Keikat & festarit

Frontlè Magazine on vuonna 2015 perustettu musiikin riippumaton sanansaattaja. Kirjoitamme keikoista, festareista, ilmiöistä ja asioista. www.frontle.com

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on Heavyweight DJ´s.

The Prodigy – Rave on!  1

Yksi konemusiikin suurista nimistä saapuu Suomeen. Yli 25 miljoonaa albumia uransa aikana myynyt The Prodigy tunnetaan kaikkialla maailmassa. Yhtyeen kauan odotettu kuudes studioalbumi, The Day Is My Enemy, julkaistiin tämän vuoden maaliskuussa. Albumin nimeä kantava kiertue saapuu Helsingin jäähalliin 3. marraskuuta.

Bändin yli 20 vuotta kestänyt ura alkoi What Evil Lurks EPllä vuonna 1991. Suuuremman läpimurron The Prodigy teki kuitenkin vuonna 1996 todella suositulla kappaleellaan – Firestarter. Kappaleen massiivisen suosion kiihdyttämänä The Fat of the Land -albumi oli yksi vuoden 1997 myydyimpiä levyjä koko maailmassa. Albumin kannessa reivaavaa rapua ei päässyt pakoon.

90-luku oli läpimurto konemusiikille. Tietokoneiden ja ohjelmien kehittyessä kuka tahansa pystyi nyt tuottamaan omaa musiikkia omalla tietokoneellaan. The Prodigy oli 90-luvulla koetun valtaisan konemusiikin aallon harjalla ja tuo aalto synnytti lukuisan määrän uusia genrejä breakbeatistä – rumpubassoon.

Kun konemusiikki saavutti kaikessa voimassaan Suomen oli The Prodigy sen eturintamassa.
Elektroninen musiikki liikutti klubeilla ihmisiä joka suuntaan. Rakastuin konemusiikkiin välittömästi. Musiikki oli edelleen yhtä hyvää kuin aina ennenkin mutta nyt se oli vain paljon nopeampaa kuin koskaan ennen.

Nyt Suomeen saapuva The Prodigy on yhtä vastustamaton kuin uransa ensimmäisinä kymmenenä vuonna. Huikeat arviot saanut The Day Is My Enemy -albumi nousi suoraan Brittien albumilistan ykkössijalle ja rajua areenaenergiaa pursuileva yhtye liikuttaa jälleen massoja.

THE PRODIGY (UK) ja HEAVYWEIGHT DJs

Helsingin Jäähallissa tiistaina 3.11.2015 klo 20.00 (ovet auki klo 18.30)

LIPUT
Lippupalvelu 62,50e/52,50e (sis. toimituskulut)

Kirjoittanut Mr.Midsummer, Frontlé
Tykkää meistä facebookissa ja lue lisää tulevista keikoista, festareista, ilmiöistä ja ajankohtaisista artisteista osoitteesta www.frontle.fi

Katso keikan lisätiedot - www.gigwhale.com