Rapsakkata

Näytetään kirjoitukset maaliskuulta 2009.
Seuraava

Nelikannasta

Ero päättääjiin päin tuntuu kasvaneen näin kansalaisen näkökulmasta aivan omiin lukemiinsa.

Tämän päivän Helsingin Sanomissa valtiotieteiden maisterismies Jukka Knuuti kirjoittaa mielipidesivulla, että "Kolmikanta kirjattava uuteen perustuslakiin."

Lisäksi hän toteaa osuvasti ja onnistuneen provosoivasti:

"Kummastella sitä vastoin voi, miksei vuoden 2000 perustulakia kirjoitettaessa mitenkään otettu huomioon kolmikannan muodostamaa realiteettia. Senkö takia, ettei työmarkkinajärjestöjä voi sijoittaa klassiseen vallan kolmijako-oppiin?"

* * *

Valtiotieteen maisteri Jukka Knuuti Espoosta unohtaa autuaasti tai kokemattomuuttaan sen, että Suomessa pitää puhua pikku hiljaa reilusti nelikannasta.

Nelikantahan muodostuu kolmikannasta + finanssialasta.

Välillä lainvalmisteluissa ovat mukana pankkialan ja väliin taas vakuutusalan etujärjestöt.

Sen lisäksi nelikannasta pikku hiljaa avoimemmin puhuttaessa huomataan, että ministeriöt ja laillisuusvalvojat ovat pitkälle niiden hallinnassa. Eduskuntakin kulkee jostain syystä varsin lyhyessä liekassa.

* * *

Pelottavaksi demokratian ja länsimaisen oikeusvaltion peruskäsitteiden kannalta menee se, kun työelämän lakeja sorvanneet nelikannan osapuolet käyttävät myös isoa tuomiovaltaa.

Nelikantahan pyörittää koko vakuutusoikeudellista tuomioistuinjärjestelmää mennen tullen.

Yksi merkillisimmistä yksiköistä on tapaturma-asiain korvauslautakunta, joka on pelottava esimerkki nelikannasta.

Toimiessaan koko vakuutusoikeudellisen tuomioistuinjärjestelmän ulkopuolella; se pystyy kumminkin sanelemaan sen; kenelle korvauksia lakisääteisestä vakuutusjärjestelmästä maksetaan.

Siellä ne ovat palkansaajapuolijärjestöjen edustajat sulassa sovussa muiden äskettäisessä eläkekiistassa ärhennelleiden osapuolten kanssa!

Tapaturma-asiain korvauslautakunnan jälkeen tapahtuva kirjallinen muutoksenhakuprosessi on valittajalle vain lumeoikeutta, jonka kruunaa lumevakuutusoikeus.

* * *

Nelikantaisesti luotujen lakien vaikuttavuudesta infoa kansalaisnäkökulmasta katsottuna:

http://www.sanomat24.fi/keskustelu/


Sopuisaa sooloilua

Kova kissanhännän veto taitaa olla menossa:

keskustan
kokoomuksen
demareiden välillä...

Ainakin, jos uskoo tiedotusvälineitä.

Kuitenkin kulissien takana touhutaan varmasti aika sopuisasti ja nauretaan porukalla.

Eikös se Sailaksen veljespari Raimo ja Harri ole aika merkittävillä paikoilla. Toinen valtiovarainministeriössä ja toinen keskinäisen eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen johdossa.

Valtiovarainministeri Kataisen veto ohjata kohuttujen työeläkeasiain valmistelu Eläketurvakeskukseen ja sen toimitusjohtajan Jukka Rantalan valmisteluun oli taitava.

Eläketurvakeskushan ei ole julkishallinnollinen organisaatio, vaan työeläkeyhtiöiden yhteenliittymä.

Joten näidenkin asioiden valmistelu tapahtuu juuri niin kuin yhtiöt ja työmarkkinajärjestöt haluavat.

Ja taas jää eduskunnalle mopen rooli.


Vaan missä on Zei-Zei?

Kysymys liittyy nyt Esko Ahoon. Lex Nokian massiivisen vatvomisen yhteydessä ei silmiini osunut kertaakaan mainintaa Nokian päälobbarin Eskon Ahon toimista.

Saati kommentteja.

Kuitenkin Ahon Eskolla on edelleen näppinsä monessa Suomessa porisevassa sopassa.

Toivottavasti Esko Ahoa voidaan kuulla ja hänen tietotaitoaan voidaan hyödyntää yhtenä edellisen pankkikriisin myrskyn silmässä olleena päättäjänä. Ehken vain niissä asioissa; miten Suomessa ei pidä nyt toimittavan.

Samaten olisi hyvä saada julkiseen tietoisuuteen 1990-luvun puolivälin valtiovarainministerin Sauli Niinistön kautta perusfaktoja. Kun Suomea pelastettiin pelastettiin hänen johdollaan talouskurimuksesta mm. suomalaisten vakuutusyhtiöiden varallisuudella, niin mitä kaikkea sovittiin lainojen takaisinmaksusta?

Yhtenä tiedossa olevan osana valtiovarainministerinä toiminut Iiro Viinanen "löydettiin" vakuutusyhtiö Pohjolan pääjohtajaksi....

Halikon Herttua eli Björn Wahlroos aloitti varallisuutensa huiman kartuttamisen akselilla Mandatum-Postipankki-Sampo.....

Käsittääkseni sitä ennen Halikon Herttua konsultoi menestyksekkäästi valtiojohtoa siitä, minne SYP:n varallisuus ja kenen maksettavaksi SYP:n ongelmaluotot lykättiin....


Home tappaa

Yliopistoporukat saivat eilen aikaiseksi ihan hyvää näkyvyyttä asiansa puolesta.

Hostain syystä suomalaisiin julkisiin tiloihin pesiytyneet terveydelle vaaralliset sisäilmaongelmat ovat kasvaneet jättimäisen isoiksi.

Terveydelle vaarallisissa tiloissa työskentelevien sairastuttua kohtelu ja kyyti saattavat olla todella kylmää.

Oheinen SuomiExpressissä esitetty homeesta sairastuneen Irma Hirsjärven tapaus saa toivottavasti kaikupohjaa yliopistoväen keskuudessa.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

"Kuka ottaa vastuun homesairaudesta?"

Tutkija Irma Hirsjärvi sairastui työpaikallaan Jyväskylän yliopistossa. Ilmeisesti vanhan talon alapohjassa piilevä home aiheutti hänelle keuhkosairauden. Jokainen aamu alkaa tuhdilla lääkeannoksella, mutta Irma ei aio luovuttaa.

Hän hakee oikeutta itselleen - ja muille.

Erityisen huolissaan hän on päiväkotilapsista ja koulunuorista, jotka kärsivät huonosta sisäilmasta. Lapsille syötetään allergialääkkeitä, mutta sairastelun syihin ei oikeasti haluta tai osata puuttua.

Sairaus nähdään yksittäisen ihmisen tuntemuksena tai satunnaisena oireiluna, joka on riippuvainen vuodenajasta. Irma peräänkuuluttaa nyt vanhempien ja muiden aikuisten vastuuta. Tästä asiasta kuulemme vielä!

> Katso video osoitteessa (Etsi ja lataa video avautuvalta listalta ruudullesi):
http://ohjelmat.yle.fi/suomiexpress/kerro_oma_tarinasi/tuhansien_tarinoiden_maa

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Kyseisessä ohjelmassa näkemyksiään esittää Irma Hirsjärven lisäksi mm.:

Markku Uusitalo
sisäilmatyöryhmän puheenjohtaja
Jyväskylän yliopisto

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Suomen ihmisoikeustilanteesta kertovista raporteista on jäänyt mielestäni pois todella vakavia ihmisoikeussopimusten loukkauksia.

Vaan toistaiseksi kun samat tahot, jotka ovat törkyilyjen takana, myös päättävät, mitä raportteihin hyväksytään, niin Suomessa eletään kuin ellun kanat lumetodellisuudessa.


Finanssikriisin ratkaisu

Globaalin finanssikriisin ratkaisun avaimet ovat Suomen käsissä!

Väite saattaa kuulostaa suuruudenhullulta, mutta Vanhasen Mattihan otti tässäkin asiassa aloitteen edustamiensa korporaatioiden haltuun.

Miten ja missä tuo tapahtui?

Pääministerimme taisi toissa viikolla Euroopan pelikentillä esittää, että pankkien ja niiden omistamien tytäryhtiöiden tilanteet (kuten sitoumukset) sekä taseet läpivalaistaan.

Toki läpivalaistavien joukkoon on hyvä ottaa kaikki eläkeyhtiöt sekä vakuutusyhtiöt. Esimerkkinä vakuutusjätti AIG, jonka jäljiltä tuntuu kuukausittain löytyvän amerikkalaisille veronmaksajille uutta maksettavaa.

Mikäli aloitus tehdään vapaaehtoisesti kaikista Suomessa kyseisillä aloilla toimivista yhtiöistä, niin Suomi pompsahtaa maailmanlaajuisen uutisoinnin kärkeen.

Joka menee kerrankin sisältönsä osalta kaikkialla tavallisten eläväisten järkeen. Jopa globaalissa mittakaavassa.

- - - -

Merkittävänä finanssikriisin perusratkaisuna kaikki maailman valtiopäämiehet antavat parlamenttiensa valtuuttamana kirjallisen lausuman siitä, että:

a. heidän valtiollaan ei ole suoria tai välillisiä sijoituksia niin kutsuttuihin maailmalla toimiviin veroparatiiseihin.

b. tai jos on, niin kerrotaan kuinka paljon ja missä kaikissa paikoissa.

c. Suomi aloittaa 1.4.2009 Tasavallan presidentti Tarja Halosen johdolla.

- - - -

Maailman veroparatiiseissa olevaa varallisuutta on arvioitu olevan:

15 000 000 000 000 dollaria

eli

15 000 miljardia dollaria

eli

15 biljoonaa dollaria

* summat vaihtelevat huomattavasti lähteittäin.

- - - -

Mm. Sveitsissä ja Cayman-saarilla toimiviin veroparatiiseihin useat monikansalliset korporaatiot ovat siirtäneet likvidejä varojaan verottajan ja säätelyn ulottumattomiin. Sekä tarvittavaan taloudelliseen "sijoitusneuvontaan" varallisuutta omaavat yksityiset henkilöt.

Eihän vain suomalaiset?


Eliminoiko hallitus seisokin uhan?

Varmasti kuin se kuuluisa rako valkealla; niin syntyi sopu työeläkkeitä koskevassa kiistassa.

Aivan kuten tulin ennustaneeksi. Lappi kevättalvisine kelohonkamökkeineen kutsuu nyt jo entisiä kiistakumppaneita ja konsensukseen integroituneita tiedotusvälineiden edustajia.

Etukäteen kirjoitetun draaman elinkaari yllätti tosin nopeudellaan.

Toivon kaikkien palkansaajien puolesta, että julkisuuteen tuodaan lähopäivinä kaikkien aiheesta kiinnostuneiden tutustuttavaksi "sovun" tarkempi sisältö.

Mitä oikein illan pimeydessä kajottavien valojen keskellä kolmikannassa sovittiin? Kenen allekirjoituksilla sopu juridisesti sinetöintiin?

Odotteluaikana avoimesta netistä voi löytää kaikkia suomalaisia koskettavaa tietoa:

vakuutuslääketiede tappaa

Tuokin edellä mainittu on mahdollista, kun konsensus osapuolet sopivat keskenään korporaatioiden ylivallan jatkumisesta. Mielestäni aika härskein ja DDR-pohjaisin keinoin.


Lappi ratkaiseen eläkeiän noston

Lappi nousee ratkaisemaan julkisuuteen masinoidun työeläkeiän noston.

Jopa EK:n Leif Fagernäs toivoo pikaista ratkaisua, koska kevättalven kelohonkapalatseihin keskittyvät lumeseminaarit uhkaavat jäädä pitämättä.

Itse veikkaan, että "kiista" on saatu ratkaisua kahden viikon kuluttua.

* * * * *

"Kiistojen" osapuolet pääsevät muun muassa työeläkeyhtiöiden Varman ja Ilmarisen kelohonkapalatsien suomiin faciliteetteihin Lapissa.

Valitseekohan presidenttiparimme tänäkin pääsiäisenä Ilmarisen tarjoilut?

* * * * *

Toivottavasti aika on kypsä siihen, että palkansaajajärjestöjen vuosina 2003-2007 neuvottelimista lakimuutoksista kerrotaan myös samalla avoimuudella kuin tästä työeläkeiän "nostouhasta."

Hajujälkiä edelliselle voi etsiä netistä sanoilla:

vakuutuslääketieteen dosentti
tapaturma-asiain korvauslautakunta
vakuutuslääketieteen erityispätevyys


Pokeripeliä eläkeiän nostosta

Liikuttavan yksimielisesti palkansaajajärjestöt ja oppositio ovat masinoituneet hallituksen esittämää työeläkeiän nostoa vastaan.

Jotenkin ei voi välttyä vaikutelmalta, että meneillään on supisuomalainen spektaakkeli, jolla käännetään pois huomiota jostain toisesta isosta muutoksesta, jota samaan aikaan junaillaan jossain toisaalla.

Nelikantaisesti valmisteltua tapaturma-ja ammattitautilakia junailtaneen läpi konsensuskoneiston parasta aikaa? Koskettaa muuten kaikkia tämän hetken palkansaajia.

Toivottavasti tämä aika tuo myös viimein päivän valoon myös viime hallitus-ja eduskuntakaudella työelämää koskeviin lakeihin tehdyt törkeät muutokset.

Yksi esimerkki aiheen tiimoilta.

Työeläkeasioiden ja tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan (vakuutusyhtiöt maksavat vuosittaiset kustannukset - vrt. perustuslain 21 ja 22 artiklat) kelpoisuuvaatimuksiin saatiin uitettua kaikessa hiljaisuudessa pätevyysvaatimus, joka on kokonaan vailla lainsäädäntöön kirjattuja perusteita.

Hakuja ja osumia kannattaa aiheesta kiinnostuneiden hakea sanoilla:
vakuutuslääketieteen erityispätevyys

Toivottavasti media pystyy kaivamaan vastauksen seuraavanlaiseen kysymykseen:

Miten ja minkälaista palkkiota vastaan SAK, Akava ja STTK ovat johtohenkilöineen menneet hyväksymään kyseiset muutokset lakeihin, jotka suosivat vain ja ainoastaan vakuutusyhtiöitä?


Seuraava