Jos olet se ihminen, jolle uusiin ihmisiin tutustuminen tuntuu vieläkin suuremmalta ponnistukselta kuin sen kuuluisi olla, et ole yksin tunteen kanssa.
Et ole myöskään laiska tai luonteeltasi epäsosiaalinen.
Kaksi suurta pitkittäistutkimusta on osoittanut, että tämä kokemus voi juontaa juurensa tiettyyn lapsuuden vaiheeseen.
Kokemuksesta jää käyttäytymismalleihin mitattava jälki, joka näkyy vielä vuosikymmeniä myöhemmin.
Toinen tutkimuksista seurasi yli 2 200 brittiä ja toinen yli 1 400 amerikkalaista lapsuudesta aina täysi-ikäisyyteen saakka.
Molempien riippumattomien tutkimusten tulokset osoittavat samaan suuntaan.
Pitkittäistutkimus yhdisti lapsuuden yksinäisyyden aikuisiän häiriöihin
Duken yliopiston psykiatrian professori William Copeland johti laajaa Great Smoky Mountains -seurantatutkimusta.
Siinä 1 420 osallistujaa arvioitiin jopa kahdeksan kertaa lapsuudessa ja neljä kertaa aikuisuudessa, aina 30 ikävuoteen saakka.
Tulokset julkaistiin arvostetussa Psychological Medicine -tiedelehdessä.
Copeland havaitsi, että lapsuudessa koettu yksinäisyys ennusti aikuisiän ahdistuneisuushäiriöitä, masennusta ja päihdeongelmia.
Tämä yhteys oli tilastollisesti merkitsevä ja riippumaton muista lapsuuden vastoinkäymisistä.
Vaikutus näkyi selkeänä verrokkiryhmään nähden vielä 30-vuotiailla osallistujilla.
LUE LISÄÄ: Ei kaveriporukkaa aikuisena? Tämä yllättävä syy selittää, miksi et ole ainoa
Kiusaaminen jätti jäljen, vaikka se loppui vuosia aiemmin
Toinen tutkimus seurasi 2 232 brittiläistä kaksosta, jotka kuuluivat laajaan E-Risk-seurantatutkimukseen.
Tutkija Timothy Matthews King’s College Londonista osoitti, että lapsuuden kiusaamiskokemus ennusti voimakkaasti yksinäisyyttä nuoressa aikuisuudessa.
Tämä yhteys säilyi, vaikka itse kiusaaminen oli loppunut jo vuosia aiemmin.
Tulokset julkaistiin Development and Psychopathology -lehdessä.
Kiusaamisen ja yksinäisyyden välinen suhde pysyi ennallaan, vaikka tutkijat vakioivat mallista samanaikaisen masennuksen ja ahdistuneisuuden.
Sosiaalisesta eristyneisyydestä tuli siten oma, itsenäinen haittatekijänsä.
Vaikutus kasvoi kokemuksen toistuessa ja monimuotoistuessa
Matthews havaitsi tutkimuksessa myös niin sanotun annosvasteen sille, miten kiusaaminen vaikuttaa yksilöön.
Mitä useammille eri kiusaamisen muodoille lapsi altistui, sitä voimakkaampi oli yksinäisyyden kokemus myöhemmin aikuisuudessa.
Fyysinen kiusaaminen, sosiaalinen eristäminen ja verkkokiusaaminen kasautuivat datan perusteella usein samoille lapsille.
Yksittäinen ikävä kokemus ei välttämättä jätä pysyvää jälkeä kehitykseen.
Jatkuva ja monimuotoinen kiusaaminen sen sijaan muuttaa pysyvästi tapaa, jolla ihminen tulkitsee sosiaalisia tilanteita myöhemmin.
Perimä selittää osan, mutta ympäristö muuttaa suuntaa
E-Risk-tutkimuksen kaksosasetelman avulla Matthews pystyi erottamaan perimän ja ympäristötekijöiden vaikutukset toisistaan.
Yksinäisyyden pysyvyyttä nuoruudesta aikuisuuteen selittivät tunnistetut perintötekijät 66-prosenttisesti.
Sen sijaan myöhempää muutosta selittivät nimenomaan yksilölliset ympäristötekijät.
Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että uudet elämänkokemukset voivat kääntää kehityksen suuntaa.
Lapsuuden vertaissuhteet ja perheen yleinen ilmapiiri vaikuttivat siihen, kehittyikö yksinäisyydestä krooninen vai ohimenevä kokemus.
Krooninen yksinäisyys kasautui muihin arjen vaikeuksiin
Molemmissa seurantatutkimuksissa pitkäaikaisesti yksinäiset pärjäsivät muita heikommin useilla mitatuilla elämänalueilla.
Heillä havaittiin enemmän mielenterveysongelmia sekä yleiselle terveydelle haitallisia käyttäytymismalleja.
Myös vaikeudet jatkokoulutuksessa ja työelämään sijoittumisessa olivat tässä ryhmässä yleisempiä.
Matthews kuvaakin yksinäisyyttä osaksi laajempaa kasautuvien vaikeuksien kokonaisuutta, jossa kiusaaminen, mielenterveysongelmat ja perheen ristiriidat kietoutuvat toisiinsa.
Osa lapsuudessaan yksinäisistä kuitenkin selvisi aikuisuudessa hyvin, mikä osoittaa, ettei kierre ole väistämätön.
Positiiviset vertaiskokemukset muuttivat ennustetta
E-Risk-tutkimuksessa perheen myönteiset vaikutukset lapsuudessa vähensivät yksinäisyyden riskiä varhaisnuoruudessa.
Myöhemmin koetut hyvät vertaiskokemukset puolestaan suojasivat nuoruusiän yksinäisyydeltä.
Copeland muistuttaa, ettei lapsuuden yksinäisyys ole pysyvä tuomio.
Se on kehityksellinen riskitekijä, jonka tunnistaminen auttaa ymmärtämään omia reaktioita sosiaalisissa tilanteissa.
E-Risk-tutkimuksen datassa jo yksikin uusi luottamuksellinen vertaissuhde nuoruusiässä vähensi kroonisen yksinäisyyden todennäköisyyttä merkittävästi.
LUE SEURAAVAKSI TÄMÄ: Evolutiopsykologi kertoo, miksi jotkut ihmiset löytävät aina helposti ystäviä — syy on yllättävä signaali
