Jos olet koskaan kiroillut englanniksi, tiedät tunteen: sanat tulevat ulos kevyesti, mutta ne eivät iske samalla tavalla kuin suomeksi.
Sama pätee riitoihin, loukkauksiin ja hellittelynimiin: vieras kieli tuntuu tunnepitoisuudeltaan ohuemmalta kuin äidinkieli.
Psykolingvistit ovat mitanneet ilmiön suoraan ihmiskehosta, ja ero on yllättävän johdonmukainen.
Suurin tunne-ero piilee sanatyypissä, jota tuskin arvaisi.
Tutkija mittasi tunnereaktion iholta
Bostonin yliopiston psykologian professori Catherine Caldwell-Harris kiinnitti vuonna 2003 julkaistussa tutkimuksessaan 32 kaksikielisen koehenkilön sormiin ihon sähkönjohtavuutta mittaavat elektrodit.
Koehenkilöt, joiden äidinkieli oli turkki ja vieras kieli englanti, kuulivat tunnepitoisia sanoja ja lauseita molemmilla kielillä.
Kehon autonominen reaktio – hikoilu ja ihon sähkönjohtavuuden muutos – oli järjestelmällisesti voimakkaampi äidinkielellä kuin vieraalla kielellä.
Lapsuuden toruminen osui kovimmin
Tutkimuksen yllättävin havainto oli se, mikä sanatyyppi aiheutti suurimman eron äidinkielen ja vieraan kielen välillä.
Kirosanoissa ero oli selvä, mutta lapsuuden torumislauseissa – kuten ”häpeä!” tai ”mene huoneeseesi!” – ero oli kaikkein dramaattisin.
Selitys piilee siinä, miten ja missä nämä sanat on opittu: äidinkielen tunneilmaisut ovat koodautuneet aivoihin lapsuuden voimakkaissa tunnetilanteissa, joita vieras kieli ei koskaan toista.
Miksi vieras kieli tuntuu ”tyhjältä”?
Applied Psycholinguistics -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan äidinkieli opitaan perheessä, ja siellä sanat kietoutuvat pelkoon, rakkauteen, häpeään ja iloon.
Vieras kieli opitaan tyypillisesti luokkahuoneessa, jossa tunneilmasto on neutraali.
Tämä tarkoittaa, että vieraan kielen sanat aktivoivat aivoissa merkityksen, mutta eivät samaa kehollista tunnereaktiota.
Loukkaus toisella kielellä tuntuu pikemminkin tiedolta kuin kivulta.
Moraalikin muuttuu kielen mukana
Chicagon yliopiston psykologian professori Boaz Keysar osoitti vuonna 2012, että ihmiset tekevät vieraalla kielellä rationaalisempia päätöksiä kuin äidinkielellään.
Barcelonan Pompeu Fabra -yliopiston tutkija Albert Costa vahvisti vuonna 2014 saman ilmiön moraalisissa valintatilanteissa: koehenkilöt valitsivat vieraalla kielellä useammin järkiperusteisen vaihtoehdon kuin äidinkielellä.
Tunne-etäisyys ei siis vaikuta vain riitoihin, vaan koko tapaan, jolla aivot punnitsevat oikeaa ja väärää.
Kuka tästä hyötyy
Psykoterapiassa vieraskielinen keskustelu voi auttaa käsittelemään traumaattisia muistoja pienemmällä tunnekuormalla.
Kansainvälisissä parisuhteissa, joissa arki sujuu yhteisellä vieraalla kielellä, riidat voivat tuntua vähemmän satuttavilta, mutta myös hellyydenosoitukset voivat jäädä pintapuolisemmiksi.
Ilmiö selittää myös, miksi kaksikieliset vanhemmat vaihtavat usein äidinkieleensä toruessaan lapsiaan – se on kieli, jolla auktoriteetti ja tunne välittyvät aidosti.
Sanalla on paino vain, jos se on opittu tunteessa
Caldwell-Harrisin tutkimus osoittaa, että sanojen tunnepaino ei riipu niiden merkityksestä, vaan siitä, missä ja miten ne on opittu.
Tämän vuoksi ”rakastan sinua” omalla äidinkielellä tuntuu erilaiselta kuin ”I love you” – vaikka merkitys on täsmälleen sama.
Vieras kieli antaa etäisyyttä, ja joskus juuri se etäisyys on hyödyksi.
LUE SEURAAVAKSI TÄMÄ: Loppuiko riitely parisuhteessa? Se voi olla huolestuttava merkki
