TeppoSyvarila

Päihdepolitiikka,kieltolaki,lääkekannabis,luonto,yhteiskuntakritiikki,tasa-arvo ja kannabis.:)

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on kannabis.

Tutkimus vahvisti: Alkoholi ja tupakka vaarallisempia kuin kannabis  1


Kumpa poliittiset päättäjät myös havahtuisivat tosiasioihin ja tekisivät järkipäätöksiä. Kannabiksen käyttö ja kotikasvatus pitäisi vähintään tulla lain mukaan sallituksi! Rangaistukset eivät ole tätä päivää, eikä niitä myöskään voi kansanterveydellisillä syillä perustella!

"Saksalaiset ja kanadalaiset tutkijat käyttivät uudenlaista menetelmää väestön kuolleisuuden mittaamiseen ja vertailemiseen. Heidän tuore tutkimuksensa vahvisti sen, mistä on saatu viitteitä jo aiemmissa tutkimuksissa:
Kaikista ihmisten käyttämistä päihteistä – niin laillisista ja laittomista – eniten kuolemantapauksia aiheuttaa alkoholi.
Alkoholin jälkeen tulevat nikotiini, kokaiini ja heroiini. Kaikkein vähiten vahinkoa aiheuttavat kannabistuotteet, kuten hasis ja marihuana.
Tutkijat toteavat, että yhteiskunnassa olisi syytä keskittyä enemmän alkoholin ja tupakan negatiivisiin vaikutuksiin ja jättää laittomat aineet vähemmälle huomiolle."

Tutkimus vahvisti: Alkoholi ja tupakka vaarallisempia kuin kannabis

Edit: 2008 uutisoitiin EU:n raportissa näin:
EU-raportti: Kannabis tupakkaa ja alkoholia turvallisempaa



Lastensairaala hoitaa vauvaa kannabisöljyllä Coloradossa ensimäistä kertaa  1

Coloradossa tehdään historiaa ja samalla tutkimusta. Kannabisöljyä annetaan lääkäreiden toimesta vauvalle, joka kärsii epilepsia vuoksi kouristuksista.

"A baby girl who began having life-threatening seizures within days of her birth is receiving hemp oil while in the neonatal intensive-care unit at Children's Hospital Colorado, her mother says.

Amylea Faith Nuñez's parents drove to Colorado Springs to buy the liquid form of marijuana this week after they say neurologists at Children's said they could give it to their daughter. The two-month-old girl took her first dose Thursday from a tiny syringe her mother squirted into her mouth.

Hospital staff do not "prescribe or recommend" medicinal marijuana, which is not FDA-approved, hospital officials said in a statement. Children's spokeswoman Elizabeth Whitehead said the hospital could not comment on any specific case because of patient privacy laws."

Infant at Children's Hospital Colorado receives hemp oil for epilepsy

Children’s Hospital Doctors Monitoring Epileptic Baby Being Treated With Hemp Oil


First Baby Being Treated With Hemp Oil in Colorado


Mikä on totuus kannabispsykooseista?  1

Suomessa vallitsee käsitys, että kannabispsykooseja on erittäin paljon. Näin kertovat valistajat,media,poliisi,poliitikot!

Onko se koko totuus, löytyykö tilastoja tukemaan väitteitä?

MTV:n haastattelema Helsingin Pohjoisen psykiatria- ja päihdekeskuksen ylilääkäri Jussi Niemi-Pynttäri toteaa näin:

"– Meillä nuorten psykoosipotilaiden kohdalla 20–50 prosentilla on merkittävää ongelmaa kannabiksen kanssa, hän kertoo.

Toisaalta hän toteaa, että suhteessa suoraan kannabiksen aiheuttamien psykoosien osuus kaikista psykooseista on pieni. Kun tarkkailujaksolla havaittiin 125 kannabispsykoosia, oli alkoholipsykooseja 16 000. Luvuissa puhutaan psykooseista, jotka on diagnosoitu vain päihteen aiheuttamiksi."

Myös päihderiipuvuudesta hän toteaa:

"– Näyttää siltä, että noin kuusi prosenttia ihmisistä päätyy jonkinlaiseen päihdeongelmaan, jos päihteitä vain on tarjolla. Yksilöittäin asiaan vaikuttavat kuitenkin monet seikat, temperamentista elämän ongelmiin."

Ja silti hän kannattaa rangaistuksien jatkamista.

Koko haastattelu löytyy täältä:

Ylilääkäri: Kannabis ei korvaa alkoholia – päihteillä paikataan arjen merkityksettömyyttä

Kannattaa myös kuunnella Joni Heikkilän soitto kyseiselle asiantuntijalle:

"Mtv:n haastattelu ylilääkäri Jussi Niemi-Pynttäriltä jätti paljon mielikuvituksen varaan. Soitinkin hänelle ja kysyin tarkennusta muutamaan asiaan. Blogikirjoitukseni joka paneutuu asiaan syvemmin löytyy Vihreän Lohikäärmeen sivuilta tai tästä: http://www.tuomaskarhunen.com/ylilaakari-kannabis-ei-korvaa-alkoholia-paihteilla-paikataan-arjen-merkityksettomyytta/ "



Kannabiksen käytön vaikutuksia arkeen käyttäjien ja päihdetyön ammattilaisten näkökulmasta  1

En ihmettele miksi läheskään kaikkia päihdeasiantuntijoita/päihdehoitajia ei voi ottaa kovin vakavasti,tässä tapauksessa kyseessä Seinäjoen päihdehuollon työryhmä.

Alla esimerkki:

"Rasvakudoksiin useimmiksi viikoiksi varastoituvan kannabiksen haitat
ilmenevät useimmiten vasta jonkun vuoden päästä. Se ei ole kuin alkoholi,
joka toimii liuottimena. Sen vaara piilee varastoitumisessa rasvakudoksiin.
Mikäli ”viihdekäyttäjä” ei satu saamaan kannabispsykoosia
tai saa huonoja oloja kannabiksesta, hän ei näe sen aiheuttavan
riippuvuutta. Tällöin sen haittojen esille tuominen menee hukkaan,
mikäli ne eivät ole realistisia. (T)"

"Kun pohditaan tutkimuksen luotettavuutta johtopäätösten suhteen, haluaisin lisäksi
nostaa kaksi kohtaa esiin. Ensinnäkin, kuinka päivitettyä tutkimustietoa esimerkiksi
laillistamisen puolestapuhujat ja toisaalta päihdehuollon ammattilaiset omaavat
kannabiksen vaikutuksista? "

Tuntuu, että päihdetyöntekijöillä tietämystaso on jäänyt pahasti jälkeen. ja faktatiedon puute loistaa poissa olollaan!

Kannattaa lukaista koko tutkimus täältä:

Ilkka Vuorinen --
Kannabiksen käytön vaikutuksia arkeen käyttäjien ja
päihdetyön ammattilaisten näkökulmasta


Lääkekannabis potilaiden surkea tilanne  1

Paljon tullut viestiä ja kertomuksia, että potilaat eivät enää saa uusittua lääkekannabisreseptiä. Syitä en tähän tiedä, vaikka potilaat saavat siitä apua.

Ilmeisesti käsky on tullut Fimeasta/Valvirasta?

Lääkekannabispotilas tarvitsee erikoisluvat saadakseen lääkettä, nyt niitä ei myönnetä, vaikka aikaisemmin olisi ollut oikeus lääkkeeseen.

Lääkärit ovat unohtaneet valansa, ikävää.

On myös ilmennyt että potilaita kiristetään lääkärien toimesta, asiasta ei saisi kertoa, lääkärien nimiä ei saisi kertoa.

Uskomatonta toimintaa. Niin kauan kun kannabis on Suomessa laitonta tilanne tulee tuskin muuttumaan, ellei valtamedia tartu aiheeseen.

Miksi potilaat pakotetaan hankkimaan lääkekannabiksensa pimeiltämarkkinoilta? Kenen etu se on?

Tuskin lääkekannabista laillistettaisiin ympäri maailmaa mikäli siitä ei olisi apua ihmisille!!


Lääkekannabis esille Suomessa

Lääkehuume vai huumelääke – Lääkekannabis herättää keskustelua



Lääkekannabis lailliseksi kaikissa USA:n osavaltioissa  1

Tästä Suomen media ei ole taaskaan mitään kertonut meille.

"USAn kongressi on kaikessa hiljaisuudessa lopettaa sodan lääkekannabista vastaan liittovaltiotasolla. Niissä 32 osavaltiossa, jossa lääkekannabis on tähän saakka ollut laillista, luvallisesti toimivien kannabisapteekkien ei tarvitse enää pelätä liittovaltion huumepoliisin, DEA:n, ratsioita. Loput 18 osavaltiota voivat nyt rauhassa päättää suhtautumisestaan lääkekannabikseen ilman, että se olisi ristiriidassa liittovaltion lain kanssa.

Päätös oli tehty vaivihkaa ja tieto siitä oli kätketty huolellisesti tuoreeseen liittovaltion talousarvioon, jossa ei myönnetty lanttiakaan DEAn toimiin kannabikseen liittyvissä asioissa. Päätös on kuitenkin suurin muutos USAn liittovaltion huumepolitiikkaan sitten Nixonin lanseeraaman sodan huumeita vastaan. Sota huumeita vastaan on maksanut liittovaltiolle miljardeja ja tuhannet ovat joutuneet vankilaan kannabiksen myynnistä, ostamisesta, kasvattamisesta, hallussapidosta tai käyttämisestä. USAssa joka kahdeksas vanki on saanut tuomionsa kannabiksesta."

Lähde: Marjaana

Melkoinen muutos Usan maaperällä, kuinka se säteilee tänne meille Suomeen, jossa lääkekannabista ei pidetä varteenotettavana lääkkeenä.

Muutoksen tuulet puhaltavat ja ne ulottuvat myös Suomeen.

Lähteet:

Medical Marijuana Is Now Legal In All 50 States Thanks To Congress

Congress quietly ends federal government's ban on medical marijuana


Kiitos Jussi Ahde  1

Kiitokset tästä loistavasta kirjoituksesta:

Kannabis, huumeet ja masennus

Vertaistukea parhaimmillaan, moni ihminen voi samaistua tekstin sisältöön.

Moni suomalainen käyttää kannabista ja tulee käyttämään jatkossakin oli se laitonta tai laillista.

Miksi meitä rangaistaa kasvin käytöstä?
Sitä ei ole kukaan vielä osannut perustella minulle järkevästi.Poliitikot eivät uskalla aiheesta keskustella, se on surullista.

Järjettömään päihdepolitiikkaan pitää saada muutosta Suomessa. Myös lääkekannabiksen potentiaalia ei voi ohittaa/vähätellä.

Esim ryhmässä lääkekannabis esille Suomessa keskustelu käy kuumana aiheesta. Siis kannabiksen hyödyistä ihmisille.