Silly Salad

Saattaa herättää suuttumusta, ehkä hämmennystä, jopa hymyä tai mahdollisesti kaikkea samaan aikaan.

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on naiseus.

Naiseuden sietämätön vaikeus

Veljet, jos menkat ja naisen vartalossa tapahtuvat muutokset ovat mielestänne ällöttäviä puheenaiheita, lopettakaa lukeminen.

Kuukautiset

Kiertoni pituus on noin 29-31 päivää. Vaihtelee. Tiedättekö, kuinka monta päivää kuukaudesta tunnen oloni täysin normaaliksi? Lasketaan.
Noin 6-7 päivää ennen kuukautisia alkaa kiukuttaan. Sen huomaa heti aamulla, kun herätyskello soi. Herätysääni vituttaa. Tekisi mieli lennättää puhelin lattian läpi alakertaan. Sitten vituttaa, kun joku sanoo huomenta. Vituttaa, vaikka aurinko paistaa. Vituttaa, kun kello on vasta 9 aamulla. Tätä kestää noin 2-3 päivää. Onnea kanssaeläjille.
Menkkaraivon jälkeen tulee ylensyönti. Mielihaluja on monia. Sokeria ja suolaa vuorotellen. Tätä seuraa epämiellyttävä olo ja järkyttävä turvotus. Mun vatsani pystyy tuon turvotuksen vuoksi venymään samoihin mittoihin, kuin viimeisillään olevan naisen raskausmaha. Seuraavana aamuna vessassa voisi sotkun seurauksena käynnistää rikostutkinnan.
Eipäs unohdeta kipuja. Niihin ei toisinaan auta edes morfiini, vaikka sitä tykittäisi suoraan suoneen. Kivut kestävät 1-2 päivää.
Hilloviikkojen loppu häämöttää, mutta vielä on kummallinen olo. Saatan pillahtaa itkuun mitä hulluimmasta syystä. Viime vuonna muistan hakeneeni Mäkkäristä ruokaa. Odotin pihalla autossa tilaustani. Satoi räntää. Naistarjoilija toi tilaukseni autoon, ja hänellä oli yllään ainoastaan t-paita. Nainen näytti olevan kylmissään. Tästä liikuttuneena tirautin muutaman kyyneleen naisen poistuttua.
Viikko kuukautisten jälkeen olo on normaali, kunnes tulee ovulaation aika ja PMS-oireet palaavat muutamaksi päiväksi. Päivät ovulaatiosta kiukkuun ovat normaaleja. Niitä on kaiketi yhteensä siis noin 12 päivää kuukaudesta. Voi tätä naiseuden ihanuutta!

Ehkäisy

Tuota edellistä hormoonisoppaa voi vielä hämmentää ehkäisyllä. Hormonaalisella ehkäisyllä katoaa siis loputkin normaalit päivät. Lisäksi hormonaalista ehkäisyä käyttävät naiset alkoholisoituvat muita herkemmin. Saatat myös saada muutaman selittämättömän lisäkilon. Ehkä jopa kymmenen. Ei kiitos.

Seksi

SITÄ ei saisi koskaan tehdä liian aikaisin. Ei myöskään liian myöhään. Tämähän on nimenomaan naisten ongelma, sillä miehet ovat lähinnä vain primitiivisen paritteluvaistonsa varassa täyttä häkää kohti haaroväliämme höyryäviä junia. Vastuuta sen oikean hetken etsimisestä ei voi jättää miehille. Olettaen siis, että kyseessä on heterosuhde. En tiedä, miten lesbot ja homot toimivat. Ei ole kokemusta.
Jos SE tapahtuu ekoilla treffeillä - helppo. Kuukauden päästä oletkin jo pihtari.
SE luo siis paineita. Ja auta Armias jos unohdit sheivata, tai ehkä sheivasit eilen, mutta olet reisiä myöten täynnä punaisia pilkkuja. Kesken SEN näet nännissäsi mustan karvan. Rukoilet, että mies ei huomaa. Mietit sitä sitten koko session ajan. Hyvästi orgasmi.

Harva mies tietää, mitä naisen kehossa tapahtuu SEN jälkeen. Miehet käyvät pesulla ja that's it. Naisilla "toipuminen" kestää tovin ja joskus siitä seuraa joku infektio. En siis puhu sukupuolitaudeista. Monen mielestä kauhean ällöttävää, mutta meille se on valitettavasti arkipäivää. Normaalia siis. Sen lisäksi, että tuolta meidän haavastamme valuu vertaa, niin siellä on tosiaan muitakin vaivoja. Hiiva ja bakteerivaginoosi. Jälkimmäisen saa, kun keho yrittää parantaa pH-arvojamme takaisin normaaliin tilaan SEN jälkeen. Hiivasta seuraa infernaalinen kutina, ja jos joku vielä vuonna 2018 miettii, että mistä se kalan haju tulee niin tästä jälkimmäisestä löytyy syy. Hyvin epämiellyttäviä vaivoja. Molemmat ilmestyvät suurimmaksi osaksi meistä riippumattomista syistä. Vähintään toinen näistä vaivoista on joka Jumalan naisella ainakin kerran elämässä, ja epäonnisilla vähän useammin. Yleensä molemmat, sillä antibioottien parantaessa bakteerivaginoosia, seuraa antibiooteista hiiva. Mahtavaa, eikö?

Slut-shaming

Seksuaalisesti aktiivinen mies on viileä tyyppi. Nainen taas tavaraansa tarjoava jakorasia. SEN harrastaminen on vain miesten ja parisuhteessa elävien etuoikeus. Ajatella, että vielä tänä päivänä suurin osa ihmisistä omaa kyseisen ajattelutavan. Arvatkaa mitä? Keskiaika soitti, haluaa ajatuksensa takaisin.

Raskaus ja synnytys

Ei toistaiseksi löydy omakohtaista kokemusta, mutta kuulopuheiden perusteella esimerkiksi synnytys saattaa sisältää ihmispaskaa, välilihan repeämistä, tikkejä, arpia, verta ja paljon kipua. Tuleva äiti uhraa ja vaarantaa oman kehonsa synnyttääkseen lapsen. Mitä tekevät miehet? Juhlivat jumalauta varpajaisia. Miksi? Siksi, että ovat onnistuneet tyydyttämään omat tarpeensa, ja sitten siinä samalla joku miehen siittiöistä on sattumalta löytänyt munasolun. Nainen kantaa tätä siittiöstä sikiöksi ja sitä kautta vauvaksi kehittyvää ihmisen alkua sisällään yhdeksän kuukautta, ja lopulta synnyttää sen 3-5 kiloisen mötkön joko alakautta tai keisarinleikkauksella. Kyllähän isä ansaitsee alkoholilla kyllästetyt bileet. Itse hukuttaisin tämän perinteen Kyllikki Saaren kanssa sinne surullisen kuuluisaan suohautaan.

Yhteenvetona: naiseus on nastaa huolimatta kaikesta edellä mainitusta.