Rapsakkata

Näytetään kirjoitukset elokuulta 2009.

Kenkää p**kele!  1

Vaalirahoituksen selvittelyt alkoivat nähtävästi hipoa jo valtakunnan huippupäättäjien asemaa.

Joten Stora-Enson ja Metson oikein ajoitetusta työväen massapotkinnasta saatiin joksikin aikaa uutisvirtoihin uusia kuohupäitä. Ajoitusta oli varmasti pohdittu valtio-omistajien kanssa, koska sen verran aneemisilta vaikuttivat hallitusten ministerien eiliset kommentit uutisissa.

Kuin sattumalta vaalirahoituksen ja konkurssiin menneen Nova-Groupin johtajahahmo Arto Merisaloa kuullaan poliisiin taholta tarkemmin. Tänään pidettävän vangitsemisoikeudenkäynnin jälkeen tiedämme lisää.

Värikkäältä tuntuu ainakin Merisalon tausta. Eikä siinä mitään. Virheitä saa elämässä tehdä ja ihannetilanne on tietysti se, että niistä aina jotain oppii.

Merisalo: ”Rehellistä vanhaa sahamiessukua” - Talouselämä:
http://www.talouselama.fi/uutiset/article303947.ece?v=t&d=0

Eikä siinä mitään perusteita poliisin kuulemiselle NG:n asioista varmasti on ja ihmettelen suuresti, jollei Merisalo ole ennättänyt varsin pitkänä viiveaikana tuhota moneen kertaan huippupäättäjillemme arkoja asiatodisteita.

Tosin ihmettelen suuresti, elleivät Nova-Groupin toimijat ole tehneet neuvotteluistaan nauhoitteita tai vastaavia, koska kyse on ollut käsittääkseni varsin suurisuuntaisista asioista. Jona pidän vaalirahoittajille mielesen hallituksen saamisen Suomeen.

Mielenkiintoista olisi saada tietää oliko viime eduskuntavaalien, tähän mennessä tiedossa olevan, suurimman vaalirahoittajan edustajia rustaamassa vastineeksi Säätytalolla hallitusohjelmaa?

Silloin tietäisimme taas hiukan lisää vaalirahoituksen vaikuttavuudesta. Kuten, että onko kyseessä Suomen historian ensimmäinen dopinghallitus? Pitääkö voittokkaat vaalit uusia vai poistaa mahdollisin kepulikonstein paikkansa saaneet kansanedustajat eduskunnasta?

Taustaa hallitusdopingiin netin hakukoneilta:

avoimen vaalirahoituksen ABC


Slash  1

Tulin viimein onnistuneesti lukeneeksi kirjan ainakin helkkarinmoisesta kitaristista.

Gun`s Roses yhtyeeseen avautui näkökulma, joka vahvistaa uskomustani siihen, että suuri menestys ei tule musamaailmassakaan kovaa ja hidasta perustyötä tekemättä. Onnea tarvitaan myös erilaisten palasten loksahtamisessa paikalleen. Manageri, tuottaja, miksaaja ja tärkeimpänä kaikesta bändin oma tekninen henkilökunta. Läheisten tukea tarvitaan paljon sekä myös bändissä soittavien vahva näky siitä, mikä on musiikillinen tavoite.

Slashin kirjaa kertoo hyvin sen, että suurinkin menestys voi kuihtua nopeasti, kun bändin henkilökemia alkaa tökkimään.

Slashin avoin kertominen erilaisten päihteiden käytöstä toiminee toivottavasti hyvänä esimerkkinä sille, että kaikkia paheita ei tarvitse henkilökohtaisesti itse kokea. Tripin tai sata voi tehdä myös kirjojen kautta.

No toisaalta on hienoa, että Slahsilla rokkaa edelleen hyvin. Nyt myös perhe-elämässä.

Eikä jämä-Gunnareiden "Chinese Democracy" - paketti ole mielestäni huono. Tosin aikaahan sen valmistuminen otti.

Eiköhän Axl`kin ole jo tajunnut, ettei vallankaappaus Gunnareissa ollut loppuelämän jättipotti.... Vaikka mielestäni Axl omaa edelleen yhden rokkimaailman kovimman ääni-instrumentin.


Listavaalit tulevat?  1

Ensin keskustan Sirkka-Liisa Anttila ja siten sdp:n Jouni Backman tuovat esille listavaaleista Suomessa. Tämä tapahtuu kuin yhteisestä sopimuksesta.

Liekkö jo käynnissä eduskuntavaalivuoden 2011 hallituspaikkojen jako?

Ensi alkuun mahdollisuus listavaaleista tyrmistyttää, koska puolueet saavat laittaa siinä ehdokkaat mahdolliseen läpimenojärjestykseen. Saattaa tapahtua jopa todellisia jäsenäänestyksiä puolueiden sisällä.

Itse uskon kuitenkin siihen, että listavaalien paikkajärjestys jaetaan todellisuudessa karskisti junttaamalla. Olemmehan geneettiseltä perimältämme aitoa painikansaa.

Yksi hyvä puoli listavaaleissa on.

Se edellyttää puolueiden täydellistä avautumista. Niin rahoituksestaan kuin lonkeroistaan. Esimerkiksi merkittävässä roolissa lainsäädäntötyössä olevien kansalaisjärjestöjen suhteen.

Siten listavaalit voivat olla väylä uuteen suomalaisen politiikan statukseen. Stop skandaaleille.


Woodstock ja Paavo Väyrynen  1

Kieltämättä nuo kaksi eivät kuulosta sopivan yhteen. Toisaalta vuosi 1969 tekee sen.

Suomen vaalirahakohun velloessa on ihmetelty sitä, että voiko olla mahdollista, että kaiken takana on vaalirahoitus?

Politiikkojen taholta se on kiistetty tiukasti. Tosin vanhempi sukupolvi on ollut viisasti vaiti. Ainakin toistaiseksi.

Viikon alun uutisia selatessani ainakin vaalirahakohun suhteen tuntuu olevan jonkin sortin yleinen lopetus menossa. Se ihmetyttää ainakin itseäni, jos näin tapahtuu.

Kuitenkin mielestäni olemme kuulleet vasta 20 prossaa vaalirahoituksesta. Ja vielä vähemmän, jos puhutaan tosiasiallisesta vaalirahoituksen vaikuttavuudesta politiikan tekoon. Varsinkin, jos tarkkailuväliksi otetaan koko 2000-luku.

Suomea on hehkutettu vireänä kansalaisyhteiskuntana, jota se varmasti joltain osin voi ollakin.

Itse olen monesti ihmetellyt sitä, että kun jotakin isoksi kasvanutta epäkohtaa alkaa työstämään jonkin sortin kansalaisjärjestöjen allianssi, niin eipä kuulu sitten asiasta mitään. Tai jos kuuluu, niin loppuraportista on velat saatu siloiteltua saataviksi. Eli epäkohtaa ei ole enää olemassakaan. Tai jos on, niin sen merkitys on kuitenkin vain marginaalinen.

------------------

Näin Paavo Väyrynen Woodstockin vuonna 1969:

Paavo Väyrynen 1969
Paavo Väyrynen 1969

------------------

Sitten saamani oiva vinkki - Harri Nykänen > Suomessa sokeita korruptiolle
http://www.barrikadi.fi/


Tarastin työryhmälle deadline  2

En ole politiikan asiantuntija, mutta olen vakuuttunut siitä, että Suomen maassa on paljon mätää. Jos on toki hyvääkin.

Tarastin työryhmällä ei ole mielestäni mitään jatkamisen edellytyksiä, elleivät puolueet ja niiden vaaleissa olleet ehdokkaat paljasta vaalirahoituksiaan koko 2000-luvulta. Deadline on syyskuun alku.

Olen vakuuttunut siitä, että pienpuolueissa on järkeä. Kunhan ne pystyvät formuloimaan sanomaansa selkokielelle. Jos katsotaan vaaleissa äänestämättä jättävien osuutta, niin markkinarako on huikean iso.

-------------------------------

Tässä tulee yksi parhaista silmiini osuneista ehdotuksista, miksei Tarastin työryhmän pidä enää nykykokoonpanossa jatkaa:

>>>>>> Itsenäisyyspuolue vaatii Tarastin ryhmää uusiksi

julkaistu 13.8.2009 klo 23:46

Itsenäisyyspuolue vaatii, että hallintoneuvos Lauri Tarastin johtaman vaali- ja puoluerahoitustyöryhmän koostumus pannaan uusiksi.

Itsenäisyyspuolue toteaa kannanotossaan, että työryhmässä on lähinnä eduskuntapuolueiden edustajia. Heitä on 12 jäsenestä kahdeksan.

Päätösten tekeminen jää siis eduskunnalle ja hallitukselle, kun Itsenäisyyspuolueen mielestä avoimuuden sääntöihin kuuluisi, että muutoksia valmistelevassa työryhmässä olisi enemmistö muita kuin asianomaisia.

Puolueen mukaan olisikin tärkeää, että ryhmään saataisiin myös puoluerahoituksen läpinäkyvyyttä ajavien kansalaisjärjestöjen sekä eduskuntaan kuulumattomien puolueiden edustajia.

YLE Uutiset

-------------------------------

Eipä muuta lisättävää kuin se, etteivät nuo mukaan valittavat kansalaisjärjestöt ole puolueiden etäpesäkkeitä....


Kaiken takana on vaalirahoitus  3

Sanokaa mun sanoneen. Ei ole olemassa vapaata rakkautta kuin ei myöskään vapaata vaalirahaa.

Jossain vaiheessa kirvelee. Ainakin omantunnon omaavilla.

----------------------------------

Joten on mielenkiintoista nähdä, mitä kaikkea vielä vaalirahoituskytkösten tiimoilta paljastuukaan....

Suomen valtion rahasampo 2009
Suomen valtion rahasampo 2009

Vaiko toimiiko Suomessa mystinen "On Sovittu Että"-järjestelmä. Jolloin järjettömän isot asiatkin vain tapahtuvat.

Eikä kenenkään päättäjistämme tarvitse kantaa mitään vastuuta?


501  2

Enpä koskaan ollut ajatellut, että kirjoitin eilen viidennen sadannen Cityn blogikirjoitukseni Madonnan mahdollisista pyllyimplanteista.

Elämä vie ja ajatus lentää.

Mietin jo aamun uutisvirtaa selatessani, että kuinkahan paljon esimerkiksi Sammon/OP-Pohjolan puolueille jakamasta rahasta on edelleen kertomatta?

Kuinkahan moni kansanedustajista, ministereistä, mepeistä saatikka presidenteistämme on saanut Sammon/OP-Pohjolan rahaa vaalityöhönsä? Suoraan taikka erilaisten vastikkeellisten suoritusten taikka erilaisten välikäsien avustuksella suoritettuina?

Missähän kohtaa noiden pörssinoteerattujen yhtiöiden toimintakertomuksia kyseiset tiedot odottavat löytäjäänsä?


Madonnan pyllyimplantit  1

Poikain kanssa jutelleena, niin ainakin meistä Madonnan pepa vaikuttaa valokuvista katsottuna jotenkin keinotekoiselta....

Konsertin kuvasadosta poimitut v-tyylin levitykset ovat olleet varmasti ikäluokassaan ihan messevät.

Minkälaistahan meno tulee olemaan oman ikäluokan kanssa vanhainkotien katakombeissa?

Saako Mötorheadin tahdissa lukea päivän sanomalehtiä?


Madonnasta  1

Ja hänen Suomen valloituksestaan on kerrottu tietysti paljon viime päivinä tiedotusvälineissä.

Madonnasta otettuja kuvia katsoessani sisälläni alkoivat jostain syystä soida sanat: "Rannanjärvi ja Isontalon Antti ne pohdiskeli kaharen kesken; kuinkahan monesta kohtaa löytyy Madonnasta ihka aitoo implantti?"

Se nyt olisi minustakin reilua kertoa. Muuten tulee vain turhia ulkonäköpaineita paineita samaa ikäluokkaa olevien keskuudessa.

Helsingin Jätkäsaarta paikkana voinee pitää konsertteja varten onnistuneena. Tosin vähälle huomiolle jäi Madonnankin konsertin kohdalla tietous hiilijalanjäljen koosta per konsertti.

Jossain vaiheessa päästäneen ulkoilmakonserttipaikoissakin siihen, että peruslavarakennelmia ei tarvitse enää turhaa roudata mukana.

Kaukana ei liene Suomessakaan aika jolloin maksukykyinen rock-yleisö pääsee kuuntelemaan lempimusiikkiaan oopperan tai valmistumassa olevan Musiikkitalon uumenissa.

Oma suosikkiehdotukseni noihin kohteisiin on "Madonna sings Marlene Dietrich".


Stadion Striptease  1

Me suomalaiset olemme tunnetusti saunakansaa. Joten Madonnan konserttiin tänään menevät saanevat tuta yhteisestä innosta hehkuvasta lämmöstä ja maailmanluokan viihdemaailman showsta.

Toisaalta kuvat Madonnan Tallinnankin konsertista osoittavat, että megatähden silmien iloisempi tuike tuntuu olevan tällä hetkellä vähäistä. Kova kiertäminen vaatii aina veronsa.

Joten ehdotankin rohkeille läsnäolijoille seuraavaa.

Miten olisi sopivan kappaleen tullen spontaanisti alkava ja strategisiin kohtiin rajoittuva joukkoriisuuntuminen? Näin nähtäisiin, että onko Madonnallakin pokkaa vetää vielä hiukan paremmaksi?

Vai onko esitys tuotteistettu ja aikataulutettu niin pitkälle, ettei yleisön toiminnalla ja reaktioilla ole väliä?

Aurinko paistakoon ja elämä hymyilköön!