Silly Salad

Saattaa herättää suuttumusta, ehkä hämmennystä, jopa hymyä tai mahdollisesti kaikkea samaan aikaan.

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on feminismi.

Mutta mitä tapahtui feminismille?  1

Vitun feministit, muistan joskus ajatelleeni. Erikoinen ajattelutapa, olenhan nainen. Miksi kukaan nainen olisi antifeministi? Johtunee tiedon puutteesta, yleistämisestä ja ympäröivistä ihmisistä.

Samalla tavalla, kuin Viidakkokirjan Mowgli kasvoi susien kanssa, vartuin minä poikien seurassa. Olin liian raju tyttöjen leikkeihin. Teininä kiinnosti jääkiekko, parikymppisenä juominen. Tytöt ei pääsääntöisesti osanneet kumpaakaan, joten oli luonnollista hakeutua poikien seuraan. Pojilta, ja sittemmin miehiltä, tuli omaksuttua erilaisia ajattelutapoja, lähinnä itselleni haitallisia. Yksi niistä oli sukupuolisovinismi, nimenomaan kanssasisaria kohtaan. Hullua, eikö?

Vielä taannoin luulin, että kaikki feministit ovat menkkaverellään pääsiäismunia maalaavia karvapilluja. Katrisorsia ja marianordineja. Imettävät lasta samalla, kun harrastavat seksiä. Vihaavat pääsääntöisesti miehiä ja päälakea koristaa se paljon puhuttu kukkahattu. Loukkaantuvat keskustelupalstoilla kilpaa ja polttavat ringissä rintaliivejä. Kuinka väärässä olinkaan.

Ääriajattelijoiden vuoksi kyseinen aate on saanut eräänlaisen stigman. Aivan kuten terroristien takia tuomitaan koko islamin uskonto. Kukaan ei uskalla enää julistautua feministiksi leimautumisen pelossa, ja jäljelle jäävätkin ne kaikista äänekkäimmät radikaalifeministit. Ei ihmekään jos mielikuva feminististä on hieman negatiivinen.

Oikeasti feministit ajavat tasa-arvoa. Feministi ei syrji ketään sukupuolen, ihonvärin, seksuaalisen suuntautumisen, iän tai yhteiskuntaluokan vuoksi. Feministi ei aja vain naisten asioita. Mieskin voi olla feministi. Feministille on okei jos ajat säärikarvat. On myös okei olla ajamatta. Feministin mielestä naisten ei tarvitse kasvattaa pitkää tukkaa tai pukea korkokenkiä voidakseen näyttää naiselta. Mies on mies vaaleanpunaisessakin paidassa. Feministi ei näe mitään väärää siinä, että tyttölapsi haluaa tulla automekaanikoksi. Feministi ei näe mitään väärää siinä, että poikalapsi haluaa ballerinaksi.

Jos maltilliset feministit rohkenisivat jälleen julistautua feministeiksi, ehkä netin keskustelupalstat rauhoittuisivat. Ehkä naisvihaajat katoaisivat - ainakin meidän naisten keskuudesta. Liike saisi jälleen järkeviä keulakuvia. Uusia minnacantheja.