Rapsakkata

Näytetään kirjoitukset tammikuulta 2009.
Seuraava

Kuuban elimet uuteen uskoon  1

Kun potkaisee tyhjää Castron Fidelin; aloittaa se Amerikan Yhdysvaltojen kupeessa melkoisen valtapelin.

Tulin lukeneeksi Serge Raffyn kirjan - Fidel.

Suosittelen kirjan lukemista kaikille Kuuban lähihistoriasta kiinnostuneille. Vaikka olen tiennyt, että se on verinen, niin eivät nuo Castron veljekset mitään pyhäkoulupoikia ole olleet. Alun alkaenkaan.

Vaikkakin Fidel on tasavallan presidenttimme kanssa koulutukseltaan lakimies, niin uskon, että Kuubassa olisi oiva kansainvälinen tehtäväkenttä Halosen - Arajärven pariskunnalle, kun pesti Mäntyniemessä päättyy.

Lähi-itä ja Afrikka ovat mielestäni alueita, joissa pelkällä länsimaisella logiikalla ja ilman suurvaltojen satsauksia ei liene pysyviä tuloksia koskaan saatavissa.

Kuubasta on löydettävissä myös oppia sillä varalle, että kun virallinen Suomi aina silloin tällöin miettii maanpuolustuksensa ulkoistamista.


Hey, Hey Handsome

Nigthwissin tyyliin on ollut aikaa jättää viime päivien aikana jäähyväiset.

13 vuoden tiivis suhde tuntui nykypäivänä melkeinpä ikuiselta.

Suhde kesti ja jatkui. Käyttöohjeistustakaan ei enää välillämme tarvittu.

Toisen toimintojen ja toiveiden ohjaaminen lonkalta vetäistynä; ääniohjauksella; tuntui aika mageelta.

Vaan viime vuoden puolella suhteeseemme alkoi tulla säröjä, jotka saivat viimein vahvistuksen.

Ensin alkuun nuo säröt olivat pieniä vilkaisuja muihin malleihin ja tänään se sitten tapahtui!

Esko Ahon aloitettua vuoden vaihteessa Nokian johtajana, niin meitsi laittoi periaatteen miehenä 13 vuotta kestäneen suhteen Nokialaisiin tuotteisiin poikki.

Helppoa ei tule varmasti olemaan uudenkaan merkin kanssa, mutta Esko Ahoa ei tarvitse minun enää huomisesta lähtien puhelimeen vastatessani muistella, kun vastaan uuteen puhelimeeni.

-Sjung, sjung my Samsung-


Seuraava