Keikat & festarit

Frontlè Magazine on vuonna 2015 perustettu musiikin riippumaton sanansaattaja. Kirjoitamme keikoista, festareista, ilmiöistä ja asioista. www.frontle.com

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on Sin Cos Tan.

Le CMDF  1

LCMDF:n taustalta löytyy ihana siskos-duo Emma ja Mia Kemppainen. Bändin ensimmäinen biisi ladattiin musiikkipalvelu Myspaceen jo vuonna 2006. Sittemmin LCMDF on levyttänyt ja keikkaillut ympäri maailman ahkerasti. Super-upeeta elektronista poppia soittava yhtye on menestynyt hienosti mm. Briteissä, jonne tytöt on kiinnitetty ensi vuoden The Great Escape-festivaaleille.

Liki 10 vuotta sitten bändi tunnettiin paremmin nimellä ”Le corps mince de Françoise” mutta päivitti nimensä muutama vuosi sitten tarttuvampaan LCMDF -muotoon. Nimenvaihdon tausta on hyvinkin yksinkertainen. Yritäppä itse kirjoittaa pienessä liisterissä ”Le corps mince de Françoise”, eihän siitä tule yhtään mitään.

Päätimme vielä, yksinkertaisella kokeella, ottaa selvää oliko nimen vaihto turhaa. Tiedäthän vanhan leikin nimeltä rikkinäinen puhelin? Kyseisessä toiminnossa ensimmäinen leikkijä kuiskaa seuraavalle jonkin lauseen, ja tätä jatketaan kunnes viimeinen henkilö sanoo kuulemansa ääneen. Noh, Frontlé kokeili tätä pienessä taustahämärässä ja tulos oli selkeä ”Lego man freaks”. NUFF SAID.

Hiljattain uuden singlen Rookie julkaissut duo on kovassa iskussa. Suomen kiertueen päätösbileet nähdään perjantaina 18. Joulukuuta Helsingin Korjaamolla, jossa nähdään LCMDFn lisäksi toinen kova kotimainen Sin Cos Tan. We want more!!

https://soundcloud.com/lcmdf/lcmdf-rookie

Perjantai 18.12.2015
LCMDF
SIN COS TAN

Korjaamo, Vaunusali
Ovet 21.00
K-18

Kirjoittanut Mr.Midsummer, Frontlé
Tykkää meistä facebookissa ja lue lisää tulevista keikoista, festareista, ilmiöistä ja ajankohtaisista artisteista osoitteesta www.frontle.fi

Katso keikan lisätiedot - www.gigwhale.com