Kolme senttimetriä sekunnissa kuulostaa absurdin tarkalta nopeudelta ihmiselle, joka ei mittaa halauksiaan sekuntikellolla.
Neurotieteessä juuri tällaisia eroja voidaan kuitenkin mitata.
C-taktiiliset afferentit, eli CT-hermosyyt ovat tutkimuksissa reagoineet erityisen voimakkaasti hitaaseen ja kevyeen silitykseen.
Yksittäistä maagista nopeutta ei silti ole, vaan voimakkain vaste sijoittuu suunnilleen 1–10 senttimetrin sekuntinopeuteen.
Ihossa kulkee monenlaisia kosketusviestejä
Ihossa kulkee kahdenlaisia hermosyitä, ja ne tekevät eri työtä.
Nopeat hermosyyt vievät aivoille perustiedot: mihin kohtaan kosketus osui, kuinka lujaa ja millainen pinta siinä oli.
CT-hermosyyt ovat hitaita eivätkä kiirehdi minnekään, mutta ne reagoivat herkästi juuri kevyeen ja rauhalliseen kosketukseen.
Vanha nyrkkisääntö kuuluu, että nopeat kertovat mitä koskettaa ja hitaat sen, miltä se tuntuu.
Nykytutkimuksen valossa jako on liian siisti, sillä kokemus syntyy vasta siitä, mitä aivot tekee näiden viestien kanssa yhdessä.
LUE LISÄÄ: Yksinäisyys on lisääntynyt myös siellä, missä ei odottaisi – parisuhteessa olevilla
Kolme senttiä sekunnissa ei ole maaginen raja
Havainto julkaistiin Nature Neuroscience –lehdessä, ja sen takana oli viiden tutkijan ryhmä: Line S. Löken, Johan Wessberg, India Morrison, Francis McGlone ja Håkan Olausson.
Tehokkaaksi alueeksi osoittautui noin 1–10 senttimetriä sekunnissa, ja juuri saman alueen kosketus arvioitiin myös miellyttävimmäksi.
Myöhemmissä tutkimuksissa voimakkain hermovaste on usein sijoittunut noin kolmeen senttimetriin sekunnissa.
Se ei tee kahdesta tai viidestä sentistä hermostolle väärää nopeutta, sillä vaste muodostaa loivan huipun eikä toimi kytkimenä.
Lämpötila vaikuttaa myös
Pelkkä liikkeen nopeus ei ratkaise.
Vuonna 2014 julkaistussa tutkimuksessa CT-hermosyiden vaste oli voimakkaimmillaan suunnilleen ihon lämpöisessä, noin 32-asteisessa sivelyssä.
Kylmempi ja lämpimämpi kosketus tuottivat heikomman vasteen.
Kämmenestäkin löytyi CT-hermosyitä
Vuosien ajan CT-hermosyitä pidettiin karvaisen ihon järjestelmänä, jonka ajateltiin puuttuvan kokonaan esimerkiksi kämmenestä.
Journal of Neurophysiology -lehdessä vuonna 2021 julkaistu tutkimus löysi kuitenkin ensimmäistä kertaa niiden ominaisuuksia vastaavia hermosyitä ihmisen karvattomasta käden ihosta.
Niitä löytyi vain vähän, ja tutkijat arvioivat tiheyden olevan noin seitsemän kertaa pienempi kuin karvaisessa ihossa.
Kämmenestä ne eivät siis puutu, mutta niitä on siellä hyvin harvassa.
Silitys ja kädenpuristus tuntuvat silti eri asioilta
Karvattomassa käden ihossa on erittäin tiheä nopeasti johtavien tuntohermosyiden verkosto, joka sopii tarkkaan tunnusteluun ja esineiden käsittelyyn.
Karvaisessa ihossa CT-hermosyitä esiintyy suhteellisesti paljon enemmän.
Tämä voi olla yksi syy siihen, miksi hidas käsivarren silitys ja kämmenen koskettaminen tuottavat erilaisen aistikokemuksen.
Eroa ei kuitenkaan selitä yksi hermosolutyyppi, vaan mukana ovat myös paine, liike, lämpö ja koko kosketustilanteen sosiaalinen merkitys.
Kosketuksen puutetta tutkittiin pandemian aikana
Mariana von Mohr, Louise P. Kirsch ja Aikaterini Fotopoulou tutkivat 1 746 ihmisen kokemuksia koronarajoitusten aikana.
Tutkimus julkaistiin Royal Society Open Science -lehdessä vuonna 2021.
Erityisesti läheisen kosketuksen puute oli yhteydessä voimakkaampaan yksinäisyyteen ja ahdistuneisuuteen, ja läheinen kosketus oli kaikkein kaivatuin kosketuksen muoto.
Maksullinen halaus ei selity yhdellä hermoradalla
Maailmalla toimii palveluja, joissa asiakas maksaa halaamisesta tai muusta sovitusta ei-seksuaalisesta läheisyydestä.
Tutkimus osoittaa, että lempeällä kosketuksella on mitattavia hermostollisia ominaisuuksia.
Se osoittaa myös, että sosiaalisen kosketuksen puute voi liittyä yksinäisyyden ja ahdistuneisuuden kokemuksiin.
Miellyttävyys ei synny ihossa yksin
Kuvittele, että vieras ihminen silittää käsivarttasi metrossa.
Liike voi olla täsmälleen yhtä hidas ja kevyt kuin laboratoriossa mitattu täydellinen kosketus, ja silti se tuntuu kammottavalta.
Sama Scientific Americanin artikkeli muistuttaa, ettei yhden hermosyyn aktivoituminen tee kosketuksesta automaattisesti miellyttävää.
Aivot laskevat mukaan sen, kuka koskettaa, miksi hän koskettaa ja haluaako ihminen ylipäätään tulla kosketetuksi.
Liverpool John Moores Universityn neurotieteen professori Francis McGlone on kuvannut näiden hermosyiden löytymistä käänteentekeväksi sille, miten ihmisten välistä kanssakäymistä ymmärretään.
LUE SEURAAVAKSI TÄMÄ: Yksinäisyys leviää kaupungeissa – miksi ihmiset kokevat itsensä ulkopuolisiksi muiden keskellä?
