lääkäriin uikuttamaan näistä. Yritän ojennella näitä ja olla hiljaa. Olen hiljaa siinäki vaiheessa (niin varmaan!), ku mahani viimein kärähtää puhki jatkuvasta iboprofeenin napsimisesta.

No mutta. Kuten sanottu, olen edelleen kauhean kovasti puutteessa. Välillä jo hieman häilyn olossa, että olen muka tottunut saamattomuuteen, mutta kissanvillat minä mitään ole tottunu. Nöyrryn tähän vain olosuhteiden pakosta ja omien (moralististen ja turhan kireiden) periaatteitteni takia. Niinpä pidin tänään vähän hauskaa koulussa. Minun kanssa samassa ryhmässä muutamalla tunnilla on ukrainalaissyntyinen, minua ainakin neljä vuotta nuorempi jannu. Se on hirmuisen suloinen. Niinpä minä tänään vähän katselin sitä sillä silmällä ja pyörittelin päässäni ties mitä.

Kaikki alkoi siitä, kun minä jouduin sen jannun pariksi yhdessä tehtävässä. Meidän piti etsiä vapaa tietokone koululta ja kuljin sitten pitkin käytäviä sen jannun perässä ja haistoin sen iiiiihanan partaveden tuoksun ja kiihko veti minut pauloihinsa. Voi, miten hyvälle se jannu tuoksui! Minun teki mieli työntää pää sen paidan sisään, mutta en sitte kuitenkaan toteuttanu tätä mielitekoa. Kuuntelin sen pojan ääntä ja se oli kuin samettia. Sen ässät suhahteli, kuin lähijunat kesäyössä ja sen iho oli kuin silkkiä. Se oli ihanasti ruskettunut ja sen silmissä oli niiiiin kovin viaton ilme. Kulutin lopputunnin siihen, että kuvittelin mitä tekisin mokomalle jannuparalle makkarissa. Tunti kului varsin rattoisasti.

Harmi, että kaikissa ryhmissä ei ole miespuolisia opiskelijoita. Parilla tunnilla minun kanssa on yksi jannu, mutta ikävä kyllä sillä on voileivän kokosia mustapäitä naamassa ja se on pessy hampaat viimeeksi ehkä viime vuoden puolella, jos silloinkaan. Hän ei suorastaan kirvoita minua seksuaalisiin kuvitelmiin kanssaan, ei. Ehkä on parempikin, että edes jollain tunnilla keskityn opiskelemaan, enkä paneksimaan pitkin koulua kuvitelmissani.

Ainiin, minun laihutuskuuri sujuu oikein hyvin. Koulussa oli niin pahaa ruokaa, että söin suurimmaksi osaksi salaattia. Kotiin tultua söin eh... eiliset popkornien ja irttareiden jämät. Siis pakkohan ne oli syödä. EIHÄN NIITÄ VOI JÄTTÄÄ MIHKÄÄN SEISOMAAN, SAATI HEITTÄÄ ROSKIIN!. Eikä niitä ollu paljoo. Muutamia hassuja kappaleita. Ikävää sinänsä on se, että minun tekee niin paljon mieli kanttarellikastiketta, etten voi ajatella muuta ja mun pitäis lukea huomiseen lääkehoidon tenttiin.

Hittolainen. Jos minusta ei kuulu, oon tukehtunu kuolaan kanttarellifantasioideni takia.

Ps. Oonkohan minä sellanen pervo, kun puhun seksi- ja sienifantasioista samassa merkinnässä...!!?

Liian usein minun syöminen muistuttaa hulluuden parrasta, epäterveyden huippua ja aivan käsittämätöntä järjettömyyttä. Tämä viikonloppu on aivan mainio malliesimerkki näistä minun mätöistä. Istun tälläkin hetkellä suu vaahdossa, popkornikulhon ja karkkipussin ristitulessa ja katsahdan välillä mahamakkaraa. Yäk.

Perjantaina viikko mukamas jännästi nollaantuu. Vaikka mussutin viikollakin yhtä jos toistakin, "unohdin" asian tyystin perjantaina ja ostin kiltisti viikonloppuherkkuja, koska pitäähän alkavaa viikonloppua toki jollain juhlistaa. Ei erityispitkällä lenkillä. Ei herkullisella salaatilla. Ei purnukoitumisella. Vaan. Järkyttävällä määrällä kaikkea mahdollista mättöä, joka ei missään nimessä saa loppua kesken ja joka takuulla päätyy vyötärölle tursuavaksi, tytiseväksi ja kaikin puolin epämukavan tuntuiseksi muodostelmaksi.

Toisin sanoen saavuin perjantaina (taas vaihteeksi!) kaupasta kahden pienen sipsipussukan, dippikastikkeen, kääretortun ja suklaalevyn kanssa. Ensin söin lennossa kaksi suurta palaa kääräristä. Sitten röhnötin ruokapöydän ääressä lukemassa huonolla menestyksellä, koska käteni vispasi supernopeudella vuoroin manhattan-pussissa, vuoroin tavallisten sipsien pussukassa ja verotti lukemiseen keskittymistä, koska minun piti aina katsahtaa, kummasta pussista otan ja kuinka paljon kauhon dippikastiketta. 140 grammaa sipsuja ja purkillinen kermaviilidippiä oli syöty noin kolmessa nanosekunnissa. Röyh. Siirryin suklaaseen. Suolaisen jälkeenhän tekee aina mieli makiaa. Söin levystä yli puolet yhteen menoon. Taisin syödä vielä illan aikana jotain terveellistäkin. Lopultahan pääasia on, että syö JOTAIN.

Seuraavana päivänä (eli eilen) söin aamiaiseksi vähän kääretorttua ja suklaata. Koska olin lähdössä sinne korkkarijuoksuun katsomaan, söin ennen sitä purkin ananasta ja banaanin, jottei rupea heikottamaan. Epätavallisen terveellistä... Palasin kuitenki tapoihini heti kohta terassilla ja join pari siideriä. Hain kotoa kamoja ja söin välipalaksi viimeiset suklaat. Sitten join erinäiset määrät siideriä ja jotain muutakin ja yöpalaksi vielä kokonaisen pitsan (eikä tehny edes tiukkaa!). Kamala sika.

Tänään söin aamupalaksi puolikkaan käärärin. Sitten menin iltapäivällä ravinteliin ja söin kanaa ranskalaisilla ja sienikastikkeella. Olin ihan halkeamispisteessä, mutta hain silti kaupasta 400 grammaa irtokarkkia. Kaiken lisäksi tulen irtokarkista hyvin helposti pahoinvoivaksi ja mahakipuisaksi. Ei haitannu, tulin kotiin ja ahdoin karkkia lärviin.

Nyt olen koko illan mussuttanu noita karkkeja. Äsken tein popkornia, kun teki yllättäen mieli suolasta. Istun poppiskulho oikealla, karkkipussi vasemmalla puolella ja tunnen suunnatonta itseinhoa ja osittaista pahoinvointia. Tunnen oloni jättiläismäiseksi silavavuoreksi, joka hytisten lilluaa omassa paljoudessaan ja tirsuaa joka puolelle ympärilleen. Joudun kohta hommamaan sellasen "leveä kuljetus"-kyltin.

Sain viimeksi torstaina kammokohtauksen, jolloin kannoin kaupasta hullun vimmalla hedelmiä ja rahkaa ja vannoin, etten koske enää mihinkään epäterveelliseen ja lakkaan olemasta huussin kokoinen. Suurin osa niistä terveellisistä ruuista on yhä tuolla jääkaapissa odottamassa tämän lupauksen lunastamista. Ei vittu.

Huomenna minä ihan varmasti alotan laihiksen.

*huutonaurua*

Mun on pitäny jo kauuuuuuan kirjottaa yhdestä aiheesta, joka on vaivannu minun mieltä ja jota olen kovasti miettiny ja johon olen (näin heterona) kaivannu ennen kaikkea miesten mielipiteitä ja ajatuksia. Mulla kun on vaan naisversio aivoista käytettävissä, ni minen vaan tajua.

Olen pähkäillyt, että voiko koominen nainen olla myös eroottinen. Voiko ihan oikeasti kakkahuumoria suoltava, kainalopieruja rämpsyttävä ja ääneen omille jutuilleen hohottava nainen olla haluttava? Olen ajatellut tätä (yllätys yllätys) siksi, että minä itse satun olemaan joskus varsin koominen (omasta mielestäni) ja kerron omista kakkakepposistani ja muista minulle sattuneista kommelluksista varsin avoimesti.

Minen siis kuulu niihin (vissiin aika harvoihin) naisiin jotka yhä pitelevät yllä kuvaa suolettomista naisista, jotka ei käy vessassa muuta ku ehkä pissalla ja puuteroimassa nenää ja hihittämässä ja jotka ei hikoile, punoita, kutise tai vuoda mistään kohtaa. Ikinä. Sinänsä minun ei myöskään tarvii mainostaa jokaista kakalla käyntiä ja hiivatulehdusta, mutta joskus tilannehuumori on kohdallaan, enkä minä pelkää tai häpeile useinkaan laittaa itseäni siinä kohtaa likoon.

Ei sillä, (varsinkin itseensä kohdistuvaa) ronskia huumoria viljelevän kuvatuksen lisäksi minusta löytyy viettelijätär, joka katsoo tuhmasti silmiin alta kulmain ja ottaa sitten poskeen antaumuksella ja pitkään hamaan hulluuteen saakka. Minusta löytyy viaton tyttö, joka flirttailee katsomalla kainosti hymyillen olkansa yli. Minusta löytyy jättiläismäisen sydämen omaava, haudanvakava, henkeviä henkäilevä mietiskelijä, joka puhuu ja kuuntelee. Mutta auttaako nämä enää siinä vaiheessa, kun olen kertonut tarpeeksi monta kakkakommellusta?!

Hmm... tuon viimisen kappaleen jälkeen aloin miettimään hoitoon hakeutumista. Kuullostan ihan sellaselta jakautuneelta persoonalta. Skitsolta niiku.