Jolle jumittui penkille, lähti bailaamaan ja joutui hyllylle

  • Tuomari

KYSYMYS: Miksi Joel Pohjanpalo ei mahdu kentälle Leverkusenissa?

VASTAUS: Hiljaista on ollut alkukauden jälkeen maalinsylkijä Pohjanpalolla mahtua Leverkusenin pelaavaan kokoonpanoon.

Hetki sitten ahdinko syveni, kun seura hyllytti viikoksi suomalaisen, joka oli tappion jälkeen suunnannut penkiltä yökerhoon ja aiheuttanut kolmeen asti viihtymisellään "haittaa joukkuekavereilleen ja seuralleen".

"Danger" Pohjanpalo oli kaikkien huulilla alkukaudesta. Bundesliigan ensimmäisellä kierroksella vaihdosta kentälle ja heti heilui verkko. Toisella kierroksella syntyi jo hattutemppu, ja koko maailma kohisi suomalaisen mahtavista otteista. Juuri kun nuori Huuhkaja hyökkääjä oli äitynyt loistavaan syysvireeseen, tottakai jalka murtui ja edessä oli pitkä kuntoutus.

Suurin syy Pohjanpalon peliajan loppumiselle on nimenomaan ollut loukkaantuminen. Vaikka jalkapöydän luu paranikin yllättävän nopeasti ja Jolle pääsikin treenaamaan itsensä tauon aikana kovaan fyysiseen kuntoon, vielä joulukuussakin jalka oli paikoin kipeä, mikä esti murtautumisen takaisin Leverkusenin pelaavaan kokoonpanoon.

Kun loukkaannut isossa seurassa pitkäksi aikaa, moni ehtii mennä edelle. Niin on käynyt Jollellekin. Leverkusenissa hyökkäävän tontin paikalle on tyrkyllä monta laadukasta pelaajaa. Javier “Chicharito” Hernandez on tällä hetkellä lääketehtaan ykköspyssy ja ansaitusti. Hyökkäävissä roolissa on myös nähty vasta 17-vuotias Kai Havertz, joka on ollut yksi Leverkusenin parhaista pelaajista tällä kaudella. Pohjanpalon edelle ovat vielä menneet Kevin Volland, Admir Mehmedi ja jopa konkari Stefan Kiesslingkin tuntui olevan tärkeämpi mies valmentajalle kuin nuori suomalainen.

Pohjanpalo treenasi itsensä loukkaantumisen jälkeen parhaaseen iskuun, mutta kun et istunut edesmenneen valmentaja Roger Schmidin taktisiin piirustuksiin. Ei sitä peliminuutteja voi oikein odottaakaan. Toivottavasti uusi valmentaja Tayfun korkut luottaa enemmän pallonhallintaan, kuin pelkkään pystyynpäin juoksemiseen. Tämä sopisi Jollellekin paremmin ja mielellään kahden kärjentaktiikka.

Jolle tietää itsekin asemansa joukkueessa. Kärkipelaajien rooli voi olla joskus turhauttavaa, mutta kun seuraavan kerran pääset kentälle, silloin on verkon heiluttava, ja Jollehan ottaa sen. Kyseessä on kuitenkin poikkeuksellinen suomalainen, joka osaa nimenomaan maalin teon.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille.

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi