Slush 2024 on kaksipäiväinen teknologiatapahtuma joka kokoaa yhteen sijoittajia ja startuppeja. Slushia on kuvailtu “BurningMan kohtaa TED-talkit”. Tapahtuma on kasvanut suureksi ja tänäkin vuonna on myös täysin loppuunmyyty. Slush järjestetään tänä vuonna saman kokoisena kuin viime vuonna, mutta painopiste on entistä enemmän startup ja sijoittajalähtöinen.
Huippuvuonna 2019 Slushissa oli 25000 osallistujaa, mutta silloin järjestäjät saivat valituksia siitä, että paikan päällä oli liikaa bisnesihmisiä ja turisteja, joilla ei ollut mitään tekemistä startuppien tai sijoittamisen kanssa. 2023 vuonna slushissa oli 13000 osallistujaa.

Tässä Slush 2024 numeroina:
13 000 osallistujaa
5 500 startuppia
3 300 sijoittajaa
Slushissa olevien sijoittajien hallinnoitavana on 3 biljoonaa dollaria sijoitusomaisuutta yhden katon alla, mikä tekee tästä maailman suurimman sijoitustapahtuman.
Slush on merkittävä Suomelle, koska sen kautta suomalainen startup skene on saanut uusia sijoittajia ja rohkeutta kansainvälistymiseen. Slush on luonut Suomeen kasvuyrittämisen kulttuuria, menestystarinoita, uusia innovaatioita ja uutta työtä. Slushissa sijoittajat tapaavat kansainvälisiä sijoittajia ja luovat verkostoja, joiden kautta viime vuosina kasvuyritykset ovat saaneet megadiilejä, entistä isompia rahoituskierroksia ja isoja exittejä.
Slush on innovaatioille, startupeille, sijoittajille, Suomelle ja ihmiskunnalle valtava mahdollisuus. Slush ei ole vain tapahtuma, vaan osa Suomen tulevaisuutta teknologian ja innovaatioiden edelläkävijänä. Tänä vuonna Slush jatkaa matkallaan startupien ja sijoittajien yhdistäjänä – ja koko maailma seuraa tarkkana.
Menestystä elämääsi ja Slushiin!
Ilkka O. Lavas
sarjayrittäjä

11 kommenttia
harry32983
10.12.2024 15:17
Additionally, research by Lochner and Moretti (2004) indicates that a 1% increase in the high school graduation rate would result in a 1.9% reduction in crime rates. https://cointelegraph.com/gambling/sg/online-casinos/

Edward357Johnson
20.2.2025 12:17
Suomen presidentti Alexander Stubb piti inspiroivan avajaispuheen Slush 2024 -tapahtumassa. Tämä kaksipäiväinen teknologiatapahtuma tuo yhteen sijoittajia ja startuppeja, ja sitä on kuvailtu "BurningManin ja TED-talkien kohtaamiseksi". Tänä vuonna tapahtuma on jälleen loppuunmyyty, ja sen painopiste on startup- ja sijoittajalähtöisyydessä. Frontline IEP
Edward357Johnson
20.2.2025 12:18

lowedirect
18.4.2025 09:27
With E-ZPass, payments are quick and simple, and you can manage your account online. This shows how technology is improving travel, making life easier for locals and visitors alike.
https://www.njmcdirectportal.com/nj-ez-pass/
lowedirect
18.4.2025 09:28
With E-ZPass, payments are quick and simple, and you can manage your account online. This shows how technology is improving travel, making life easier for locals and visitors alike.
https://www.njmcdirectportal.com/nj-ez-pass/
Lillian826Pena
6.5.2025 13:04
Suomen presidentti Alexander Stubb piti inspiroivan puheen Slushin avajaisissa, korostaen tapahtuman merkitystä. Slush 2024, kaksipäiväinen teknologiatapahtuma, kokoaa yhteen sijoittajia ja startuppeja, ja sitä on kuvailtu "BurningMan kohtaa TED-talkit" -tyyppiseksi tapahtumaksi. Best Dog Translator App

clioivory
14.8.2025 11:05
Hurmatli hamkasblar! https://888starz-uz.net/ sayti haqida shaxsiy fikrim bilan o’rtoqlashmoqchiman. Ishonaman, bu siz uchun ham qiziqarli bo’ladi. Platformaning interfeysi va funksionalligi meni hayratga soldi. Qulay navigatsiya va zamonaviy dizayn o’yin jarayonini yanada yoqimli qiladi.
Shaxsan o’zim ko’p platformalarni sinab ko’rganman, ammo 888starz ning soddaligi va intuitivligi meni chinakam xursand qildi. Bu tajribali o’yinchilar uchun ham, yangi boshlanuvchilar uchun ham ideal.
hgsport
28.8.2025 08:32
皇冠体育APP全方位覆盖安卓及IOS两大移动端,提供海量体育赛事、电竞娱乐、真人娱乐、彩票投注、棋牌游戏、电子游艺等最新娱乐项目,让用户随时随地享受皇冠带来的优质娱乐体验。皇冠体育官网的真人美女娱乐场是亚洲顶尖的线上娱乐平台,不仅拥有完美流畅技术,高清画质,还有超一流的服务,完美信誉高,致力为玩家打造最公平公正的至尊体验!此外皇冠拥有全亚洲最精准的盘口数据,不仅赔率高,还每周定时提供万场各类体育赛事,包括足球、篮球、网球、羽球等精彩体育赛事,让你时刻掌握最齐全的实时赛事消息下注。
#皇冠体育 #皇冠 #皇冠体育官网 #皇冠体育APP
hgsport
28.8.2025 08:33