Paluu arkeen ja sen kyllä huomaa

Loma meni ja näköjään ne kauniit säätkin. Syksy tulee, toisaalta mukavaa kun lehdet kellastuu, ilma viilenee, pimeyden lomasta pilkottaa tähtitaivas. Sitten kun ajattelee tuota vesisateen ja kuran määrää sekä koirien ulkoilutusta ja jokapäiväistä siivousta niin....

On tullu huomattua että duuni alkanut, rättiväsyneenä arjen rutiinien jälkeen kaatuu sänkyyn. Nyt sitten herää 01.00 ja ihmettelee missä mennään, ei väsytä tippaakaan, kello käy ja aamu lähenee *melkein harmittaa*. Eihän sitä oliskaan mieli tehnyt nukkua.

Duunissa on kerrankin tilanne ettei ole kiire. Ei ole ainakaan sen puolesta stressiä, mutta epäselvät tilanteet organisaation ja tulevaisuuden suunnitelmien osalta aiheuttaa kyllä alitajunnassa lievää stressiä. Kai se tästä, suuntaan ja toiseen ja ainahan itse voi asioiden suuntaan vaikuttaa.

Tytön tarha on mennyt hyvin. Mitänyt on kaikki taudit sitten saatu sieltä alkaen viikosta 1. Iskä se sitten sairastaa tytön kassa noita lastentauteja :). Tuntuu vaan että tyttö selviää niistä helpommin kuin mä - koskaan en ole niin sairas ollut, mitä nyt mielikuvitukseltani.

Kutenpa tuo sanonta kuuluu "Paistaa se päivä risukasaankin" on jälleen toteutunut. Usko toivo ja rakkaus siinäpä on ne oleellisimmat minkä pohjalta se pienikin ponnistaa. Pitää uskoa, uskaltaa toivoa ja muistaa rakastaa.

Vielä pitäis mökille mennä kääntymään ennen kun laitan sen lopullisesti pakettiin talveksi. Toivottavasti noita kelejä vielä olis ettei tää nyt ihan sadetta ole seuraavat viikot.

Josko sitä hiljalleen uni tulis....toivottavasti, muuten alkaa ajatukset jylläämään ja sitten ei ainakaan pääse maate.