Gob's pack

Edellinen

sielukas mies  1

no mitä nyt taas, saattaa moni kysyä ja minäpä kerron:

Mättää tässä maassa asia moni, ei saa ruokaa köyhän perheen poni.

Päivälehtien lööpit ostettuja ovat, kun uutisia tekemällä tekevät rikkaan perheen pojat.

Kuinka moni on oikeasti tyytyväinen istuvaan hallitukseen?

Kadunvarret pullollaan kerjäläisiä, junissa saalistetaan toisen omaisuutta, kodeista noudetaan hyödykkeitä ulkomaille ja mitä tekee kansanedustaja? Nostaa omaa palkkiotaan?
Edustaako sinun äänestämäsi kansanedustaja KANSAA, itseään vai puolueensa rahoittajia?

Minne on kadonnut KANSAN ääni??? Minne katoavat KANSAN maksamat verorahat?
Minne katoavat kyläkoulut?
Mitä aiheuttavat liian pitkät koulumatkat?
Onko SUOMEN KANSA jaettu eriarvoisiin asemiin?

Onko tämä tasa-arvoa?

Mikä on SUOMEN HALLINTOMUOTO?
Kansan tasavaltako??? Onko?
Miten sitä toteutetaan?
Määrittääkö lenkkitossun hinta ihmisarvon?

Niin monta suoraa kysymystä, niin vähän suoria vastauksia.


Jepulis arvon toverit  1

Kyllä keskustelimme tänään työasioistanne.
Toki voimme keskustella myöhemminkin.
Mutta turhia ja tyhjänpäiväisiä keskusteluja en jaksa.
On paljon parempaakin tekemistä.
Kuten omien henkilökohtaisten asioiden hoitaminen.
Muissakin asioissa olen pärjännyt elämässäni hyvin.
Perheissä on eroja.
Asiat riitelevät, eivät ihmiset.
Hyvällä haluaisin muistella tapahtuneita virheitä.
Tolalla rimmaa kanssa sanan olalla.

Hyvää yötä. Minäkin tarvitsen unta.


Yön pienet veijarit  1

yön pimeinä hetkinä
aaveet tekevät salaisia retkiä
ne toistensa kuppeihin kusevat
siirtelevät tavaroita hiiviskelevät yössä.

pienet lamput vyössä kimmeltäen
ne seisovat yksin portaikoissa
istuvat vierekkäin pusikoissa

ne valvovat
kun ihmislapsi nukkuu

ne lietsovat hallaa
missä ikinä niiden paljas jalka tallaa
ne huutavat ja möykkäävät
toistensa kimppuihin sormensa työntävät

ne kadehtivat ihmisen unta
etenkin jos maassa on lunta

ne varastavat vaihtavat kuiskivat
toistensa päälle kuseksivat
muiden nurkissa maleksivat

aamun valjetessa
ne koloihinsa katoavat
muurin mieleensä patoavat

ollakseen aamun sarastaessa jälleen yhtä


Isipapan aamupuurotus, se epävirallinen mikkivelli(housu)versio  1

Kun heräät aamulla pirteänä kuin peipponen ja silti tunnet itsesi väsyneeksi, suosittelen perinteisen aamupuuron suoraan lautaselle vääntämistä.

Tarvittavat ainekset, tykötarpeet ja työkalut:

-Mikki
-Syvä lautanen tai joku muu kippo. Lasikin käy.
-Lusikka (käsikin käy, jos lusikkaa ei löydy)
-Hiutaleita, ryynejä tai suurimoita oman mieltymyksen mukaan
-Vettä (jota ei ole varastettu naapurilta, mutta joka hyvinkin saattaa olla viallisen takaiskuventtiilin kalliiksi hinnoittelemaa) tai soveltuvaa nestettä
-Ripaus suolaa
-Hivenväsymystä

Kaada ainekset sille lautaselle, kippoon tai lasiin. Jos on oikein kova nälkä voit kaataa ne niihin kaikkiin yhtäaikaa.

Avaa mikin ovi. Työnnä lautanen, kippo, lasi tai ne kaikki mikin ovesta sisälle ja sulje ovi. Muista jättää kaikki metalleja sisältävät asiat mikin ulkopuolelle. Tarkista myös, että se mikkiin laittamasi lautanen, kippo ja lasi ovat mikinkestäviä.

Käynnistä mikki.

Odota hetki.

Avaa mikin ovi ja sekoittele aineksia hieman. Viimeistään tässä vaiheessa kannattaa tarkistaa ohjeista, kuinka kauan niitä ainesosasia pitää mikittää.

Sulje mikin ovi uudelleen ja käynnistä mikki jälleen...

Odota toinen hetki.
...
Avaa mikin ovi, poista ainekset mikin sisältä varoen sotkemasta paikkoja. Yritä näyttää siltä, kuin kaikki olisi hyvin. siirrä asetit sisältöineen pöydälle eteesi, nosta myös mikin pohjalla oleva lautanen ulos mikistä ja kaavi siihen astioilta kuohuneet puuroainesosat lautasellesi, kippoosi, lasiisi tai vaikka niihin kaikkiin, jos päätit jostain omituisesta syystä niitä kaikkia yhtäaikaa käyttää.

Syö.

Ihan loppuun saakka.

Kaikki pois lautaselta, kiposta tai lasista.

Juo nestettä päälle ja jatka kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Eihän se aamupalan valmistaminen ja syöminen voi niin iso juttu olla, että siitä jotain tarvitsisi edes kirjoittaa, vai voiko?


otsikoton  1

eräänä aamuna ovellani oli vihreä matto
väärän tuomion osoituksena

eräänä aamuna puurossani kellui keltainen aurinko
aikuisuuden merkkinä

eräänä aamuna laatikossani oli posti
välittämisen viestinä

eräänä aamuna orvokit katsoivat syvälle minuuteeni
kurottaen kohti valoa


Rauhallista Juhannusta, eli Gob:n kymmenen käskyä  1

1. Vietetäänpä rauhallinen Juhannus.
2. Eikä mennä kännissä vesille edes uimaan, vaikka olisi kuinka kauniita potentiaalisia elämänkumppaneita lähettyvillä odottamassa miehisyyden merkkejä mahdollisilta tulevaisuuden rakastetuiltaan.
3. Eikä hölmöillä! Jos tuntuu siltä, että pitäisi hölmöillä, niin menkää kotiin nukkumaan, jos koti on kaukana, niin valitkaa yösijanne tarkoin luotettavaan kaveriin tukien. Siis oikeasti luotettavaan. Ja mikäli toinen kaveri on eri mieltä, menkää sittenkin kotiin.
4. Ja muistetaan pakata ne matkalaukut ajoissa, jos mielii lähteä mökille tai vaikka ulkomaille tahi kenties molempia yhtäaikaa...
5. Äläkä huutele vieraisiin pöytiin, sillä siinä saatta tulla nenä kipeäksi alta aikayksikön, vaikkei sitä huomenna muistaisikaan muusta, kuin siitä kipeytyneestä nenästä.
6. Älköön kukaan nukahtako aurinkoiselle paikalle, eikä se varjoisakaan paikka kovin hyvä ole. Siellä on herpana niitä punkkeja(!!!!), jotka syövät tiensä vaikka Kiinaan, jos siltä tuntuu.
7. Syököön kukin kohtuudella, eli sen verran kuin napaan mahtuu. Oma mittatikku löytyy varmasti kaikilta???
8. Käyttäytyköön kukin ystävällisesti ja rauhallisesti muita ihmisrotuun kuuluvia kohtaan sekä kaikkia muitakin eläviä kohtaan.
9. Alkää käyttäkö huumehia tahi lääkeaineita, joita lääkäri ei ole juuri sinulle määrännyt. Ja jos silti käytät, niin älä ainakaan juo viinaksia samaan aikaan, sillä silloin saattaa tulla viikatemies ennen aikaiselle vierailulle.
10. Pitäkää huolta toisistanne.


Aloittamisen vaikeus  1

Oletko koskaan huomannut, että jonkin asian alkuun saaminen saatta olla todella vaikeaa.

Oletko koskaan miettinyt mistä se voisi johtua?

Oletko koskaan saanut selville, mistä se johtuu?

Oletko koskaan selvittänyt asioita itsellesi perinjuurin?

Oletko koskaan jättänyt mitään kesken?

Oletko koskaan yrittänyt saada jotain, mitä joku toinen ei sinulle halua antaa?

Oletko koskaan?



Apuja kaivetaan... :)  1

Ihan vaan tuli mieleen, että jos joku sattuu tätä lukemaan ja jos tällä jollain sattuisi lisäksi olemaan "tallessa" mun ennen vuotta 2008 kirjoittelemia blogi-kirjotuksia, niin olisin ikuisesti kiitollinen niiden takaisin saamisesta...

Ammoisina aikoina, kun City uudisti serverinsä, katosivat mukana myös mun vanhat kirjoitelmat...paitsi toki alkuperäiset kuulakärkikynäveivaukset, mutta kun en jaksaisi niitä enää uudelleen puhtaaksikirjoittaa...

15.07.2013: Lisäpäivitys. Kirjoittelin aiemmin mm. nimimerkeillä Gekko ja SanttuGob sekä ehkä myös nimimerkillä Bored.

Terv.

Gob


Myydään kaikki, kelevatti!  1

Sampo myytiin joitain vuosia sitten tanskaan ja nyt Danske jakelee vanhoille työntekijöilleen irtisanomisilmoituksia. Nokia ulkoisti töitään ulkomaille ja jakoi edellä mainittuja ilmoituksia vanhoille työntekijöilleen.

Näitä tapauksia on lukuisia ja lukuisia ja lukuisia. Osa selkeitä ja helppolukuisia, osa ei.

Mikä hiivatti MEITÄ suomalaisia oikein vaivaa, kun kaikki pitää myydä tai "ulkoistaa" ulkomaille??? Ettekö te raparperiaivot vieläkään ole oppineet, että hyvästä kannattaa pitää kiinni???

Vuokraa, älä myy!!!!!!!!!!!!!!!

Edellinen