Rahan korruptio: 42. Seurauksena kertakäyttökulutu

Jani Laasosen kirjan "Rahan korruptio - Johdatus resurssipohjaiseen talousajatteluun." luvallinen julkaisu blogissani jatkuu luvulla 42. Seurauksena kertakäyttökulutusyhteiskunta. Jani Laasosen blogissa erittäin hyvää lisämateriaalia.

Jani Laasosen kirjan viimeisin versio löytyy latauksena hänen blogisivunsa oikeasta reunasta heti vierailijalaskurin alla olevasta kuvakkeesta.

http://resurssipohjainentalous.blogspot.com/2010/03/42-seurauksena-kertakayttokulutusyhteis.html

[LAINAUS]sunnuntaina 14. maaliskuuta 2010
42. Seurauksena kertakäyttökulutusyhteiskunta

"Kehittynyt talousjärjestelmämme vaatii, että teemme kuluttamisesta kiinteän osan elämäntapaamme, että muunnamme tuotteiden ostamisen ja kulutuksen rituaaleiksi, että haemme kuluttamisesta henkistä tyydytystä, sekä tyydytystä egollemme (...) Tuotteiden tulee kulua, palaa loppuun, tulla korvatuiksi ja pois heitetyiksi alati kiihtyvään tahtiin."

-- Victor LeBow, 1955 --

1980-luvulla ostettu tietokone toimii vuosien aktiivikäytön jälkeen erinomaisesti vielä tänäkin päivänä, yli 20-vuotta myöhemmin, mutta vuonna 2010 kaupasta upouutena hankittu muutaman sadan euron läppäri hajoaa lähes poikkeuksetta kolmen vuoden sisällä ostohetkestä, usein vieläpä juuri takuuajan umpeuduttua, aivan kuin se olisi suunniteltu hajoamaan.

Siinä missä vanhat kuvaputkitelevisiot kestivät ennen vuosikymmeniä, uudet valtavat LCD- tai plasmatelevisiot kestävät korkeintaan muutamia vuosia. Sama kuvio toistuu kodinkoneissa, viihde-elektroniikassa ja oikeastaan kaikissa nyky-yhteiskunnan kulutustuotteissa.

Jos kaksi vuosikymmentä sitten ostit uuden auton, saatoit itse oppia korjaamaan sitä niin hyvin, ettei sinun tarvinnut koskaan viedä sitä ulkopuoliselle korjaajalle. Jos sen sijaan tänä päivänä erehdyt auto-ostoksille, sinua suorastaan kielletään avaamasta autosi konepeltiä lisävahinkojen välttämiseksi. Uuden auton omistajana olet pakotettu käyttämään ainoastaan merkkikorjaamojen palveluita ja maksamaan huikeita vuosittaisia huoltomaksuja pelkästä autosi ajokelpoisuuden ylläpidosta.

Autoteollisuus on yli sata vuotta vanha teollisuuden ala. Kun ensimmäiset autot tuotiin markkinoille, ne vaativat jatkuvaa huoltoa ja kestivät toimintakunnossa korkeintaan vuoden. Tätä kautta autojen vuosittaisesta huollon tarpeesta tuli luonnollisella tavalla autoteollisuuden standardi.

Ajan saatossa autoteollisuuden ympärille kasvoi merkkikorjaamoiden huoltopalveluteollisuus, joka sai elinvoimansa autojen kuluvista osista ja autoissa ilmenneistä vioista. Niinpä sitä mukaa, kun ihmiskunnan luonnontieteellinen ja teknologinen ymmärrys lisäsi auton valmistajien ymmärrystä kestävämmistä koneen osista ja materiaaleista, joutui autoteollisuus laskemaan samassa suhteessa tuotteidensa laatua.

Jos auton huoltovälin standardi on 20 000 kilometriä, tulee kuluvien osien kestää kulutusta luonnollisesti vain 20 000 kilometriä. Kyse ei ole kuluttajan tai ympäristön hyödyn maksimoinnista, vaan auto- ja huoltoteollisuuden työpaikoista, sekä tietysti voittojen maksimoinnista.

Markkinoilla on käynnissä jatkuva omituinen ristiriita hyödykkeiden kuluttajien ja hyödykkeiden tuottajien välillä. Siinä missä kuluttajaa hyödyttäisi mahdollisimman pitkään, jopa vuosikymmeniä kestävä tuote, joka olisi rakennettu kestävimpien tunnettujen materiaalien ja huoltovapaimman teknologian varaan ja olisi päivitettävissä uuden veroiseksi vain pienin muutoksin, niin tavaran valmistajalle tällaisten tuotteiden valmistaminen tarkoittaisi kaikkea muuta kuin järkevää liiketoimintaa. Senpä vuoksi nykypäivänä tuotteen takuuaika määrittää suoraan myös tuotteen iän. Jokainen päivä, jonka tuote toimii yli takuuaikansa, lykkää samalla korvaavan tuotteen hankintaa ja tuottaa siten yritykselle laskennallista tappiota. Tuotteen tulee rikkoutua määräajassa, jotta ihmiselle syntyisi tarve ostaa tilalle uusi korvaava tuote.

Jos tuotteet eivät itsestään hajoa käytössä, jäävät ne pian pois muodista, jolloin sosiaalinen paine ajaa ihmiset heittämään vielä täysin kelvollisia hyödykkeitä (esimerkiksi muotivaatteet ja -elektroniikka) kaatopaikoille. Jos näin ei tapahtuisi, olisi se vahingoksi paitsi tuotteita valmistavalle yritykselle, myös pankki- ja valtiojärjestelmälle, jolle maksimaalinen rahankierto tarkoittaa aina lisääntyvää voittoa, talouskasvua ja kasvaneita verotuloja.

Koska nykyinen järjestelmämme ei palkitse, vaan päinvastoin rankaisee yrityksiä, jotka tuottavat kestäviä tuotteita, ihmisillä ei ole minkäänlaista käsitystä siitä, kuinka kestäviä tuotteet voisivat olla, jos ne todella suunniteltaisiin kestämään.

Nykyjärjestelmässä tuotteet suoranaisesti jopa suunnitellaan hajoamaan mahdollisimman pian takuuajan umpeuduttua. Kyse on tärkeästä osasta nykypäivän teollista suunnittelua. Englannin kielessä tälle on oma terminsäkin: "planned obsolescence", eli suunniteltu hajoaminen, eikä se ole mitään muuta, kuin yritysten laillinen tapa ryöstää asiakkaitaan.

Koska valtioiden ensisijainen tarkoitus on tukea maan teollisuutta ja ylläpitää siten elinvoimaista talousjärjestelmää, heijastuu finanssimaailman lobbaus suoraan myös poliittiseen tahtoon lyhentää tuotteiden sallittua kestoikää. Voitonmaksimointiin perustuva järjestelmä ei lähtökohtaisesti huomioi ihmisen etua.

"EU-komission valmistelema direktiiviehdotus vapauttaisi esimerkiksi kodinkoneiden valmistajat virhevastuusta jo kahden vuoden jälkeen. Se heikentäisi suomalaisten kuluttajansuojaa ja kiihdyttäisi suuntausta, jossa uusista ja kalliistakin laitteista on tulossa kertakäyttötavaraa... Valmistajat ovat tehneet uusien laitteiden korjauksen vaikeaksi ja kalliiksi. Korjaus vaatii usein konetta ohjaavien piirilevyjen vaihtoa. Näiden saatavuutta taas on rajoitettu ja hintaa osin keinotekoisesti nostettu jopa satoihin euroihin." (YLE:n TV-uutiset 23.9.2009)

Jopa tekstinkäsittelyn kaltaisista perinteisistä tietokoneohjelmista, jotka ovat jo vuosikymmeniä pysyneet perusominaisuuksiltaan lähes muuttumattomina, julkaistaan vuosittain uudet, usein vanhempien versioiden kanssa keskenään yhteensopimattomat versiot.

Monissa tällaisissa sovelluksissa ei ole tapahtunut mitään sellaista perustavanlaatuista muutosta viimeiseen kymmeneen vuoteen, mitä ei oltaisi voitu hoitaa pelkillä verkosta ladattavalla ilmaisilla päivityksillä niin haluttaessa. Mutta koska yhtiön tulee pyrkiä maksimoimaan voittonsa ja kun ohjelmistoa ei myöskään voi suunnitella hajoamaan itsestään määräajan umpeuduttua, täytyy edellinen ohjelmistoversio tehdä vanhentuneeksi vuosittain ilmestyvän uuden version myötä.

Alati lyhyemmäksi käynyt tuotteiden elinikä tarkoittaa luonnollisesti alati kiihtyvää luonnonresurssien tuhlaamista ja kasvavaa jäteongelmaa. Kohtaamme päivittäin markkinatalouden aikaansaamaa ja ylläpitämää tehottomuutta, mutta meidät on saatu pitämään sitä kaikkea täysin luonnollisena, sen sijaan että ymmärtäisimme, mistä kaikki todellisuudessa johtuu.

Nykyisen järjestelmän puitteissa tuotteita ei ole kannattavaa suunnitella helposti päivitettäviksi, saati kestämään vuosikymmeniä tai vuosisatoja, vaikka se teknisesti olisikin mahdollista ja hyödyttäisi ihmisten lisäksi myös ympäristöä. Sen sijaan tuhannet samanlaiset tehtaat ympäri maailman työntävät jatkuvasti ulos tuhansia samankaltaisia kehnosti suunniteltuja ja mahdollisimman edullisista raaka-aineista valmistettuja tuotteita.

Jos järjestelmämme perustuisi ihmisten hyvinvoinnin maksimointiin tyhjyyttään kumisevan voiton maksimoinnin ideologian sijaan, ei mikään estäisi esimerkiksi hehkulamppuja palamasta vuosikymmeniä - vain yhden esimerkin mainitakseni. Onhan pisimpään palanut hehkulamppu palanut yhtäjaksoisesti jo vuodesta 1901 asti, palaen vielä tänäkin päivänä. Tuotteet kyllä saataisiin kestämään, jos talousjärjestelmämme palkkiomekanismit muutettaisiin tukemaan rationaalista käyttäytymistä sen sijaan, että siitä rationaalisuudesta rangaistaan.[/LAINAUS]