Gob's pack

Näytetään kirjoitukset tammikuulta 2011.

Hyi, hyi, hyi, hyi  1

Älkää hyvät koirien ulkoiluttajat pisutelko niitä koirianne lasten leikkipaikkojen edustalla! Ensinnäkin se näyttää ihan kauhialta, kun niitä keltaisia roiskeita on tienposket väärällään ja toiseksi se houkuttelee myös muita koiria lorottelemaan niille samoille paikoille...

Ei ole kivaa kaatua kasvot edellä keltaiseen lumikinokseen saatikka siihen ruskeaan läjään, joka kaiken lisäksi varsin usein haiskahtaa melkoisen pahalle ja on hankala saada irti vaatteista pesemättä niitä!

Siispä uutta ulkoilutusreittiä etsimään!!!

Yäkkis!!!


Ihmeellinen päivä  1

Tänään on tapahtunut monta ihmeellistä asiaa... Sekä kotona että ulkona.

Kaikista hämmästyttävin lienee kumminkin se, että tahattomasti, tahtomattani ja tietämättäni olen ilmeisesti suututtanut erään ihmisen jopa niin pitkälle, että hän on päättänyt lisätä minut estolistalleen...

Harmittaa suuresti. Olen kovin pahoillani, jos olen sinut suututtanut, sillä se ei todellakaan ole ollut tarkoitukseni aiemmin, eikä tule olemaan jatkossakaan...

Näitä komppauksia ja kommelluksia tapahtuu myös todellisessa elämässä. En voi sillekään mitään...


Poikamiehen kokkikoulu, Part 3  2

Kun teet monta eri asiaa yhtä aikaa, pääset varmasti parhaaseen lopputulokseen. Kenties kannattavinta on leipoa sämpylöitä tai leipää, paistaa nakkeja ja asentaa stereoita sekä pestä villapyykkiä että kalastusvälineitä samalla kertaa...

Tänään siis paistetaan nakkeja sipulipedillä riisin kera ja kaikkia noista edellä mainituista, tietty.

Ennen aloittamista muista varmistaa, että kaikki työvälineet ovat siellä minne ne kuuluvat, eli väärillä paikoilla. Niitä on muussa tapauksessa aivan liian hauskaa etsiskellä työn lomassa.

Kaada paistinpannulle rasvaa, kuori sipuli ja siirrä paistinpannu toiselle keittolevylle. Ota kattila, valuta siihen vettä, siirrä paistinpannu takaisin alkuperäiselle keittolevylle ja laita kattila sen tilalle sille toiselle.

Laita levy päälle. Jotain sellaista musaa, joka saa sut hyvälle tuulelle...

Silppua sipuli ja muista räpytellä aina välillä, muuten joku vastapäisestä ikkunasta sinua tuijottava saattaa luulla sinun itkevän. Juo hieman vettä...

Tarkista kiehuuko vesi. Mikäli kiehuu, lisää riisi. Siirrä valmis sämpylätaikina pois lieden päältä ja muista tarkistaa laitoitko oikean keittolevyn päälle. Muuten tapat sen rasvan... Pannusta riippuen tietenkin.

Pilko nakit ja laita ne samalle lautaselle silputtujen sipuleiden kanssa. Kuullostele sipuleita vasta, kun riisi on ollut kattilassa jo jonkin aikaa...

Tarkista vielä kerran oliko se oikea keittolevy varmasti päällä.

Syö se hassun näköinen nakki salaa itse ja muista tarkistaa, että nakkien viimeinen käyttöpäivä ei varmasti ollut eilen.
Äläkä laita riisin keittoveteen liikaa suolaa, saatikka kaiva nenääsi oikean käden etusormen sormenpäästä katsottuna toisella nivelellä. Joku saattaa tarkkailla sinua.

Tarkista oikeinkirjoitus, sulje kylpyhuoneen ovi, pyyhi oikeaa silmääsi sillä samalla etusormella, jolla hetki sitten kaivoit nenääsi.

Pyörittele sämpylät valmiiksi jauhoitetulla keittiötasolla. Muistithan pestä kätesi aina välillä? Läiski sämpylät uunipellille ja survo pelti uuniin, jota olet lämmittänyt jo toista tuntia.

Älä välitä, vaikka sipulin, nakin tai taikinanpalasia putoilisi pitkin lattioita. Voit syödä ne salaa iltapalaksi.
Sama pätee niihin levylle roiskuneisiin taikinapalasiin. Ne kypsyvät siinä mukavasti.

Muista ne nakit ja sipulit. Syö se nakki, joka vahingossa lensi pannulle sipuleiden mukana.
Lisää loput nakit, kun sipulit kuullostavat kypsiltä. Tarkista onko riiseissä vielä vettä jäljellä. Älä usko kattilasta kuuluvaa porinaa... Se voi tarkoittaa ihan mitä tahansa.

Kun riisikattilassa ei enää näy vettä tai hetkeä ennen, siirrä kattila sivuun liedeltä ja jatka nakkien paistamisella. Älä unohda sämpylöitä... Niissä menee vielä hetki, jos teit kaiken oikein.

Jos sipulit alkavat palaa, lisää hieman rasvaa. Ota pannu pois levyltä ennen tätä ja heiluttele sitä edestakaisin keittiössä, kunnes löydät sille sopivan paikan. Odota hetki ja maista ovatko riisit kypsiä. Jos ovat, toimi kuten edellä on kerrottu... Jos eivät, jatka nakkien paistamista.

Mausta kuten lystäät... Muista ne sämpylät ja kysele niiltä milloin ne ovat valmiita koputtelemalla...Jos sinulta pääsi tahaton puuppa, muista haistella sitä nautinnollisesti ja hymyillä typerän näköisenä asialle.

Naura hieman ja svengaa jalallasi Uriah Heep:n Free 'N'Easyn tahtiin.

Tuuleta rappuun, jotta naapuritkin haistaisivat mitä sinä tänään syöt.

Nauti olostasi...



Kunto kohillaan?  1

Tänään jälleen kerran tuli havaittua tupakoinnin vaarat... Ei jaksa juosta niinkuin ennen. Hyvä kun jaksaa edes kävellä.
Naama punottaa mitä ihmeellisimmistä paikoista eikä ajatuskaan juokse sitä oikeaa rataa...

Aika hölmöksi tässä itsensä tuntee, mutta ei se mitään. Hölmöhän minä olenkin, jos et sitä sattunut jo entuudestaan tietämään.

Iskee mieleen vainoharha jos toinenkin.
Painaa päälle väärä ajatusmaailma.
Puskee niskaan unettomuus.

Ja ne sikarit...ei niitä ole tarkoitus imaista keuhkoon saakka. Poskeen siis...Ime sinne ja puhalla ulos.
Edellinen ei liity millään tavalla seksiin, jos siltä tuntuu, niin taidat olla tupakoitsija tai hölmö kuten minäkin.

Kahvia tekisi mieli, muttei ole varaa ostaa, kun tuhlasin viimeiset pennoset uuteen sikariaskiin...

...idiootti!!!


Fools game  8

This is a fools game. I don't want to play with you. Anymore...

I just wan't to love you!
I just wan't to hold you!
I just wan't to be with you!

This is just fools game and I don't want to be fool anymore.
I don't want to play with you. Anymore...

So why don't you just come to me and be the one which you are?

I don't want to walk after a girl dancing at the railway station.
I don't want to wait for the next train for just in case you would be coming to me by that train.

I don't want to play with you. Anymore...

I just wan't to talk to you!
I just wan't to feel you!
I just wan't to be who I am!
..with you...

...and all this just because I love You!!!

Do you love me?


Suunnitelmia...  1

Tällä viikolla olen suunnitellut elämääni jo ehkä liiankin pitkälle, mutta onko sen niin väliä, jos pienellä ihmisen pojalla on suuria haaveita?

Huokaus...

..suurempaa ja ennenkaikkea suhteellisesti halvempaa asuntoa on ihmetelty jo moneen kertaan sitä vielä varsinaisesti löytämättä. Häitä on mietetty, lapsia tehty ja eläkkeellekin jääty, mutta jotain vielä puuttuu...

...huokaus...

...vieläköhän voisin tehdä jotain muuta kuin odotella ja haaveilla? Ja tietysti siivoilla, sekä kohottaa kuntoa entisestään, tupakoida kuvitteellisia savukkeita ja mietiskellä omaa lapsuutta, sukulaisia, erikeeperiä, vastasyntyneitä, valssausta ja hautajaisia...

...huokaus.

Missä sinä olet? Syötkö perinneruokaa paremmassa seurassa jossain kaukaisessa maassa? Odotatko jotain elämää suurempaa kuin kuuta nousevaa lähempänä kuin uskonkaan?


Fiiliksissä  1

Niin... tarviiko siitä enempää kertoa, jos on hyvä fiilis?

Se nimittäin näkyy päällepäin ja tarttuu...tiukemmin ja helpommin kuin syfilis. Se myös leviää

kuten surukin, muttei aiheuta niin paljoa tuskaa kuin kuolema.

Joskus kuolemakin on hyväksi, kunhan kyseessä ei ole oman sisimmän tai lähimmäisen kuolema. Se mikä ei tapa sattuu niin pirusti, mutta kasvattaa ja lisää hyvää fiilistä.

Ei ehkä ihan heti, mutta ajan myötä.

Jos tällä hetkellä ei ole hyvä fiilis, muista keskittyä olennaiseen. Anna hetken viedä mennessään ja pidä se hyvä fiilis takataskussa

odottamassa.

Älä heitä hyvää fiilistä pois, sillä voi olla, ettet enää löydä sitä uudestaan, kun sitä kaikista eniten kaipaat.


Jarruta!  1

Kun tuntuu siltä, että kaikki sujuu loistavasti
on aika jarrutella hieman
sillä koskaan ei tiedä mitä seuraavan mutkan takana on vastassa.

Kun tuntuu siltä, ettei millään ole mitään merkitystä.
on aika jarrutella hieman
sillä vauhdin hidastaminen antaa uusia näkökulmia elämään.

Kun tuntuu siltä, että muut liikkuvat liian nopeasti
on aika jarrutella heitä hieman
sillä muuten he eivät tiedä kulkevansa liian nopeasti.

Pysähdy. Ajattele.

Kiihdytä tahtia vasta silloin, kun se tuntuu hyvältä.
Kiihdytä tahtia vasta silloin, kun olet varma ettet juokse kivimuuriin.
Kiihdytä tahtia vasta silloin, kun olet ensin jarruttanut hieman.


Ja taas mennään  1

Radiossa soi Mozart tai Bach. En tiedä kumpi, mutta nälkä on kova. Ehkä kovempi kuin koskaan.
Siitä hyvästä lämmitinkin kattilallisen riisä ja pannullisen muodonmuutoksen kokevia kanabiffejä, voi näitä riffejä.

Ämmä mikä ämmä, ei siitä mihinkään pääse, mutta lyön taatusti kovempaa, nopeammin ja korkeammalle kuin yksikään ikinä.

Kohta askartelen itselleni uuden pölypussin väärästä sellaisesta ja palasta bahvia.
Sen jälkeen keitän kahvia.

Jääkaapin viimeisistä potuistakin pitäisi keksiä jotain kivaa. Saatan hyvinkin kiinnittää niillä pehmikkeet lasinappuloihin, mutta siitä en ole vielä aivan varma...

Dajuutsä?

...ymmärrän yskän...

Kirjoittaessani soi Crusell: Klarinettikonsertto n:o 1 Es-duuri (Kari Kriikku ja RSO/Sakari Oramo)

Kommentoi kirjoitusta